Ei kukaan muu itseni lisäksi olisi sattumoisin viime aikoina kummastellut kielellisiä eroja biisitekstien suhteen? Siis tämä perinteinen baarien nurkissa julistettu totuus siitä, kuinka englanniksi on niin helppo sanoa hieman kypsymättömiäkin seikkoja, jotka kuulostavat suomennettuna kovasti, kovasti banaaleilta.
Erityisesti englanninkielinen valtavirtapop on kritisoijien hampaissa jatkuvasti; kuinka ne tekstit ovat aivan iskelmää suomalaisen kuulijan näkökulmasta ja siltikin Sum 41 tai Avril Lavigne tai Britney tai Madonna selviävät pop-listoilla mennen tullen palatessa ja porskuttavat komeasti. Tai siis Britney ei enää sillee hirveesti porskuta. Niinku.
Hyvä esimerkki Madonnalta: “Faster than a ray of light she’s flying” – “valonsädettä nopeemmin hän lentää”. Tai “Hey mr. DJ, put a record on, I wanna dance with my baby” - “Hei, herra deejii, laitas levy päälle, mä tahtoisin tanssii”. Ooh, lyriikan juhlaa! “Hit me baby one more time” – “Iske, beibi, kerran viel”. Järkeni sumenee näitä helmiä ihastellessa!
Onko kuitenkin niin, että monikansallisten globalisaatioimperialistisikojen (hehheh, lukekaas huumorilla ny) white-trash-no-brain-whatsoever-kohderyhmälle tarkoitetut elämäntotuudet ovat avain listamenestykseen!?!
Hmm, laittaa miettimään. The Rasmus “Oh yeah, oh yeah, she wanted to be a heartbreaker, oh yeah, oh yeah, but such a lousy love-maker” – “ou jee, ou jee, hän halus vaan sydämiä särkee, ou jee, ou jee, mut olipa kerrassaan melko huono nuhnimaan” (siis noin niinkus siististi sanottuna). Mutta voi perhana, että pojat menestyvät. Noh, viimeksimainittu ei ihan osunut iskelmällisyydeltään täysin maaliin, mutta “Fa-fa-fa-falling, down with the sun” – “va-va-va-vaivun, auringon kaa” on jo hieman lähempänä.
Jos joku saa päähänsä järjestää pop-musiikin simultaanitulkkauksen SM-kisat (Suomen mestaruus siis, ei nahkaa, ei remeleitä) niin hiivin riemusta hihkuen paikalle leirituolissani, säkki lakritsaa mukanani ja käkättelen nurkassa meheville älynväläyksille. Nythän on ollut kaikenlaisia ilmakitarointeja ja pöytärummutteluita, miksei siis tätä? Pop/rock-vastine vaikkapa räppibätleille. Vaaditaan nopeaa älyä ja assosiaatiokykyjä ja jos oikein kaivellaan, niin riimitajua sekä laulettavuuden sekä fraseerauksen ymmärtämistä. Siinä keppi jollekin!
Pop- ja rocklyriikan taso on Suomessa huomattavan, eh, vaihteleva. Mainiot Laulavat Alangot, CMX sekä muut ovat hellineet korviamme siinä missä jokunen muu instanssi on keskittynyt niitä puhkomaan. Pahinta ovat oikeastaan ne suomalaiset, jotka peruskouluenglannilla, vaillinaisella ja vaivautuneella ääntämisellä sinnittelevät eteenpäin ja keskittyvät pääasiassa voimisteluesityksiin pohjoissuomalaisissa hotelleissa. Tiedättehän: finnit + televisio + myöhäispuberteetin kuohuntaikä + pari keskaria + palava taiteilijamieli + orastavan suosion tukema horjuva ego = iiihana soppa ja helisevät lasit? :-) Okei, hieman sivuraiteilla, myönnän, mutta entäs ne tekstit? :-D
Levy-yhtiöiden ihmiset peräänkuuluttavat hyviä tekstejä. Täsmällistä määritelmää ei kuitenkaan saa yhdeltäkään. ”Hyvä” on kovin joustava tapa kuvailla jotakin tiettyä ilmiötä, varsinkin lyriikassa. “Hyvä” voi tarkoittaa koukuttavaa, päähän jumettuvaa riviä, joka ei poistu vaikka amputoisi puolet kallosta. “Hyvä” voi tarkoittaa sitä, että raavas miehinen mies itkee kuin lapsi luettuaan viimeisenkin rivin ja liikututtuaan syvästi.
Ei niinkään ole kyse siitä, mitä sanoo ja miten sanoo. Moni hittibiisi olisi varmasti kuivahtanut paikoilleen niille sijoilleen, ellei koukku olisi tullut oikeassa paikassa. Ei siis “mµitä” eikä “miten” vaan “missä”. Jos Kikka olisi laulanut “sä haluut mua, mä haluun sua, me voimme yhdessä antautua” heti introssa, olisiko se tehnyt hitin? Epäilen. Tarvittiin banaalia tikutusta kaksi minuuttia ja sitten isketään rasvarien hypotalamukseen. Ja eikös Kikka muuten ollut ensimmäinen suomalainen tyttöräbäyttäjä “Onnen nainenkin silloin vasta saa”-biisissään? Apua näitä esimerkkiartisteja…
Hyvä koukku on myös biisissä “Tahdon rakastella sinua”. Kertsi ei nimittäin ihan toimisi sanoilla “tahdooon olla sinun kanssaaa” tai “tahdooon harrastaaesiaviollisiijutskii sun kaaaa”. Kun suomalainen sanoo, se sanoo suoraan. Ja jos sille hymyilee, se on lupaus ja vähintään puolet esileikistä.
Sivuraide tuokin. Samoin kuin näyttämökomiikka, myös hyvä teksti on kiinni ajoituksesta, ilmeistä, sävyistä, käsikirjoituksesta (niin, kaihan te tiedätte, mitä biisinne aikana tapahtuu?), henkilöistä, kontrastista - ja esillepanosta. On totta, etßtä hyvä teksti toimii sellaisenaan, paperista luettuna, ilman suurta thrills-and-frills-kerrointa. Parhaimmillaan se on kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun lavasteet ja ohjaus ovat sen arvoisia, eikä arvoketjuun liity ainuttakaan Heikointa Lenkkiä. Ja vielä kun hyvä esitys myydään oikealle yleisölle tehokkaan markkinointikoneiston avulla, nerokkaita promosuunnitelmia käyttäen, meillä on Voittaja.
Vai onko Oscareita (tai Grammyjä) voitettu pelkillä voimisteluesityksillä? Eipä tule minullekaan mieleen. No niin, tehkääpäs nyt kotiläksynne ja analysoikaa jonkun suositun ulkomaisen artistin ura nollapisteestä tähän päivään ja pureutukaa heikkoihin kohtiin? Mitä tekisitte toisin, missä on parantamisen varaa? Kun sabluuna on valmis, hypätkää saappaisiin ja hevosen selkään ja ratsastakaa kohti lämmintä, rikkaampaa auringonlaskua. Joko artistina, lyyrikkona, tai managerina. Viimeksmainuttuhan se kahden ensimmäisen rahat vie…
Alangon päiväkirja on Riffissä julkaistava kolumnisarja, jonka tuoreimman episodin löydät aina painetusta lehdestä…
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 3/2005.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio on ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta
