Silvertone – menneisyyden hopeinen sävy

Tuskin mikään soitin symboloi rock’n’rollia yhtä paljon kuin sähkökitara, ja tuskin mikään kitaramerkki on esittänyt yhtä suurta roolia rockin aamuhämärässä kuin Silvertone. On nimittäin todennäköistä, että noilla halvoilla kitaroilla aloitettiin enemmän rokkarin uria 1950- ja ’60-lukujen Amerikassa kuin muilla merkeillä.

Kun rock’n’roll syntyi Yhdysvalloissa 1950-luvulla, lisääntyvä määrä aloittelevia kitaristeja haaveili Chuck Berryn ja muutamien ensimmäisten rocktähtien luomasta uudenlaisesta, karkeasta soundista, mutta harvalla oli varaa merkkisoittimiin. Chicagolainen kauppaketju Sears, Roebuck & Co. vastasi kysyntään ja perusti Silvertonen – oman, edullisen ja helposti saatavan kitaramerkkinsä, myytäväksi marketeistaan ja postimyyntikatalogiensa kautta.
Yhtiö oli myynyt 1940-luvulla samalla merkillä radioita, levysoittimia ja levyjä. Se oli valmistuttanut myös muutamia samannimisiä kitaramalleja jo vuonna 1941. Tarpeen kasvaessa sillä oli siis valmiiksi pohjustettu tie aloittaa laajamittainen soitinmyynti omalla sähkökitaramerkillään, jonka yhteyteen kuului myös sopiva valikoima vahvistimia.

Todellisuudessa ei kuitenkaan voida puhua vain yhdestä merkistä sillä Sears teetti postimyyntikitaransa usealla eri valmistajalla. Erilaisia malleja syntyi sitäkin enemmän. Vuosien varrella ’50-luvulta aina ’70-luvun alkuun, jolloin Silvertonejen valmistus loppui, niitä tekivät ainakin amerikkalaiset soitintehtaat Kay, Harmony ja Danelectro sekä japanilaiset Teisco ja Kawai.

 

Kellareista levyille ja lavoille

Vaikka Silvertone oli monelle ensimmäinen, edullinen soitin se säilytti paikkansa soittotaidon kehittyessä. Kitaroina ne olivat useimmiten hyvin konstailemattomia, vaikka valmistuskulujen minimoimiseksi olikin käytetty paikoin lennokasta mielikuvitusta. Rakenne oli monesti kuin leikkuulauta, johon on liitetty kitaran kaula ja vähimmäismäärä tarvittavia lisäosia.
Pelkistetty design ja tyly tarkoituksenmukaisuus teki niistä luotettavia instrumentteja, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan olivat tyylikkään näköisiä. Myös jotkut budjettiratkaisut loivat niihin ominaisuuksia, joita on lähes mahdotonta löytää muista soittimista. Esimerkiksi Danelectron valmistamien vinyyli- ja masoniittirunkoisten mallien nenäsointia on vaikea jäljitellä muilla kitaroilla. Paitsi niillä, joita tehdas teki omalla nimellään.

Edullisen hinnan, tehokkaan myynnin ja kunnollisen soitinrakentamisen sivutuotteena syntyneet hyvät erikoispiirteet pätevät varsinkin amerikkalaisvalmisteisiin Silvertoneihin, joita näkee edelleen levynkansissa ja esiintymislavoilla. Tunnetuimpia suomalaisia Silvertonen käyttäjiä on varmasti J. Karjalainen, jonka soittamana on kuultu mustavalkoista, Danelectron valmistamaa kitaraa. Samanlaisen punavalkoisen Amp In Case -mallisen Dano Silvertonen kanssa on keikkalavoillaan heilunut myös The Rolling Stones -solisti Mick Jagger, siinä missä Bruce Springsteen oman Harmonyn valmistaman, puoliakustisen 1446L mallinsa kanssa.

Yksi mielenkiintoisimmista Silvertone-kitaristeista oli vuonna 1997 traagisesti kuollut Randy California. Hän soitti kitaraa Jimi Hendrixin The Blue Flamessa ja perusti myöhemmin Spirit-yhtyeen, jonka kolmella ensimmäisellä albumilla käytti kustomoitua Silvertonea.
Hän oli muokannut kitaraansa sisäänrakennetulla thereminillä, joka mahdollisti pitkien vouvaavien äänien muodostamisen soolojen aikana. Theremin on elektroninen soitin, jonka kehitti venäläinen Léon Theremin ja sitä soitetaan ilman fyysistä kosketusta.

 

Muusikon matkassa

Tämän jutun kitara on ’60-luvun puolivälin Silvertone 1413L ja sen on valmistanut chicagolainen Kay. Sen omistaa nykyisin keräilijä ja soittaja, joka löysi aarteensa Helsingistä Kitarapajasta. Vasta ostopäätöksen jälkeen paljastui pieni osa instrumentin historiaa, kun kuluneesta pahvilaukusta löytyi tussilla kirjoitettuna osoite ja tuttu nimi.

Soittajan ja soittimen jälleennäkeminen järjestettiin loppuvuodesta 2012 kun Röyhkä oli soolokeikalla Café Pirittassa Helsingissä. Yllättävästä tapaamisesta ilahtunut muusikko avasi tutun laukun ja alkoi viritellä vanhaa soitintaan.
– Kyllä tämä tuntuu hyvältä edelleen. Siitä on varmasti yli kymmenen vuotta kun näin tämän viimeksi.

Kitaraa soitellessaan Röyhkä kertoi ostaneensa sen luultavasti joskus ’90-luvun alussa osto- ja myyntiliikkeestä.
– Mats Huldén tätä mulle suositteli. Hinta taisi olla jotain 300 markkaa.

Röyhkä kertoi ettei ole muistaakseen käyttänyt sitä yhdelläkään levyllä, mutta keikoille se on päässyt mukaan. Yksi niistä soitettiin ’90-luvun puolivälin tienoilla.
– Meillä oli keikka jossain päin Suomea ja menimme sinne yksityiskoneella. Sinne ei mahtunut paljoa kamaa, joten otin tämän kun se on niin pieni, hän muisteli ahdasta lentomatkaansa kitaran kanssa.

Kauko Röyhkän jälkeen soitin siirtyi Maritta Kuulan omistukseen. Kuula on kriitikoiden kehuma laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan persoonallisesta äänenkäytöstään ja tavastaan laulaa.

 

Viisikymppinen jenkki

 

Uurteet ja kolhut chicagolaisemme pinnassa kertovat, että soitin on ollut monessa mukana. Se on tehnyt maailmankiertuetta soittajalta toiselle. Sen mikrofonin kuoren ja lommoisen tallasuojuksen art deco -tyyliset koristemaalaukset ovat kuluneet osittain pois. Alkuperäinen virityskoneisto on jäänyt matkan varrelle ja aika on himmentänyt sointia sen verran, että vahvistimesta saa kääntää treblen lähelle kaakkoa ja basson melkein nollaan ennen kuin soundi saavuttaa juurevan alkukantaisuutensa.

Uskottavuuttaan se ei ole menettänyt yhtään. Päinvastoin se on saanut sitä lisää. Vintage-soittimia myyvät kaupat hinnoittelevat Silvertonet yleensä noin 400 – 600 euron haarukkaan. Riippuen siitä, mikä malli on kyseessä. Jos sattuu törmäämään sopuhintaiseen Silvertoneen maailman sivukatujen second hand -liikkeitä kolutessaan, se on todennäköisesti hyvä sijoitus.
 


•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2013. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tuote on edelleen ajankohtainen ja tekniset sen ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

14.05.2017
|
Teksti ja kuvat: Jarno Kovamäki

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy