Teho Majamäki – äänimaisemien maalari

Musiikillinen maailmanmatkaaja ja lyömä-soitin-taiteilija Teho Majamäki on soittanut näkyvillä paikoilla pian parikymmentä vuotta, ja julkaisee tänä vuonna ensimmäisen albumin omissa nimissään. Colours läväyttää kuuluville multi-instrumentalistin omin-takeisen musiikkimaailman koko kirjon.


Samuli ”Teho” Majamäki tuli suuremmalle yleisölle tutuksi 1990-luvun lopulla Ismo Alanko Säätiön alkuperäiskokoonpanosta. Rokin suunnalla ensimmäinen mainittava orkesteri oli kuitenkin jo saman vuosikymmenen alusta levyttänyt joensuulainen punk-orkesteri HC Andersen. Sen riveissä Teho tutustui Jukka Ormaan ja Jouko Hohkoon, ja muutettuaan Helsinkiin sai soittimilleen tukikohdan Hohkon treenikämpiltä.

– Ismo Alanko sattui käväisemään kämpällä, ja oli kysynyt kiinnostuneena Jokelta että ’kenen kamat noi on?’, hänhän on itsekin klassista musiikkia opiskellut ja soittanut. Tutustuttiin, alettiin treenata ja sitten oltiinkin jo tekemässä Alangon levyä, jonka nimeksi tuli ”Irti”, Majamäki muistelee.

Levyn keikkakokoonpano sai nimekseen Vapaat soittajat, jossa esiintyivät Tehon lisäksi Hohko, Riku Mattila ja Ippe Kätkä. Vapaista soittajista Majamäen matka jatkui Säätiöön, johon kiinnitettiin myös haitaristi Kimmo Pohjonen.

Tiivis yhteistyö Alangon kanssa on jatkunut siitäkin, ensin Ismo Alanko Teholla -duossa, sitten laajennetussa Teho-osasto -kokoonpanossa.

 

Pienellä porukalla

Musisointi yhdessä toisten kanssa on antamista ja saamista. Teho sanoo, että kaikki projektit jättävät aina oman jälkensä, ja poimii esimerkkinä vuosien varrelta kolme yhteistyökumppania.
– Ismo Alangon kanssa olen päässyt yhdistämään sekä klassisia että itse kehiteltyjä lyömäsoittimia selväpiirteiseen poprockiin, mikä on vaikuttanut mielettömästi ammattiini ja tyyliini.

Alanko on ollut Majamäen merkittävin työllistäjä vuosikausia, joskin hommat ovat urakkaluonteisia.
– Aktiivisina vuosina kuvioon kuuluu, että ensin harjoitellaan ja sovitetaan uusia biisejä, levytetään ne ja sitten harjoitellaan ja sovitetaan livesetti. Sen jälkeen tehdään kevätrundi, kesän keikat ja mahdollisesti syysrundia. Kyllä vuosi hujahtaa pitkälti siinä, ei siihen hirveästi muuta mahdu.

Väliin osuu sitten vuosia tai useampiakin, jolloin pitää keksiä jotain ihan muuta. Koko ikänsä soittajana toiminut Majamäki päätyi Säätiö-jäsenyytensä loppuvaiheissa pidemmäksi aikaa Australiaan henkistymään sekä opiskelemaan hierojaksi ja joogaopettajaksi.
Opintojen pohjalta syntyi ”Ääniä tilassa” -workshop, jossa opetellaan meditaation avulla kuulemaan omat sisäiset esteet ja pelot, jotka voivat olla vapaan improvisaation tiellä.

Alangon perään tulee puhaltaja Tapani Rinne, jonka kanssa Teholla on duo. Sen musisointi perustuu meditatiiviseen improvisaatioon ja herkkään kuunteluun, tunnelma voi rakentua yhden soinnun ympärille. Toinen duolevy Rinteen kanssa on tekeillä ja Teho on vieraillut myös RinneRadion keikoilla.

Rinne-Majamäki duon Intiassa äänitetyn ”Inside the Temple” -albumin leijuvat äänimaisemat liippaavat elokuvallista musiikkia. Kiehtoisiko filmimusiikin teko?
– Kyllä, olen tehnytkin musiikkia muutamaan tv-ohjelmaan. Musiikki on minulle niin visuaalista, että sinfoniabändissäkin unohdin joskus soittaa, kun aloin nähdä kuvia mielessäni. Piti lopettaa sinfiskeikat, koska unohduin kuuntelemaan musaa silloin, kun olisi pitänyt laskea taukoja.

Kolmanneksi Majamäki nostaa elämänkumppaninsa Linda Fredrikssonin – hänkin on jazzmuusikko, jonka kanssa improvisointi on keskeisellä sijalla, mutta enemmän sävellettyihin biiseihin ja rakenteisiin perustuen, ja harmoniat ovat monimuotoisempia.

Duot ja ylipäätään pienet kokoonpanot tuntuvat olevan Majamäen mieleen. Yksi talvikauden aktiivisista keikkakokoonpanoista on ollut trio Fredrikssonin ja tansanialaisen laulaja-kitaristi Andrew Ashimban kanssa, ja levykin on suunnitteilla. Yhteistyö Ashimban kanssa alkoi vuosikymmen sitten Tansaniassa, jossa Teho tuolloin asusteli jonkin aikaa. Australian ja Afrikan lisäksi hän on majaillut siellä täällä pitkin maailmaa ja vaikka sanookin asettuneensa nyt tukevammin kotimaan kamaralle, esimerkiksi Intiassa tulee edelleen reissattua – tänäkin talvena.
– Reissuihin liittyy yleensä joku musaduuni, en oikein osaa matkustella huvikseni ilman tehtävää tai tarkoitusta.

 

Levyltä lavalle

Tähän asti lähinnä soittajana tunnettu Majamäki astuu levyjulkaisullaan esiin säveltäjänä ja biisintekijänä, vaikka korostaakin että musiikki lähtee aina improvisaatiosta.

Levyn äänimaisemassa kuplii melkoinen annos kaikuja, viiveitä ja ties mitä prosessointeja, joten äkkiseltään voi olla vaikea hahmottaa, missä määrin keitoksessa on akustisia, sähköperkussioita ja sampleja.
– Olen pitänyt tiukasti kiinni siitä, että kaikki levyllä kuultava on akustista eli mitään synteettisiä äänilähteitä käytetä, Teho linjaa.

Colours-levyllä maestro soittaa itse liki kaiken ja solistiosuuksista huolehtii joukko nimekkäitä vierailijoita Ville Valosta Johanna Kurkelaan. Keikkabändin soittajistoon kuuluvat Tehon lisäksi dj/sormiosoittaja Okke Komulainen, basisti Kari Hulkkonen ja lyömäsoittaja Juuso Hannukainen. Mediataiteilija Paula Lehtonen tuottaa vj:nä videoprojisointeja, joita muokataan äänellä reaaliajassa.

Lukuun ottamatta levynjulkaisukonserttia vierailevat tähtisolistit tuskin ehtivät keikoille, joten heidän osuutensa on toteutettu luovalla tavalla: raidat on prässätty vinyyleille, joita Komulainen pyörittelee levareillaan dubstepin henkeen.

Lyömäsoittimien roolijako on jaettu Majamäen ja Hannukaisen kesken, ja raja on tarkka.
– Keikoille ei pysty roudaamaan kaikkea levyn arsenaalia, joten osa on samplattu. Sähköisellä lyömäpuolella ansioitunut Juuso hoitaa ne, itse pitäydyn akustisissa soittimissa.

 

Massaa alakertaan

Kun bändi kutistuu triosta duoksi, siitä yleensä putoaa basisti. Miten bassottomien bändien alarekisteri hoidetaan, soittaako esimerkiksi Ismo Alanko Teholla taustaraitojen kanssa?
– Ei, emme käytä klikkejä emmekä mitään. Esimerkiksi udulla ja muillakin rummuilla voi tuottaa bassosäveliä, lisäksi Ismolla on kitarassa oktaaveri, josta saa alakertaan massaa. Tykkään duoista, koska niissä joutuu tekemään monta asiaa samaan aikaan, esimerkiksi soittamaan rumpusettiä oikealla kädellä ja jalalla, ja vibrafonia vasemmalla.

Majamäen rumpusetin soitto seisaaltaan muuntuu keikan vaatimusten mukaan: soittoasento voi olla sellainen, että soittaja polkee oikealla jalalla bassorumpua, seisoo vasemman jalan kantapään varassa ja käyttää päkiällä vibrafonin pedaalia.

Johanna Kurkelan keikkabändissä Majamäki hoiti kaksi vuotta rumpalin tonttia, joskin modatulla setillä.
– En soita istualtani, joten suunnittelimme Pekka Helasen kanssa cocktail-setin, jossa on pystybassari ja sun muut systeemit.

Tehon kompaktissa Kumu-setissä on kaksi 10-tuumaista pikkurumpua (yleensä ilman mattoa) sekä kahdesta osasta hakasilla yhdistetty 35 tuumaa syvä pystybassari, jonka alakalvoa poljetaan bassaripedaalilla ja yläkalvoa käytetään tomina.

 

Kompit talteen

Rytmimusiikin kentällä toimivana lyömäsoittajana Teho Majamäki eroaa useimmista kollegoistaan siinä, ettei hän ole minkään popjazzopiston kasvatti. Pääsoittimiensa vibrafonin ja marimban lisäksi Tehon arsenaaliin kuuluvat varsinkin etniset lyömäsoittimet Aasiasta ja Afrikasta – mutta myös kielisoittimet, kuten vaikkapa pienillä kapuloilla soitettava intialainen santoor.

Udun, tablojen tai santoorin kaltaisilla ikiaikaisilla perinnesoittimilla on oma traditionsa, jonka seuraaminen ja soittimen oikeaoppinen hallinta edellyttäisi syvää mutta kapeaa otetta vain yhteen instrumenttiin. Majamäki sanookin tästä syystä joskus välttelevänsä perinnesoittimien traditionaalista soittotapaa, ja pyrkivänsä sen sijaan vain ”löytämään ääniä” niistä.

Soittamisen lisäksi Majamäki ahkeroi jatkuvasti äänityksien kanssa: kompakti matkasetti kulkee reissuilla olkalaukussa ja Kaapelitehtaan treenikämppäänkin yhdistyy äänitysstudio. Kalusto voi vaihdella kännykästä nauhuriin ja tietokoneesta surround-järjestelmään, mutta Ableton Live, Pro Tools ja RME:n etuasteet/muuntimet kuuluvat usein arsenaaliin.
– Keikoilla voin käyttää luuppaustekniikkaa, eli soitan yhden kuvion livenä, tallennan sen luupiksi lennosta ja soitan toisen kuvion päälle.

 

 

Aarrearkkua penkomassa

Pianoon tai kitaraan verrattuna lyömäsoittimet vaikuttavat rajattomalta soundien aarreaitalta, koska melkein mikä tahansa voi olla lyömäsoitin?
– Se tässä hienointa onkin! Erityisesti klasariperinteessä kirjo on mieletön, patarummusta kukkopilliin – koska kaikki erikoistehosteetkin kuuluvat lyömäsoittajien toimialaan, Majamäki innostuu.

Vibrafoni on Majamäen pääinstrumentti, ja niitä löytyy Kaapelitehtaan kämpältä joka lähtöön: on iso ja pieni Musser, pari kotimaista Comboa, matkalaukun näköinen pieni Vibrafonette sekä elektroninen MalletKat, jolla voi trigata sampleja.
– Pienimuotoisempaan akustiseen juttuun MalletKat ei sovi, mutta toimii äänekkäämmässä rokkihommassa, jossa ollaan monitorien tai korvanappien varassa eikä soittimista kuitenkaan kuulisi akustisesti mitään.

– Vibrafoni on kylläkin vaikea instrumentti samplata kunnolla. Soundille on niin paljon vaihtoehtoja: demppi ylhäällä tai alhaalla, vibran kanssa tai ilman. Marimba on siinä huomattavasti helpompi.

Oikeita, akustisia marimboja Teholla on niin ikään viitisen kappaletta. Melodisen mallettisoittimen lisäksi lavakattaukseen kuuluu yleensä jokin rytmisetti, kuten seisaaltaan soitettava rummusto. Muuta maustetta roudataan mukaan projektista riippuen. Tyypillisimpien shakerien jatkona voi olla etnisempi kalebassi, läjä etnishenkisiä symbaaleita sekä itäafrikkalainen sormipiano irimba.

Tärkeä soitin on ruukkumainen udu, joita Majamäki on kehitellyt ja teettänyt mittatilaustyönä eri keraamikoilla. Esimerkiksi turkulainen savenvalaja ja soitinvalmistaja Ville Matti Simonen on tehnyt Teholle viritettyjä udu-rumpuja.
– Simosen udut ovat vuosien tuotekehittelyn jäljiltä jo uunista tullessaan hyvässä vireessä, mutta esimerkiksi ilman lämpötila vaikuttaa vireeseen huomattavasti. Udua voi hienovirittää korkeammalle vedellä tai matalammalle mehiläisvahalla.

 

Punaisia lankoja

Etno- ja härökioskinsa lisäksi Majamäki käyttää myös rock/pop-kehissä tyypillisempiä rumpuja.
– Tykkään lattarisoittimistakin, esimerkiksi congiin ja timbaleksiin olen oikeasti perehtynytkin.

Kalustosta löytyy pari normibassaria, ja vaikka muut rummut ovat likipitäen erikoisvirityksiä, tietysti soittajalla pitää olla virveleitä.
– Pikkurummun soittoa olen opiskellut paljon – klasarilyömäsoittajan kaksi punaisinta lankaa ovat pikkurumpu ja malletit.

Kolmen puuvanteisen syvän konserttitomin (14", 16" ja 18") setti on Kumulta, ja samasta pajasta on myös vastaavilla halkaisijoilla varustettu matalampien kehärumputyyppisten to-mien kolmikko. Molempia voi virittää ääniin biiseistä riippuen.

Kaipaisiko Majamäki kattavan oloiseen soitinkalustoonsa vielä jotain?
– Soittimien maailma on loputon, aina kun käy maailmalla tai vaikka kotinurkilla musiikkikaupassa voisi napata jotain messiin. Myös putket, pellinkappaleet ja muu sälä toimii hyvin soittimina, ja luonnostakin löytää hyväsoundisia ”soittimia”. Intiasta olen tuonut kamaa varmaan kontillisen, vaikka mitä matkaharmoonia ja tamburaa…

Majamäki miettii vielä hetken.
– Harmittaa, kun aikoinaan tuli rahapulassa myytyä pois vanhoja analogisyntikoita. Niitä on joskus ikävä!

 

 

Körtistä punkkariksi

Teho Majamäki (43) aloitti muodolliset musiikkiopinnot kahdeksanvuotiaana, ja peruskoulun päättyessä porilaisnuorukainen löysi itsensä erikoisesta tilanteesta: hän oli muuttanut Joensuuhun opiskelemaan konservatoriossa klassisia lyömäsoittimia, ja soitti nuorista musiikinopiskelijoista kootussa Vivo-sinfoniaorkesterissa – sekä hardcorebändissä.

Ristiriitaiselta kuulostavasta soittajaprofiilista huolimatta Teho ei muista noilta ajoilta suurempia törmäyksiä.
– Hardcore-piireissä ollaan hyvin avarakatseisia ja klasarien puolellahan ei välitetä mistään muusta, kuin että hoitaa stemmansa.

Roolinvaihdon mutkattomuutta kuvaa parhaiten ehkä se, että Majamäen päätä koristi irokeesi, jonka hän pystyi kampaamaan pään pintaan körtti-jakauk-seksi matkalla punk-keikalta sinfoniakonserttiin!

Konservatorio-opinnot jäivät jossain vaiheessa, mikä ei tunnu Majamäkeä pahemmin kaduttavan.
– Taitoja sinne mennään oppimaan eikä papereita hakemaan!
 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

26.02.2017
|
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy