Ajattele positiivisesti

Olen yleensä jaksanut kitistä ja nitistä asiasta jos toisestakin kuin mikäkin äkäinen vanha äijä, vaikka olenkin vain… ööh, äkäinen vanha äijä. Tällä kertaa ajattelin olla kiitollinen, totella uudenvuoden mantraani ja yrittää olla positiivisempi ihminen. Lueskelin etelän auringon alla henkisen guruni Jeremy Clarksonin paria teosta, jotka hankin lomaani sulostuttamaan paikallisesta kirjakaupasta. Kaverin asenne, “kuivalla huumorilla Titanickin olisi pysynyt pinnalla”, on kerta kaikkiaan puhdasverisin brittiläisyyden ilmentymä pitkään aikaan. Clarkson ei ole klassikkokirjailija, mutta hemmetin huvittavaa – ja julmaa – tekstiä äijä suoltaa. Fanitan. Ja siksipä tilasin Amazonista jokaisen Clarksonin kolumnikokoelmataskukirjan. Ja nyt alakerran hyyskässä on kirjahylly.


Positiivisuutta siis peliin vaikka sydän märkänisi. Mutta pirulauta, että positiivisuuden löytäminen voi välillä olla vaikeaa. Että väliäkös sillä, jos Logic 9 ilmoittaa muistin olevan täynnä ladattuani Addictive Drumsin, Trilian-basson sekä Ivory Upright pianon – huom., siis vain kolme (3) plugaria – ja tallennettaessa softan muisti loppuu lopullisesti ja se tuhoaa samalla aiemmin tallennetun biisifailin. Niuhotan varmasti turhaan, sillä tuohan on vain mukava human feature joka tuo muistoja mieleen: vielä 15 vuotta sitten moiseen tuhopläjäykseen tarvittiin kahvia, miksauspöytä ja äänittäjä – nyt miksaussession tunkioitumiseen on siis olemassa ihan oma ohjelmansa. Ja niinpä joutui sekin suurpiirteinen äänittäjä työttömäksi. Tai sitten kaveri toimii sekvensserisoftaa valmistavan puljun kehityspäällikkönä tms. ja testauttaa softaa lastentarhoissa tai Papua-Uusi Guinean sademetsissä.

Muistiongelmat voivat hyvin olla ohjelman paras toiminto: pakotetaan mies pitämään sovitus tiukasti kuosissa, eikä sallita lisättävän mitään turhaa. “Back to basics, niinku. Ei tää kato o ku elämää ja yksityisyrittäjän arkea. Ei tartte niinku veivaa kaikkee. Mihi sä muka tarttet muuta?” “Nooh, olis tossa yks scifisoundtrack työn alla, että jos ny yks NI Massive tai FM8 toho...” ”Ei. Eieieieiei! EI!”

Positiivisuutta tarvittiin silloinkin, kun luulin rakkaan Matrix-12:ni tuhoutuneen. Mutta tapahtuipa tässä joulun jälkeen niinkin ihmeellinen asia, että minua pyydettiin tulemaan tsekkaamaan korjattu Matrix-12, josko siinä olisi kaikki kuosissa. Melkein itku tuli. Meikäläisen lottotsägä meni siis siinä.
Mikko Köykkä – jep, TÄMÄ on häpeämätön mainos – teki nimittäin aivan uskomattoman duunin ja sai kuin saikin jo kertaalleen kuolleeksi julistetun Matrix-raadon taas kirmaamaan vapaavaiheisten oskillaattorien niityillä nuoren yksisarvis-orhin lailla, mm. vain 83 vaihdettua kondensaattoria yms. Ja voi pyhä ämpäri, miten komeasti orhi korskuukaan! Korjauksen jälkeen se kuulostaa paljon isommalle ja ärhäkämmälle kuin Xpander, jonka tulin myös hankkineeksi taannoin, jos vaikka se Matrix ei selviäkään, vähän niinkus ns. satunnainen saattohoito supermalliflaksin jälkeen. Kimppamiditettynä ne kaksi tuottavat soundin, joka äänikirjastossa voisi kulkea nimellä “tööttö, joka sumensi Etelä-Savon”. Hmm, “kimppamiditys”. Mmm. Korsk, korsk. Lienen synesteetikko, mutta analogisoundissa on jotakin samaa kuin Alessandra Ambrosion ulkonäössä ja ”kimppamiditys” taas kuulostaa ihan ménage-à-trois:lta. Mmm. (soittaa vielä pari nuottia) Mmm. (pyyhkii kuolaa)

Viimekesäisessä perkussiosessiossa opin hieman yllättäen liivatehyytelön käytön mikrofonitelineenä. Hillitön taikorumpu resonoi nimittäin erittäin ikävästi liian onton kerrosten välisen välipohjan takia, eikä kunnollista soundia tahtonut saada aikaiseksi mukana olleella äänityskalustolla. Tuntui siltä kuin jokainen hipaisukin olisi tärisyttänyt kaikkea ympärillä olevaa, myös halvalla hankittua mikkiständiä. Jotakin piti keksiä ja siinä yhteydessä sinkosin maatalon jääkaapille hälventämään kalvavaa nälkää, antamaan energiaa nääntyville aivoilleni. Jääkaapissa oli vain pari pulloa kaljaa, runsas valikoima erityyppisiä makkaroita, sinappia - ja hervoton köntti “kontiosaappaat, haulikko ja pystykorva” -kokoluokan sameaa hyhmäistä aladobia, jonka sisältä erottui vain vaivoin jokunen lihakimpale.
Nälkä jäi silläkin jääkaappikerralla, mutta lattialle asetettu taikomikki lyötiin aladobiin pystyyn ja roudattiin kaikki turha talon kerroksen televisiota kevyempi irtaimisto pihanurmelle. Ei muuten resonoinut välipohja siinä äänityksessä enää. Pieni haitta aladobin käytössä kuitenkin oli: lämmin kesä aiheutti pian nenään tuntuvia ympäristöongelmia. Vegaani-perkussiomieskin oli vakavalla mielellä, lievä viherrys poskillaan, mutta paukutti menemään ammattilaisen ottein – myös espanjalaistyyppisillä makkaroilla (erittäin mehevä soundi, sanoisin).
Periaatteet ovat todella tärkeitä ja vakaumus on hyväksi, mutta ammattilainen elää tilanteen mukaan itseään myymättä. Kaveri olisi voinut alkaa kitistä ja itkeä, tms. amatöörimäistä neitipaskaa – mutta sen sijaan hän nousi ylväästi tilanteen ja vallitsevien olosuhteiden yläpuolelle, selviytyen ankeahkon löyhkän vaikeuttamasta tehtävästä julman komiasti. Plus että hepun iltapalaksi tekaisema mausteinen linssisoppa on ehdottomasti parasta mitä olen koskaan syönyt sitten argentiinalaisen pihvin kera punaviinitonkan. Arvostan. Siis perkussiomiestä.

Mitä opimme tästä? Siis positiivisuutta. Niinku tiätsä.

Petri Alangon kuva: Ville Juurikkala

Alangon päiväkirja on Riffissä julkaistava kolumnisarja, jonka tuoreimman episodin löydät aina uusimmaasta painetusta lehdestä. Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 2/2010.
 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio on vuosikerrasta 2011 alkaen ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta

21.09.2014
|
Petri Alanko
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy