Micke Björklöf ja Blue Strip – bluesia omilla ehdoilla

Blues elää ja muuttuu, eikä kaiken tarvitse olla samalla piparimuotilla muovattua. Kotimainen pitkän linjan bluesryhmä Micke Björklöf & Blue Strip on ottanut missiokseen oman uuden perinteen luomisen, ja 25 vuoden toimimisen jälkeen suuntaa kohti suurempia kuvioita.

Haastattelutuokioon ennen keikkaa Tampereen TTT-klubilla saatiinkin melkein koko bändi, sillä Björklöfin (laulu, huuliharppu ja kitara) lisäksi mukana olivat Timo Roiko-Jokela (perkussiot, MalletKAT), Teemu Vuorela (rummut, lukijoillemme tuttu Riffi-julkaisusta Flam Out) ja Seppo Nuolikoski (basso, laulu). Kitaristi Ville ’Lefty’ Leppänen ei tällä kertaa ehtinyt mukaan.

25 vuotta on monille bändeille niin pitkä ajanjakso, että sen aikana tyypillisesti on ehditty kokemaan nousu huipulle, minkä jälkeen saatetaan olla jo uran jäähdyttelyvaiheessa. Sen sijaan Blue Strip tuntee olevansa vasta nyt nousussa täyteen vauhtiin.
– Tässä ollaan vasta lämmitelty, eikä meidän genressä tuo vielä ole edes pitkä aika, Nuolikoski ja Vuorela naureskelevat.

 

”Oman materiaalin tuottaminen on moottori, joka meidän bändiä ja sen henkeä pitkälti pyörittää.”

– Tällaiseen hommaan ruvetessa ei voi tietää, kauanko sitä kestää. Sepon kanssa olemme soittaneet yhdessä jo vuodesta 1986. Bändinä aloitettiin 1991 ensin coverpohjalta ja akustisella meiningillä ja homma on kaikenlaisilla rönsyillä kehittynyt siitä. Sama kokoonpano on nyt säilynyt vuodesta -98, Björklöf täydentää.

Määrätietoinen toiminta palkittiin alkuvuodesta 2015 Finnish Blues Awardissa Vuoden Bändin arvonimellä ja samana keväänä ryhmä edusti Suomea European Blues Challengessa, mikä toi Blue Stripille runsaasti kansainvälistä huomiota ja laajensi kontaktien verkostoa.

 

 

Kaikista ambitioista huolimatta bluesbändin pyörittäminen ei sen sen jäsenille ole ainoa ammatillinen tulonlähde.
– Ei tämä kokopäiväisesti työllistä – vielä – tai ehkä ei sitä koskaan tule tekemäänkään. Minulla, Timolla ja Villellä on opetustöitä, Seppo on päivätöissä ja Teemulla on pesti kaupunginteatterilla, joten kaikenlaista irtohommaa oheen mahtuu, Björklöf muistuttaa.

Keikkojahan bändillä on ollut vuonna 2015 varsin mainio määrä, varsinkin kesällä, mutta ne taitavat keskittyä viikonloppuihin.

– Viimeiset kymmenen vuotta pääpaino on ollut viikonlopuissa. Alkuvaiheessa ja vielä 2000-luvun alussa tehtiin jopa 3–5 keikkaa viikossa, kappaleet soivat radiossa ja meistä kirjoitettiin Seurassakin, mutta sitten alkoi perheellistymiset ja välillä on ollut vähemmän aktiivisia vaiheita. Nyt mennään tilanteen mukaan. Meillähän ei ole isoa koneistoa pyörittämässä käytännön asioita, vaan hoidetaan kaikki itse, Björklöf ja Roiko-Jokela kertovat bändin toimintaperiaatteesta.

Pitkään ajanjaksoon ovat kuuluneet levymyynnin huippuvuodet ja yleinen hiipuminen nykytasolle, mikä velvoittaa bändit keikkailemaan ahkerammin. Mutta Björklöf muistuttaa:
– Levyjen julkaiseminen on aputyöväline, joka kuitenkin ruokkii keikkoja ja jos on sillä rintamalla hiljaisena, kyllä se jossain vaiheessa heijastuu keikkailuun. Säännöllinen julkaiseminen mahdollistaa säännöllisen kiertuetoiminnan.

 

Oma linjanveto

Levyjen julkaiseminen merkitsee tälle bändille nimenomaisesti uuden oman materiaalin esiin tuomista, sillä jo kolme viimeisintä levyä ovat sisältäneet vain omia kappaleita. Ja kun levyttämisen aika koittaa, materiaalia löytyy usean jäsenen pöytälaatikosta.

– Ensimmäinen levy vuodelta 1997 oli pelkkiä covereita, mutta sen jälkeen tie on ollut määrätietoista oman jutun tekemistä. Mieluummin työstetään bändin sisältä tullutta tavaraa, se ruokkii taiteellisia ambitioita paremmin kuin muiden biisien soittaminen. Oman materiaalin tuottaminen on moottori, joka meidän bändiä ja sen henkeä pitkälti pyörittää.

Bändin biisit koostuvat harvemmin siitä kaikkein tavallimmasta 12-tahtisesta bluesrungosta, fiilistähän voi tulkita monin muinkin tavoin.

– Asiaa voi laajentaa tekstillisesti ja lisäksi me haemme sovituksilla omaa. Bluesgenressä pyrimme katsomaan tätä päivää ja eteenpäinkin, pitämään blues hengissä ja löytämään uuttakin kuulijakuntaa eikä vain toistamaan sitä, mitä tekivät jo 50-luvulla. Bluesin peruslaatikko löytyy meidän biiseissäkin useimmiten pohjalta, mutta meidän kaikkien erilaiset musiikkimaut tuovat jännitettä ja mielenkiintoisuutta mukaan, Björklöf määrittelee.

 

 

– Kautta aikojen olemme tehneet bluesin sillisalaattia, mutta vasta nyt viimeisten levyjen myötä on tiivistämällä löytynyt meidän oma punainen lanka,  Roiko-Jokela täydentää.

Bändin yhteinen näkymys onkin, että kumarretut bluesin veteraanit olivat omana aikanaan edelläkävijöitä hekin tuodessaan sähköisiä soittimia ja uudenlaisia ilmaisutapoja lajiin mukaan. Lisäksi Vuorela muistuttaa, että harvassa bluesbändissä on Blue Stripin tavoin perkussio/malletsoittaja, joka heille tuo oman erikoissoundin ja perkussiivisuuden.

Björklöf ja Blue Strip eivät ole ruvenneet taustabändiksi Suomessa käyville ulkomaisille bluesartisteille
– Se ei ole meidän juttu. Festivaalijärjestäjät ovat tosin kysyneet meiltä, voisiko mukana olla joku vierailija. Ei voi olla.

 

 

Neljännesvuosisata täyteen

2016 on juhlavuosi, jolloin keikkailuun saattaa tulla ylimääräinen lisä ja isompia keikkapaikkojakin suunnitellaan.
– Pistokeikkoihin ja matkoihin saa normaalisti varata vuorokauden aikaa, mutta juhlakiertueella saattaa tulla viikko yhteen menoon. Konserttikeikoilla saadaan aloitusaikakin mukavammaksi eikä puolenyön hujakoille kuten nyt usein, Nuolikoski ja Vuorela odottavat.

Samaa mieltä on Björklöfkin:
– Puolenyön jälkeen aloittamisessa, varsinkaan ravintolamiljöössä, en näe mitään järkeä. Siihen aikaan musiikki on jo toisarvoista yleisölle. Aikaisempi aloittaminen mahdollistaa dynaamisesti vaihtelevamman ohjelmiston, mitä kapakassa ei kannata edes yrittää.

Kevään 2015 European Blues Challenge Brysselissä ja suomalainen Blues Award ovat nostaneet bändin profiilia maailmalla ja lehtijuttuja on näiden jälkeen tullut runsaasti. Auttavatko ne järjestämään keikkoja maamme rajojen ulkopuolelle?

– Keikoille pääseminen ei ole yksinkertaista, mutta työjärjestykseen on levyn tultua kuulunut ottaa kaikki mahdollinen irti. Sitä olen tehnyt täyspäiväisesti viime kuukaudet ja se alkaa tuottaa tulosta. Levy on ollut brittiläisen IBBAn soittolistalla kuukausia, Ranskassa bluesradioiden listalla toisena. Jenkkilän promootio alkoi marraskuun alusta levyn ilmestyessä siellä, Björklöf kertoo.

– Verkostoituminen on ollut huipussaan viimeisten vuosien aikana ja kaikki tämä on pohjatyötä, jonka pitäisi mahdollistaa bändin viemisen keikoille. Tietoisuutta pitääkin olla. Koska kaikki olemme perheellisiä, ei nollabudjetilla kiertämistä voi tehdä. Kansainvälinen kiertuetoiminta ja keikkailu kuitenkin häämöttävät. Tosin suomalainen musiikkivienti ei ole ollut kovin tehokasta meidän tapaisille bändeille. Ruotsi ja Norja ovat potentiaalisia kohteita, jotka ovat lähellä. Saksa ja Englantikin olisivat tavoitettavissa, Björklöf ja Vuorela kaavailevat.

 

Uusi albumi

Blue Stripin kolme viimeisintä albumia on äänitetty ulkomailla eri tuottajien valvomina, mikä antaa vertailumahdollisuuden vaihtelevista tuotantotavoista: Neil Brockbank (Whole ’Nutha Thang, 2007) kävi jopa Suomessa kuuntelemassa bändin harjoituksia ja New Orleansissa Mark Binghamin johdolla äänitettyä After the Flood’ia (2013) puolestaan edelsi runsas sähköpostien vaihto.

Tuorein levy Ain’t Bad Yet ilmestyi keväällä Suomessa ja myöhemmin kansainvälisillä markkinoilla Sen tuottajaksi valittiin alan konkari, moninkertainen Grammy-voittaja John Porter, joka ehdotti äänityspaikaksi Rockfield Studios’ia Walesissa bändin toivottua hyväsoundista tilaa erityisesti rumpujen äänittämistä varten.

 

 

Toimintatapa lokakuussa 2014 oli aikaisempiin levyihin verrattuna erilainen.
– Porter ei puuttunut biisivalintoihin, koska hän haluaa toimia hetkessä – mennään studioon ja soitetaan. Esituotantoa ei ollut, bändi kertoo.

Porterin omistautuminen työhön ja tapa luoda positiivinen ilmapiiri teki bändiin vaikutuksen. Tuottaja oli aamulla ensimmäisenä studiolla, teki töitä ruokatunnillakin ja illalla oli viimeinen lähtijä. Auktoriteettinä hän oli oikeissa kohdissa päättäväinen ja kertoi käsityksensä selkeästi.
– Meille ei kukaan tuottaja tai äänittäjä ole aikaisemmin perusteellisesti selittänyt, miksi joku asia kannattaa tehdä. Moni asia muuttui studiossa parempaan suuntaan, koska tuottaja suoristi muutamat biisit ja ehdotti niihin yksinkertaisia toimivia ratkaisuja. Perussoundia haettiin jo äänittäessä ja ajatuksia lukeva äänittäjä löysi asetukset ennen kuin niitä ehdittiin edes toivoa, Vuorela ja Nuolikoski muistelevat sessioita.

Bändin kahta viimeisintä albumia äänittämään ryhdyttäessä tarjokkaita uusia biisejä on ollut kummallakin kerralla noin 25, joista vajaa puolet valikoituu levylle mukaan.
– New Orleansissa äänitetylle levylle haettiin rouheaa yleisilmettä, mikä silloin pudotti biisejä pois. Bändin yksimielisinä valintoina muutama kappale muodostaa aina albumin kokonaisuuteen sopivan rungon. Pidettykin biisi voi jäädä odottamaan jos onnistunutta sovitusta ei löydy, ja joskus on tarvittu puolen tusinaa sovituskokeilua, bändiläiset perustelevat materiaalin valintaa.

Soitattiko Porter kappaleita moneen kertaan?
– Yhdestä kolmeen ottoa per kappale ja jos niissä ei tuntunut tapahtuvan mitään, siirryttiin seuraavaan biisiin. Porter kertoi heti jos ei pitänyt soitosta ja hänellä oli heti perustelut, miksi jokin ei kuulostanut hyvältä ja ehdotuksia, mitä voisi kokeilla, Roiko-Jokela kertoo.

Bändi ei tarkemmin paljasta, kuinka paljon Porterin tuottajapesti ja levytyssessio Walesissa maksoivat, mutta kaikki ovat yhtä mieltä valinnan kannattavuudesta.
– Ei ne ilmaisia kakkuja ole, mutta joskus pitää ottaa riski ja panostaa bändin uraan. Meillä oli Rockfieldissä täysi ylläpito ja studio koko päivä käytettävissä, joten päästiin täysillä keskittymään yhteen asiaan. New Orleansia harkittiin ja Suomessa tekeminenkin oli vaihtoehto, mutta hintataso oli täällä samanlainen tai jopa kalliimpi, Björklöf perustelee.

 

Maaseudun rauhassa Rockfieldissä koko bändi ja tuottaja asuivat samassa talossa, työpäivä alkoi yhteisellä aamiaisella ja päättyi illalliseen ja keskusteluihin.

Levystä on otettu alkuun 4000 kappaleen painos, ja ajan hengen mukaisesti se on saatavana vinyylinäkin. Määrä riittää kansainväliseen levitykseenkin. Odotukset ovat realistiset:
– Levymyynti ei ole tässä genressä kovin huikea ja fyysinen levymyynti siirtyy keikoille. Digitaalinen maailma on meidän kannalta aika katastrofaalista, sieltä ei tule mainittavia tuloja.

 

Studiossa ja keikalla

Bändin valitsema esimerkki studiossa monia vaiheita läpikäyneeksi biisiksi albumilta nousee Troublemaker, 10 vuotta vanha biisi, johon Nuolikosken muistiinpanoista löytyi sanoitus tuotavaksi toiseksi viimeisiin harjoituksiin ennen äänittämistä. Bändin alkukonsepti löytyi heti, mutta Porter oikaisi ilmaisua pienilla muutoksilla, joilla lopulta olis iso yhteisvaikutus ja puuttuva groove löytyi. Lauluun lisättiin yhteen kohtaan Leslie-efekti, mikä toimi välittömästi.

– Last Train to Memphis perustuu harjoituksissa soittamaani junakompin variaatioon. Ville löysi sitä kuullessaan laukusta sanoituksen ja rupesi laulamaan. Rumpuihin ja lauluun lisättiin vähän bassoa loppuun ja kitaraa, Vuorela selittää albumin avauskappaleen.

– Biisissä on orgaaninen fiilis, accapella-tuntua kun bassokin on suureksi osaksi laulettu. Pienistä asioista koostuvalle biisille ei tarvinnut studiossa tehdä enää juuri mitään muutoksia, Björklöf täydentää.
 – Yllätyksenä tuli studion ison tilan vaikutus kappaleen soundiin. Studiossa käytettiin rumpuäänityksiin pitkää ja isoa kivikäytävää, joka mikitettiin ja lisämikki sijoitettiin vielä studiohuoneeseen taaempana. Näin saatiin aikaiseksi toimiva luonnonkaiku. Biisit kuulostivat täysin erilaiselta kuin omassa päässä kuviteltuna ja tottuminen siihen kesti jonkin aikaa, Vuorela ja Roiko-Jokela jatkavat.

Studiossa biisit äänitetään muutaman minuutin kuosiin, minkä jälkeen ne otetaan keikkaohjelmistoon. Bluesiin kuuluu sooloilu, muuttuvatko biisit livenä esitettäessä?
– Osa sovituksista on tiukempia ja niihin on sävelletty melodiaa varioiva soolo. Biisin pituus on silloin sama aina. Mutta kyllä improvisaation vapaus on olemassa ja biisit voivat venähtää. Sooloissa on vapaus mennä jos tilanne sen vaatii ja soittaja sfääreihin pääsee. Kitarasooloissa ei taida tulla samaa koskaan ja moodikin saattaa muuttua. Sellainen ei kuitenkaan palvele keikkaa, jos kaikki vetävät pitkiä sooloja peräjälkeen, Björklöf kertoo tulkinnoista

– Minulla ei ainakaan ole tapana kuunnella meidän levyjä siinä tarkoituksessa, että oppisin biisit sieltä. Jos kysytään, millainen kitarasoolo on jossain kappaleessa, en muista sitä. Muistan vain tunnelman biisiä tehdessä. Keikkapaikkakin voi ohjata sooloilun määrää – jos mennään Storyvilleen, jossa ovat tottuneet kuulemaan sooloja, mehän soitetaan, Vuorela täydentää.

Uuden albumin hyvä vastaanotto ja pääsy radiosoittolistoille useissa maissa on bändille palkkio pitkän linjan työstä ja kannustaa seuraaviin tavoitteisiin:
– Hyvän tuotteen menestyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan promootiota saa tehdä. Mutta bändin näkyvyys genren sisällä on ollut Euroopassa todella hyvää Brysselin jälkeen. Kontakteja on tullut enemmän kuin koskaan ja nyt voidaan suunnitella uusia etappeja saavutettavaksi.

 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2016Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

01.05.2017
|
Teksti: Timo Koskinen | Kuvat: Micke Björklöf ja Blue Strip

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy