Ikimuistoiset sessiot – Mikko Karmila

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka jäävät usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita miten asiat johtivat toisiin asioihin ja ratkaisut syntyivät. Vuorossa nyt Mikko Karmila, joka Riffin pyynnöstä poimi esiin kolme erityisesti mieleen jäänyttä hanketta.


Kolmas Nainen: Hyvää ja kaunista (Sonet Suomi 1990)

Yli kolmensadan levyn mies raapii päätään tuotoksiaan valitessa. Ei taida olla helppo tehtävä.

Karmilan ensimmäinen kaupallinen tuotos oli Stonen debyytti vuonna 1988, jonka jälkeen siunaantui vielä muutama hevilevy työstettäväksi. Hevimiehen maineesta huolimatta vuoden 1989 Dinosaurockissa ainakin kaksi Kolmannen Naisen soittajaa tuli kysymään häneltä, että ”tehtäiskö levy talvella?”. Tarjous, josta yhtyeen faniksi tunnustautuva Karmila ei voinut kieltäytyä. Mies oli pohjustanut hommaa heittämällä bändille aikaisempia demojaan, joista viimeinen oli jo ”aika hyvän kuuloinen”.
– Niitä sessioita tulee muisteltua aika paljonkin. Merkittävää oli että kyseessä oli lyhyet sessiot. Kaikki tapahtui todella helposti ja levykin on aika hyvä. 

Alkuun tehtiin kokeeksi sinkku ”Päivät kuluu hukkaan” jonka b-puolelle laitettiin ”Valehtelisin jos väittäisin”. Se toimi sen verran kivasti, että päätettiin tehdä levy. Demovaihe suoritettiin neliraiturilla Kolmannen Naisen treenikämpällä Alavudella. Siitä lähdettiin aika pian studioon, jossa käytettiin äänittämiseen ruhtinaalliset kymmenen päivää.
– Se kuulostaa nykyään todella vähältä. Mutta bändillä oli biisit hyvin hallussa. Ne soitti melkein biisin kuin biisin ykkösellä sisään.

Tuohon aikaan äänitettiin vielä nauhalla, joten rumpueditointimahdollisuutta ei kauheasti ollut. Kahden tuuman nauhan leikkaaminen oli hyvin työlästä. Muutama biisi treenattiin klikillä, mutta äänitettiin ilman.
– Joidenkin kappaleiden kohdalla tiedettiin että Pasi (Kallioniemi, rumpali) alkaa aina keulimaan kertsissä, niin mä olin siinä rumpukoneen temponapilla ja nostin muutaman pykälän kertsiin ja laskin takaisin.

Rumpuja ei siis editoitu, mutta niiden soundeja on osittain trigattu, mikä oli aika harvinaista tuohon aikaan. Triggaukseen päädyttiin ainoastaan siitä syystä että se oli mahdollista.
– Studiossa oli riittävät vehkeet. Miditriggeri, joka meni vanhan Macin sekvensseriin, jolla saatiin triggausviive pois. Stonen kanssa oltiin jo jollain levyllä käytettyä triggeriä ja Maikkarilla (silloisen MTV:n äänitysstudiossa) oli muistaakseni myös triggeri ja Atari-yhdistelmä jolla pystyi tekemään saman. Se oli riittävän tarkka. Mulla on muuten vielä omistuksessa yksi Atari ja midi-triggeri, jos sillä haluan tehdä. Se sekvensseri kulkee nauhan aikakoodin perässä ja toistaa trigatut äänet. 80-luvun lopussa niistä tuli jo niin hyviä että niitä pystyi käyttämään livesoitossa.

Levyn rumpusoundit poikkeavat eritoten snaren kohdalla tuon ajan muista tuotoksista. Oliko rumpujen akustinen soundi sitten huono?
– Ihmiset onkin sanoneet samaa, heh. Soundien osalta se oli vaan sellaista kokeilua. Eikä trigattuna ollut kuin virveli ja bassari. Ei sitä silloin kelattu että onko tämä sovinnaista vai ei. Kaikkea käytettiin jos vain kuulosti hyvältä.

Millbrook-studio – jossa levy äänitettiin – sijaitsi kirjaimellisesti Myllypurossa, Helsingissä. Pienestä koostaan huolimatta omakotitalon kellarissa sijainnut studio oli hyvin varusteltu, kunnollinen akustinen piano sieltä kuitenkin puuttui.
– Pauli vaati että ”Valehtelisin jos väittäisin” pitää äänittää uudelleen kun siinä oli niin surkea synasoundi. Loppujen lopuksi päädyttiin kuitenkin siihen että vedetään ainoastaan piano uudelleen.

Lähin kunnollinen flyygeli löytyi Keravalta erään koulun juhlasalista. Klikki mukaan, tempo tarkistettiin nauhalta ja Hanhiniemi soitti biisin uudelleen ulkomuistista nakutuksen säestämänä. Mukana ainoastaan DAT-nauhuri johon kaksi raitaa äänitettiin. Itse soittamisen kanssa ei ilmennyt mitään ongelmia, sillä vokalisti osasi biisin ”etu- ja takaperin”. Vaikeudet tulivat kun DAT-nauhaa yritettiin synkata muiden raitojen kanssa.
– Se oli joku harrastelijavehje, jossa ei ollut mitään synkronointimahdollisuutta. Siinä meni joku 20 kertaa, että osui kohdalleen, mutta soundi on hauska ja fiilis hyvä. Mulla ei ollut siihen aikaan muita kuin ihan noita perusmikkejä, joten piano äänitettiin kahdella Shuren SM58:lla ja ajettiin nyrkin kokoisen patterikäyttöisen Yamahan mikserin läpi. Ei siis mitään suuren luokan hifistelyä. Emmä sitä sen kummemmin ajatellut – vedetään noilla… Ja se kuulostaa ihan hyvältä. Siihen biisiin sopii sellainen ei niin iso soundi. Kun se on sellainen hiljainen kertova kappale, niin intiimimpi soundi sopii siihen hyvin.

Kitaroissa käytettiin Sakari Pesolan ”iänikuista” Marshallin 50-wattista nuppia jonka kaappeina oli 80-luvun lopun harmaakylkinen 4 × 12" ja 60/70-lukuinen vastaava kaappi.
– Se tuli ihan sattumalta. Kaverit toi kaapit studioon ja niillä vedettiin ja sattu toimimaan hyvin yhteen. Niitä yhdisteltiin sopivassa suhteessa vaikka soundit oli hyvin erilaiset.

Bändi oli noina päivinä niin hyvin hitsautunut yhteen, että esimerkiksi kaikki bassot soitettiin livenä rumpujen kanssa. Jos jotain yritettiin korjata, niin ei siitä meinannut tulla mitään, kun basisti Raimo Valkama oli niin tottunut soittamaan rumpali Kallioniemen kanssa.
– Onneksi bassolle otettiin uusi raita, eikä vanhaa jyrätty, koska alkuperäiset sitten kuitenkin jätettiin. Ei siellä mitään fiboja oikeastaan edes ollut – jonkun jutun olisi vain voinut soittaa paremmin.

Studioaikaa projektiin luvattiin 15 työpäivää, plus yksi sunnuntai jolloin äänitettiin piano. Em. sinkusta saatiin kahden biisin verran helpotusta työmäärään. Miltä levy kuulostaa tänä päivänä?
– Osittain hyvältä. ”Tästä asti aikaa” kuulostaa aina hyvältä, kun sen taksin takapenkillä kuulee. Emmä sitä himassa kuuntele ikinä. Kyllä se siellä mukana menee. Jotkut biisit on vähän omituisia miksaukseltaan, mutta se tehtiinkin viidessä päivässä. Ei siinä paljoa pohdiskeltu.

Se, miten vasta pari levyä tuottanut junnu pärjäsi noinkin hyvin täysin uudenlaisessa projektissa johtuu siitä, että kaikenlainen määrätietoinen ajattelu hylättiin heti alussa. Suurena apuna oli myös äänittäjänä toiminut Juha Heininen, joka oli työstänyt samassa studiossa Kauko Röyhkän 80-luvun levyjä, joita Karmila kehuu todella hyvin tehdyiksi.
– Ajattelin vai,n että tehdään tää biisi. Miten se tulee sieltä parhaiten esiin, mitä siihen pitää laittaa ja mitä ei. Biisi kerrallaan mentiin läpi. Kovasti auttoi myös että Sakari (Pesola, yh-tyeen kitaristi) on opettajamies ja erittäin pedantti. Se piti sellaista kirjaa, että mitä on tehty ja mitä puuttuu. Sieltä tehokkaasti ja järjestelmällisesti vedettiin yli asioita biisi kerrallaan.

”Hyvää ja Kaunista” oli Kolmannen Naisen läpimurto-levy, jonka suurimpia hittejä: ”Tästä asti aikaa”, ”Hyvää ja Kaunista” ja ”Valehtelisin jos väittäisin”, kuulee päivittäin radiosta. Itse albumi on myynyt tähän asti miltei 66 000 kappaletta, joka tarkoittaa kulta- ja platinalevyrajan ylitystä. Albumista eteenpäin Karmila on ollut mukana jokaisella Kolmannen Naisen levyllä. Välillä äänittäjänä ja miksaajana, välillä taas tuottajana.

 

Nigthwish: Once (Spinefarm 2004)

Karmilalle kyseisen levyn unohtumattomuus johtuu suurimmalta osin sen orkesteriosuuksista ja niiden äänityksistä Lontoossa. Pari vuotta aikaisemmin Karmila oli tekemässä erään turkkilaisen yhtyeen levyä, jolla parille biisille oli orkesteriosuudet tuottanut brittiläinen Pip Williams.
– Se oli ehdottanut että johonkin balladiin sopisi orkesteritausta. Luvan saatuaan se soitti saman tien Lontooseen jollekin luottojätkälleen, joka järjesti sessiot Williamsin sovitukseen. Ihmeellisten mutkien kautta kävi silleen että mä päädyin miksaamaan hänenkin tuottamat biisit.

Tuolloin äänitettiin yhä nauhalle. Orkesteri ja kuoro olivat omalla kakulla ja bändinauhat omalla kakulla. Karmila piti huolta niiden siirtämisestä koneelle. Orkesterinauhoja kuunnellessa hän ei ollut uskoa korviaan. Niin hyvältä tuotos kuulosti.
– Täähän on ihan kuin jostain Disney-elokuvasta! Sitten kun kuulin Nightwishin yritykset heidän edelliseltä levyltä Joen-suun Kaupunginorkesterin kanssa, niin mä sanoin että mä tiedän miten tän homman voi tehdä pykälää paremmin, mutta se maksaa helkkaristi.

Nightwishin pääjehu Tuomas Holopainen oli mukana samoin tein. Demovaiheen jälkeen lähdettiin pohjien kanssa Lontoon Phoenix-studiolle, joka sijaitsi nykyään täysin myllätyllä Wembleyn alueella. Phoenix oli Karmilan mukaan hieman vanhanaikainen urheiluhallimainen studio, johon mahtui koko sinfoniaorkesteri sisään. Tarkkaamo sijaitsi toisessa kerroksessa.
– Sessio oli sovittu alkavaksi kello kymmenen ja se todellakin alkoi silloin. No, ehkä minuuttia yli. Eka biisi, kapellimestari näyttää merkin ja sieltä se biisi tuli – ihan niin kuin pitääkin. Sitä ei ole treenattu sekuntiakaan ja 50–60 ihmistä soittaa sen – ei nyt ihan virheettä, mutta sen olis voinut jo pistää levylle. Aika monella putos leuka lattiaan.

Karmila päätti jättää orkesterin äänittämisen talon omille äänittäjille ja otti vastuulleen sessioiden valvomisen ja sovituksien viime hetken viilaamisen. Jotain muutoksia tehtiinkin lennossa.
– Sanottiin Pipille, että tää osuus ei ole maailman paras, että lennossa vaan rukseja nuotteihin joidenkin osuuksien päälle. Niitä nuotteja oli muuten sata kiloa. Me tuotiin ne Suomeen ja niitä oli kaksi lätkäkassillista. Joku raukka ne joutu printtaamaan ja laittamaan yhteen. Ajattele jos on viisikymmentä soittajaa, kymmenen biisiä ja yksi biisi voi olla kymmenellä sivulla, niin sitä paperia kertyy ihan järjetön määrä.

– Orkesterit tehtiin pätkissä. Katsottiin valmiiksi sopivat osat, jotka saattoi olla muutama tai kymmenen tahtia. Piti kattoa sellaiset paikat että orkesteri pääsee jatkamaan. Yleensä biisit soitettiin kokonaan läpi,että soittajat saa kuvan mitä tehdään. Muuten äänitykset otettiin pätkissä.

Orkesteria ja kuoroa ei sentään lähdetty tuplaamaan, mutta joitain kohtia vahvistettiin syntikalla. Orkesteria taltioitaessa opittiin, että perkussiot kannattaa äänittää erikseen eri salissa, lähinnä viulujen takia. Patarumpuun ja varsinkin symbaaleihin verrattuna viulujen ääni on suhteellisen hiljainen. Torvet ovat vielä jotenkin hallittavissa, mutta vuotoa viulumikkeihin esiintyy niidenkin kohdalla jonkin verran.
– Orkesteria ja kuoro-osuuksia äänittäessä ne pitää olla sovitettu oikein. Balanssi pitää olla silloin jo hallussa. Miksauksessa siihen on paha enää vaikuttaa, kun kaikki äänitetään samalla kertaa. Jos sulla on mikit yhtä kovalla, sen pitää olla siinä. Kuorossa jokaisen ryhmän edessä oli mikit eli viisi kappaletta ja stereopari, joka on selkeesti se pää-ääni.

Aikaa Lontoossa vierähti viikko. Levyn muut osuudet äänitti Suomessa Tero Kinnunen, joka on ollut bändin mukana alusta asti. Karmilan osalta levyn teko kesti puoli vuotta, vaikkei levyä nyt ihan päivittäin työstettykään. Miten noin ison projektin edessä pysyy pää kylmänä?
– Ei siitä tullut sellaista fiilistä missään vaiheessa. Enemmän haittasi tekniikka, joka ei meinannut pysyä kyydissä kun raitamäärät kasvoi niin isoksi. Siinä joutui jonkin verran tekemään välimiksauksia esimerkiksi kuorojutuista. Niitä raitoja oli todella paljon.

Missä suuruuden raja menee?
– Ei missään, mutta vaikuttaako se enää isommalta on toinen juttu. Tuomas diggailee noista elokuvasäveltäjistä, joten sieltä se tulee.

”Once” kuulostaa Karmilan korvaan vieläkin hyvältä:
– Ei ole mitään mitä voisi toisin tehdä ja thats it! Eikä olis tarvinnutkaan – se on niin oma juttunsa.
Viimeistään ”Once” teki Nightwishistä kansainvälisen megaluokan yhtyeen. Ilmestyessään albumi nousi 12 maassa top 10:een ja kuudessa maassa listaykköseksi. Suomessa albumi on myynyt kolminkertaista platinaa. Seuraavalla albumilla ”Dark Passion Play” tehtiin homma vielä isommalla, mutta se on eri tarina se.

 

Lordi: Scareforce One (Sonymusic 2014)

– Halmkronan Janne Sonylta otti yhteyttä, että kiinnostaako tehdä levy? Ilmeni että bändin kitaristi oli saanut neron-lei-mauk-sen: Kaksi edellistä levyä oli tehty Amerikassa, joten nyt oli ajatus, että seuraava levy pitää tehdä silleen, että näkee puoli yhdeksän uutiset ja voi käydä Ärrällä ja S-Marketissa. Ne oli kriteerit. Ja lisäksi levy pitäisi tehdä Speden mökillä. Sattumoisin eräs Halmkronan sukulainen vuokraa kyseistä mökkiä, ja sehän oli vielä vapaana!

Äänitysreissu Muonioon tunturin juurelle on riskialtis operaatio. Karmilan kotiovelta perille oli matkaa 1011 kilometriä. Mitä kaikkea otetaan mukaan? Mihin kaikkeen pitää varautua?
– Mä yritin kirjoittaa semmosta listaa sinne, mutta jälkeen päin huomasin, että aika monta juttua puuttui. Sen lisäksi pitäis olla kaikenlaisia varasuunnitelmia. Esimerkiksi sellaisen tilanteen varalle, että jos ei ole viikkoon sähköä? Se jäi täysin huomioimatta.

Edellä mainittu tilanne tuli vastaan ensimmäinen ukonilman myötä.
– Tottakai sitä sadetta ja ukkosta piti äänittää myös. Hirveellä kiireellä kannettiin mikkejä ja piuhaa ulos ja äänitys päälle. Minuutin ehti pyöriä, kun vastapäiseen tunturiin iskee salama ja sähköt katkee. Se loppu siihen. Muutama minuutti saatiin autenttista matskua ja käytettiin levyllä. Mutta se tilanne oli niin hyvä: kauhea jyrinä, mutta yhtäkään salamaa ei näy. Sitten ensimmäinen salama ja sähköt poikki. Ei mitään epäröintiä.

Muitakin uhkia tuollaisessa hankkeessa piilee.
– Tai, mitä jos joku tulee kipeäksi? Eihän tollasia osaa ajatella. Onneksi kukaan ei tullut.

Ennakkovalmisteluista huolimatta yllätyksiä ilmaantui. Halmkrona onnistui hommaamaan jonkinlaiset piirustukset mökistä etukäteen ja niiden perusteella piti päätellä, paljonko kahdella talolla, sauna- ja päärakennuksella on etäisyyttä. Ei onnistunut. Paikan päällä todettiin, että mökit ovat liian etäällä toisistaan – piuhat eivät riitä. Äänekkäälle kitaralle tarvittiin kumminkin erillistä tilaa, jollainen löytyi ainoastaan juuri saunasta.
– Ei sitä kuistillekaan voinut laittaa koska ihmisiä asui suhteellisen lähellä. Ei vaan kehdannut. Piuhoja varten piti etsiä paikallinen sähkömies, jolta saataisiin sitä lisää. Ja sehän toi! Kello oli kuusi tai seitsemän illalla ja tyyppi tuo viidenkymmenen kilometrin päästä meille piuhaa. Se olis voinut laskuttaa meitä paljon enemmän, kun joutui tulemaan niin pitkältä, mutta todella hyvä meininki ja palvelu oli kaverilla. Uskomatonta, että tällaisia löytyy. Eiköhän hänelle tule kiitokset levynkanteen.

Rummut ja basso oli äänitetty jo kesäkuussa Finnvoxilla, joten Muoniossa purkitettiin ainoastaan laulua, kuoroa ja kitaroita. Ja tietysti myös marssimista. Soralla ja lankkujen päällä. Marssimisen äänittämiseen käytettiin Neumann 89:ää.
– Oli jännää vertailla miltä kuulostaa, kun on hienompaa ja karkeampaa soraa. Sitten marssittiin myös terassilla mistä tuli sellaista jyminää. Aika valaisevaa sekin, kun en ole ennen tehnyt vastaavaa.

Marssi meni luonnollisesti musiikin tahtiin. Eli luurit olivat päässä. Marssivatko soittajat ympyrää vai kuinka paljon kuulokepiuhaa mökiltä löytyi?
– Eikun jätkät oli paikallaan. En ehtinyt sen enempää seurata sitä, kun olin sisällä. Kuvien perusteella näyttivät olevan paikallaan.

Miltä Speden mökki kuulosti?
– Se oli ihan ok, tavallinen hirsimökki. Kitara kuulosti hyvältä, mutta kuoroon tuli vähän liikaa sitä mökin akustiikkaa mukaan, kun ei saatu oikein sitä dempattua. Yleensä pitäisi pyrkiä välttämään pientä akustiikkaa. Jos on iso halli, sitä voi käyttää mutta pieni tila äänessä ei ole hyvä. Sitä ei voi oikein käyttää, kun ei sillä tee mitään. Ei se kuitenkaan loppujen lopuksi kuulunut miksauksessa.

Albumi tehtiin hyvin tiukalla aikataululla: pohjasessiot kesäkuun alussa, heinäkuun alussa laulu- ja kitarasessiot.
– Sitten meiltä hävisi viikko siinä keskellä, kun kenellekääm ei oikein käynyt ajat. Silloin piti hiukan puristaa tiukemmassa aikataulussa. Sitten tietysti kesken miksauksen hajoaa ilmastointi, jossa meni muutama päivä hukkaan. Sitäkään ei tullut ajatteleeksi, että myös Lapissa oli todella kuuma – mitäs sitten jos ilmastointi hajoaa? Kun on kolmekymmentä astetta lämpöä ja, kamat kytketään päälle, niin se nousee saman tien viisi astetta.

Vaikka olosuhteet ovat vaikeat, henkilökuntaa ei ole yleensä mukana sen enempää. Karmila pyrkii suunnittelemaan sessiot niin hyvin että kaikki tarvittava on mukana. Tällä kertaa äänityssetti sisälsi iMacin, Protoolsin 003 räkkimallin, Focus-riten 430 Mk II etuvahvistimen, muutamia mikkejä ja telineitä ja rutosti piuhoja. Sessiot kestivät kaksikymmentäneljä päivää.
– Siellä on aika helkkarinmoisia taustalaulukasoja. Mukana oli jotain tyyppejä sieltä kuorosodasta. Kuoron määrässä oli ainoastaan rajoituksena kuulokevahvistimen kuusi ulostuloa.

 

 

Saavutettiinko Speden mökillä mitä sieltä tavoilteltiin?
– No en tiedä, ainakin Tomi (Putaansuu, Mr. Lordi) ja kitaristi on hillittömiä Spede-faneja.

 

•••

 

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2014Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


 

05.03.2017
|
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Tommi Posa

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy