Ismo Alanko keksii itsensä aina uudestaan…

Pitkän linjan artistille säännöllinen nahan luominen on yksi elinehto. Ismo Kullervo Alanko -albumin tekijällä riittää pelisilmää paitsi laadukkaiden laulujen tekemiseen, myös uusien bändien ja keikkojen biisilistojen kokoamiseen.

Ismo Alangolle on kehittynyt pitkän uran myötä kyky ympäröidä itsensä toistuvasti innostavilla, osaavilla ihmisillä. Kokoonpanojen menestyksekkäässä uusimisessa on kuulemma aina ollut mukana hieman onneakin, mutta silti enemmän on kyse siitä, että pitää silmät ja korvat auki. Ja sujuvaa muutoksesta tulee, jos lauluntekijä ei ole luonteeltaan ripustautuvainen – irti pitää osata päästää. Melko usein yhtyeet myös tulevat elinkaarensa päähän itsestään.
– Minulla on touhuissa toisinaan hiljaisempia jaksoja, ja jos muusikot tauoilla sitoutuvat toisiin juttuihin, ei paluu enää ehkä ole mielekästä tai edes mahdollista, Ismo pohtii.

Vuonna 1960 syntyneen miehen soolobändeistä pitkäikäisin, miehitykseltään jonkin verran elänyt Säätiö tuli vuonna 2006 luontevasti pääteasemalle kymmenisen vuotta toimittuaan.
– Tietty sovittu keikkajakso vietiin päätökseen, ja se oli niiltä osin siinä. Aloin etsiä uusia haasteita ja teinkin aika pitkään hommia kaksin lyömäsoittaja Teho Majamäen kanssa. Koska olen puhtaasti rytmikitaristi ja pianon äärellä lähinnä pimputtelija, piti minun kantaa siinä kuviossa biisejä vahvemmin kuin ikinä aiemmin – soolojutut tietenkin pois lukien.

Levyt Blanco Spirituals (2008) ja Onnellisuus (2010) saivat keikkoineen olon sopivan kylläiseksi duoformaattia. Uteliaisuus heräsi ja taas alkoi veri vetää uuteen suuntaan.
– Minullahan on ollut aika usein yhden kokoonpanon kesto juuri tuo kaksi levyä… Isomman bändin kasaaminen kävi Onnellisuuden jälkeen kiinnostamaan ja niin myös tapahtui.

Moni muusikko haluaisi Alangon kelkkaan, mutta jos tietyt kriteerit eivät täyty, ovi pysyy kiinni.
– Haen ensisijaisesti soittajia, joilla on itseäni puhutteleva oma, persoonallinen tyyli. Ja jotka ovat muutenkin hyviä karaktäärejä. Kaipa tässä on vuosien saatossa kehittynyt jonkinlainen sapluuna siitä, mitä etsin. Särmän ja luonteen ohella tärkeää on totta kai ammatillisuus. En tykkää vääntää treenikämpällä asioita rautalangasta. Eikä sellainen kenenkään persoonaa tai muusikkoutta ruokkisikaan.

Luonnosmainen kuvailu päihittää Ismon mielestä pöydän valmiiksi kattamisen.
– Kyllä sen niin pitää mennä, että kun kerron tunnelman ja alan soittaa biisiä pianolla, tyylilaji ja ote löytyy porukalla yhdessä siinä hetkessä. Tai sitten ei löydy ja kokeillaan jotain muuta!

Uusin orkesteri alkoi rakentua Alangolle levyt Minä ja pojat (2004) sekä Maailmanlopun sushibaari (2013) tuottaneen kitaristin kanssa.
– Olin halunnut jo pidempään soittaa Jaakonahon Jussin kanssa. Ja Jussi ja basisti Mikko Mäkelä taas olivat tehneet paljon yhdessä. Muutamille rumpaleille järjestimme koesoiton. Kovasti suositeltu Niko Votkin oli oikea mies porukkaan, biisinikkari kertoo.

Näin oli koossa nelikko, jonka soitinnus edustaa Ismonkin mielestä yhtä ”rockin perusyksiköistä”. Koska albumille oli kuitenkin tulossa myös puhallinsovituksia, tarina jatkui.
– Sushibaari tehtiin periaatteessa valmiiksi ydinkvartetilla, jonka jälkeen kutsuimme pasunisti Juho Viljasen studiolle. Alkuun vähän ihmettelin Jussin ehdottaessa Juhon ottamista myös keikoille, mutta kun hänen osaamisensa kirjo lyömäsoittimista koskettimiin paljastui, ymmärsin idean.

Ja vieläkin oli yksi luku kirjoittamatta. Kun albumin jälkimainingeissa lähdettiin 33 1/3 eli Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää -konserttisalikiertueelle, kuuli Alanko korvissaan ”ison orkan klangia”.

Koska idea piti kuitenkin jo kustannussyistä toteuttaa pienemmässä mittakaavassa, heitti Viljanen ehdotuksen: saksofonien sekä huilujen soittajana parhaiten tunnettu Jusu Berghäll hallitsee paitsi kitaran ja koskettimet, myös sellon. Ja niin oli kasassa taas yksi omintakeinen Ismo Alanko -kokoonpano, jota kuullaan myös tuoreella kiekolla Ismo Kullervo Alanko.

 

Vanhat biisit uusien haastajina

Uuden levyn julkaisua seuraavat esiintymiset merkitsevät aina uutta alkua myös vanhalle tuotannolle. Keikkojen biisilistan kasaaminen on oiva hetki inventoida aikaansaannokset ja katsoa mennyttä tuorein silmin.

Vaikka Ismolla riittää sekä radiohittejä että yleisön suosikkeja, ei hänen mielestään mitään kappaleita ole pakko esittää.
– Rappiolla-biisistä pidin melkein 20 vuotta taukoa, vaikka monen mielestä se olisi varmasti pitänyt soittaa joka ainoa kerta, kun lavalle kapusin. Kaikkiaan biisilista olisi hyvä laatia niin, että myös satunnainen kuulija nauttii olostaan. Toki voi omistautua vannoutuneille faneilleen, mutta minusta kannattaa ajatella niitäkin, jotka ovat paikalla hetken mielijohteesta.

Vaikka kaikki kappaleet ovat uutta settiä miettiessä aina teoriassa samalla viivalla, ovat jotkin sittenkin tasa-arvoisempia kuin toiset.
– Slovareista on keikkaoloissa aika hyvin pintansa pitänyt Rakkaudesta, vaikka eihän se alkuun mikään hitti ollut. Tällä tiellä ja Ekstaasiin taas ovat sisällöltään sellaisia ikuisuusaiheita, että niistä jengi tykkää. Ja minäkin tykkään niitä soittaa. Myös Kun Suomi putos puusta tulee vedettyä aika usein, mutta festareilla se ei tunnettavuudestaan huolimatta oikein toimi.

Ismo Kullervo Alangon valmistuttua tilanne oli livesoiton ja biisilistan suhteen poikkeuksellinen, koska samaan aikaan piti miettiä kahden luonteeltaan erilaisen kiertueen ohjelmistoa. Ensin oli edessä konserttisaleja ja keväämmällä klubeja. Myös kesän 2016 esiintymisetkin siinsivät jo mielessä.
– Konserttisaleihin sopi rauhallinen, hypnoottinen tunnelma, joka mukaili uuden levyn kauneuteen pyrkivää ja vähän harrasta ilmettä, toteaa Alanko. – Klubeihin sekä yökerhoihin säästeltiin reipas rokkihurmos ja hilpeämmät rallit. Omassa tuotannossa riittää tavaraa kummankin otsakkeen alle, joten kyse oli lähinnä karsimisesta.

 

 

Alanko kertoo treenauttavansa bändeillä aina reippaasti materiaalia. Joskus soittajat ällistelevät harjoituskauden alussa eteen tulevaa 50 nimikkeen listaa, mutta oivaltavat varmasti viimeistään rundin päätteeksi, miten kaukonäköistä oli ottaa haltuun repertuaari, joka säästi sahaamasta koko ajan yhtä settiä.
– Kun uusi levy oli tehty, kundit opettelivat aika pian noin 70 biisiä. Siihen otetaan matkan varrella vielä parikymmentä päälle, jotta pelivaraa riittää. Sillä jopa napakka 90 minuutin rokkiveto klubissa on tylsä suoritus, jos se toistuu täsmälleen samana illasta toiseen.

Muun muassa Frank Zappa sälytti aikoinaan yhtyeidensä harteille valtavasti materiaalia, josta sitten poimi mielialan mukaan soitettavaa. Näin pitkälle Ismo ei halua mennä.
– Tykkään tavallaan käsikirjoittaa keikat kokonaisuuksiksi eli miettiä niille dramaturgisen kaaren. Näen sanalla sanoen pirusti vaivaa, jotta musiikki ja tekstit ovat järkevässä suhteessa ja jännite säilyy.

Toisille vapaampi malli sopii, ja Alankokin on toki kokenut useita elämyksellisiä konsertteja, jotka noudattivat omaa sumeaa logiikkaansa.
– Ihailin kovasti Pistepirkkoja, jotka saattoivat jäädä keikan kesken viideksi minuutiksi raapimaan päitään ja pähkäilemään seuraavaa siirtoa.

Jotta soittaminen pysyisi tuhansien keikkojen jälkeen mielenkiintoisena myös Alangolle itselleen, pitää hänen saada esittää omiakin suosikkejaan. Muuan niistä sai ensiesityksensä elokuvamusiikkina ja heräsi 1995 tekstitettynä eloon levyllä Taiteilijaelämää.
– Tyrkytän yleisölle säännöllisin väliajoin kappaletta Kurjet. Pidän sitä yhtenä parhaista sävellyksistäni, joka jäi aikanaan vähän paitsioon. Jotenkin varjoon unohtui myös Tehon kanssa Blanco Spiritualsille tehty ryyppykuvaus Seitsemän päivää, joka on omasta mielestäni ihan klassikko. Elämä on hauras ei ole mikään hitti, mutta yksi suosikeistani liveoloissa. Samaa sarjaa on Piste.

 

Innoitusta ja pakerrusta

Alangon muutaman edellisen levyn haastatteluissa on toistunut pari laulunteon filosofian teemaa ja käsityöläisyyteen liittyvää teesiä. Ensinnäkin biisinikkari on esitellyt oman ”rima nilkkoihin” -metodinsa. Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että jos oppii sietämään itsekritiikin nalkutusta ja hyväksymään hölmöiltäkin tuntuvat ideat, saattaa osua kultasuoneen. Miehen isoimpiin hitteihin lukeutuva Taiteilijaelämää todistaa mallin toimivuuden.

Tällä erää menetelmää edustaa selkeimmin pikantti, kenties omaelämäkerrallinenkin Kieli jolla vaikenen.
– Pianon äärellä syntyi peräkkäin melodia ja siihen tekstinpätkä ”rakkaus on kieli, jolla vaikenen”. Seuraavaksi olin jo kertsissä, jossa huomasin hoilaavani ”minä rakastan sinua” kaikilla hallitsemillani tavoilla! Tuli outo, ristiriitainen tunne. Yhtäältä ajattelin, ettei näin kornia ideaa voi ollakaan ja toisaalta äimistelin, olenko todellakin ensimmäinen lauluntekijä, joka idean keksii.

Toinen tärkeä oivallus on ollut ikään kuin huiputtaa itsensä tekemään biisejä. Pakottamatta, elämän sivutuotteena syntynyt musiikki puhuu todellisista aiheista ja jättää kuulijaan syvän jäljen. Myös Ismo Kullervo Alangolle päätyneet kappaleet saivat suurelta osin alkunsa arjen touhujen ohessa.
– En väheksy työhuoneella pakertamallakaan tehtyjä juttuja, mutta jotenkin viime aikoina ihanteekseni on tainnut tulla, että biisit kumpuavat keskeltä olemista ja elämistä, Alanko pohtii.

– Ainakin se on hyvä lähtökohta, sillä niin pyörä pyörähtää luontevasti käyntiin. Mutta yhtä lailla on kyllä totta, että ihan jo instrumenttien äärellä oleminen ruokkii luovuutta… Sanotaan niin, että aika harvoin nykyään vain jään odottelemaan inspiraatiota. Asioita syntyy, kun touhuaa. Joskus sisällä on olo, että pitäisi tehdä musaa, mutta mitään ei tapahdu. Silloin pitää alkaa touhuta.

Noin 25:nnen levynsä kohdalla Ismon ei tarvinnut odotella tai pakotella mitään.
– Musa suorastan rynni ulos, kun olin päässyt alkuun. Mistään työstämällä työstetystä ryppäästä ei todellakaan ole kyse. Jokaisen kappaleen pohjalta löytyy aito tunnetila, ja suurin osa perustuu jollekin puhelimen muistiin hyristylle melodianpätkälle tai muuten spontaanille idealle.

Käyntiin päästyään biisinteko valui yli äyräiden, ja Alanko tunnustaa huvittuneena, ettei ole tainnut vieläkään oppia kovin kustannustehokkaaksi.
– Minua on jo pitkään vaivannut ajatus kauniin ja tunnelmaltaan yhtenäisen albumin tekemisestä, mutta en osannut lopettaa siinä vaiheessa, kun tavaraa oli tullut siihen tilaukseen tarpeeksi. Tehdessä roiskuu usein, ja nyt jäi ylitse aika paljonkin. Kappaleita tehtiin ihan valmiiksi asti, mutta jätettiin toistaiseksi hyllylle. Valtaosa oli vähän ripeämpiä ralleja, jotka eivät sopineet tähän pakettiin.

Täysin uusi avaus liittyy teksteihin. Ismo kertoo pohtineensa jo jonkun aikaa kirjailijan ja kustannustoimittajan suhdetta ja päättäneensä soveltaa mallia biisintekoon. Apua hän pyysi ja sai kymmenen vuotta nuoremmalta kollegaltaan, joka vuonna 2011 auttoi vanhojen tekstien paikantamisessa ja toimittamisessa kirjaan Sanat, joka sisältää kaikki Alangon laulutekstit kautta aikain.
– Kyllä Jarkko Martikainen oli aivan ilmeinen valinta tähän kustannustoimittajan tehtävään. Moni juttu meni sitä kautta eteenpäin, vaikka evästinkin, etten välttämättä tule noudattamaan hänen ehdotuksiaan!

Sekä sävellyksen että sanoituksen osalta onnistuneimman raidan Ismo Alanko sijoitti tällä kertaa levyn startiksi.
– Musan tekeminen on minulle parhaimmillaan rikkinäisen olon parantamista, ja sitä funktiota Lintuperspektiivin kanssa puuhaaminen toteutti erinomaisesti. Olen biisistä ihan helvetin ylpeä ja pidän sitä yhtenä parhaista koskaan tekemistäni. Itse asiassa nämä asiat pätevät ihan koko albumiin.

 

 


•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

12.03.2017
|
Teksti: Petri Silas | Kuvat: Topias Hirvonen

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy