Varre Vartiainen – näkemyksellistä kitarointia kaikkiin tilanteisiin

Kitaristi Tomi ’Varre’ Vartiainen on keikkailun luottomies, joka työllistyy teatteriin, televisioon, studioon, sekä pienille ja isoille konserttilavoille. Tinkimättömällä asenteella hän hakee oikeaa tapaa tulkita kutakin kappaletta ja musiikkityyliä sekä toimivaa osuutta kokonaissoinnissa.

Riffi on aikaisemmin jututtanut useita Vartiaisen soittokumppaneita ja nyt tavoitettiin mies itse 
– tiiviin keikkailun keskeltä.

Juttelun alussa tarina kääntyy vielä tuoreessa muistissa olevaan David Hasselhoff Showhun, jonka studiobändiin Vartiainen kuului. Kyseinen tuotanto asetti aivan omassa luokassaan olleet haasteet rautaiselle ammattilaiselle.
– Se taisi olla tiukin aikataulu, mitä minulla on tämäntyyppisissä hommissa ollut. Asiasta sovittiin marraskuussa ja kuvaukset tehtiin tammikuussa viitenä päivänä, kaksi showta kerrallaan. Ohjelma vaihtoi kanavaa, tuotanto meni uusiksi. Konseptihan oli perusjenkki-talkshow, jossa mukana on house band ja vierailevia solisteja, hän kertoo rupeamasta.

– Harjoitteluaikaa oli tosi vähän. Kaikki kymmenen showta harjoiteltiin yhdessä päivässä ja Davidin kanssa oli yksi harjoitus hänen tultuaan Suomeen. Kaikki aiotut biisit vaihdettiin, koska tähti halusi pop/rock-pohjaisen tilalle musikaalihommaa. Ohjelmistossa oli aika paljon slovareita, ja David halusi itse olla mukana loppubiiseissä yksin tai duettona. Sitten kuunneltiin Broadwaytuotantoja, joissa hän on ollut mukana ison orkesterin kanssa, ja totesin, että meitähän on neljä muusikkoa ja minä itse. Mission impossible, mutta näin tehdään kun näin halutaan.

– Kaikki biisit opeteltiin kuuntelemalla ja se oli tuolla aikataululla pikkuisen haastavaa. Davidin tuottajaserkku toimitti synapohjaisia taustanauhoja, joiden kanssa he olivat tehneet keikkoja. Heillehän tämä oli yksi niistä muiden joukossa ja Ruotsissa sama homma oli tehty jo aikaisemmin, Vartiainen muistelee.

Yleensä TV-töissä Vartiaisella onkin ollut reilusti enemmän valmisteluaikaa. Hän mainitsee mieluisina esimerkkeinä neljä Plan-gaalaa, joissa hän on itse ollut musiikillisena kapuna ja lisäksi tehtäviin on kuulunut muutakin kuin pohtia ja soittaa musiikkia esityksiin
– Nämä ovat olleet tosi kivoja. Olen ollut suunnitteluryhmässä mukana alkuvaiheesta lähtien. Yhdessä tuotantotiimin kanssa saimme valita artistit sekä biisit heille ja työtä on tehty puolen vuoden ajan. Asioita on sovittu palavereissa lähes viikoittain ja olen saanut rauhassa sovittaa biisejä. Barona-areenalle on voinut suunnitella koko areenan saamista mukaan ja luistelijoiden sijoittamista esitykseen sekä koko tapahtuman taltioimista televisioon, soittaja kuvailee ison projektin koostamista.

Sopivan miehistön värvääminen hankkeeseen on kuin joukkueen kokoamista kisoihin.
– Jos itse kasaan bändiä, mietin soittotaidon lisäksi kokonaisuutta ja miten tietty soittaja saattaa olla juuri oikea jonkin toisen kanssa. Joku rumpali ei välttämättä toimi yhden basistin kanssa – tilanteessa pitää saada mahdollisimman paljon tehoa irti ja sosiaalisesti oleellisen tärkeää on tietysti, miten jätkät tulee toimeen keskenään. Parhaassa bändissä on paras meininki, kun puhutaan rytmistä ja groovesta, tyylilajista riippumatta. Onneksi minulle ei ole käynyt niin, että olisi tehty hyvää musaa huonolla meiningillä.

Esiintymisen paine

Sinulla on paljon suoria TV-lähetyksiä ja korkean profiilin keikkoja ison yleisön edessä. Miten suhtaudut esiintymisjännitykseen?
– Tilanteenhallinta on iso osa suoritusta. Olen jännittänyt ikäni ja edelleenkin jännitän ennen keikkaa. Treenaan tosi paljon ja tiedän, että olen hyvässä soittokunnossa – mutta jos en jännittäisi, ei tarvitsisi treenata niin paljon. Elämä rytmittyy jännittämisen ympärille. Kun soittajien kimpassa on hyvä fiilis ja asiasta puhutaan, kaikki ovat toistensa tukiryhmää. Monissa TV-toteuksissa vahvuuteni on ollut soittamisen lisäksi ilmapiirin rentouttaminen ja muiden jelppaaminen.

Vartiainen muistetaan myös toisesta isosta TV-tuotannosta, Idols-ohjelman bändistä, jota kipparoi Leri Leskinen. Aikataulut olivat tiukkoja tässäkin ohjelmassa ja asioita piti plokata kuuntelemalla, mutta Vartiainen kehuu kuitenkin Leskisen tekemää pohjatyötä ja selkeitä lappuja, joiden kanssa työhön oli hyvä käydä. Kitaraparina Idols-lavalla soitti useimmiten Lasse Sakara (Riffin haastattelu aukeaa tämän linkin kautta).
– Lasse on älyttömän hyvä soittaja sekä tarkkakorvainen: Hän on kuin pikkuveli, ja auttaa soittamista, kun on tunneside soittokaveriin. Hänen kanssaan on soitettu aika paljon kimpassa ja meillä on sama näkemys rytmistä, kokonaissoundista ja soitannollisista asioista. Meillä on luotto toisiimme ja olimme kitarasektio eikä kaksi kitaristia. Ei ole tarkoitus talloa toisen varpaille, vaan olemme stereopari, jonka soundit, säröt ja efektit on mietitty summaksi.

Muita tuttuja kitaristikumppaneita ovat Marzi Nyman (Riffin haastattelu aukeaa tämän linkin kautta) Husbandissa viidentoista vuoden ajalta, sekä Tuomas Wäinölä (Riffi 6/11) jo kymmenen vuoden ajalta hänkin. Vartiaisen tavoin myös Wäinölä soittaa Paula Koivuniemen bändissä, jonka edellinen keikkakin oli juuri haastatteluamme edeltäneenä päivänä.
– On hienoa, että on saanut soittaa Suomen parhaiden kitarakollegoiden kanssa, jotka ovat lisäksi rakkaita ystäviä. Nämä kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia soittajia ja kaikilla on omat vahvuutensa. Vaikka lähtökohtaisesti en halua soittaa bändeissä, joissa on monta kitaristia, koska se vie niin paljon omaa tonttia.

Millaisia tehtäviä kitaristeille tulee Paulan bändissä? Siinähän mukana on kymmenen soittajaa, joista puhaltimia on neljä.
– Meillä on kaksi keskeistä elementtiä: rokahtavaa kitaravetoista soundia ja toisaalta puhallinvetoista diskopoljentoa. Funkin soittaminen kitaralla on minun mielimusaani ja 90 % ajasta soitan sellaista keikoilla, loput rock’n’rollia sekä hitureita, joissa kaivan lähinnä nenää. Kitara on oleellinen, vaikka diskotouhuissa pillit ovatkin isossa roolissa. Roolitus onkin tosi hyvä bändissä ja siellähän on Anssi [Nykänen] rummuissa ja Harri [Rantanen] bassossa, jotka ovat ollet Husbandissakin 15 vuotta ja Paulan kanssa 10 vuotta.

Paula Koivuniemi on artisti, joka esiintyy erityyppisissä tilaisuuksissa. Ovatko sovitukset erilaisia tilanteen mukaan?
– Konsertteja on kolmella tavalla. Ensinnäkin isolla bändillä kuten eilen. Ihan samoja biisejä ei soiteta festarikeikoilla ja saleissa. Sitten on neljän sellon kanssa, ja silloin minä soitan akustista kitaraa ja Mika Toivanen pianoa. Kolmantena on kapellimestari Mikko Franckin kanssa. Tämä tehtiin viime syksynä ja uusitaan tänä vuonna. Komppi tulee Paulan bändistä ja mennään paikallisten sinfoniaorkesterien vieraaksi. Meille se on tosi hissuttelua, koska ollaan sinfisbändin volyymin ehdoilla. Lisäksi on vielä ollut pikkukeikkoja kahden akustisen kitaran kanssa, Anssilla on cajon, ja lisäksi on viulu.

Miten suhtaudut vireisyyskysymykseen: torvisektiot suosivat sävellajeja, joissa on alennuksia, kun taas kitaralle ylennetyt sävellajit ovat ominaisempia.
– Se on totta, mutta puhaltajat ovat rytmisesti niin tiukan briljantteja, että se sektio on keskenään vireinen. Pieni ero heidän ja muun kompin välillä ei haittaa. Itse pyrin soittamaan sitä aluetta, jossa kaistaa on vapaana ja maalailevampia ja kaikuisempia asioita pillien alle.

Vartiaisella on tyypillisesti kaksi kitaraa keikalla mukana, mutta, mutta…
– En ikinä vaihda. Toinen on varalla. Kerran soitin jopa yhden TV-tuotantokauden samalla kitaralla. Eilen oli eka kerta yli vuoteen, että kieli katkesi ja tarvittiin toinen kitara. Ja jos joskus löydän sellaisen kitaran ja vahvistimen joista saan kaiken, lupaan myydä muut pois.

Tämän sanottuaan Vartiainen ottaa kuitenkin hiukan takaisin.
– Se ei kyllä tule ikinä toteutumaan… Studiossahan tarvitaan jopa monta eri kitaraa yhteen biisiin. Ja bändikohtaisesti, kun Tuomas tai Lasse soittaa Les Paulilla, minulla on Strato… Marzi tykkää soittaa Stratolla ja minä valitsen tuplakelaisen. Yksin soitan kuitenkin mieluiten Custom Telellä ja se on sama, joka minulla on himassa.

 

Tehtävästä toiseen

Kun on monessa mukana, saattaa tarjolle tulla useampiakin keikkoja päällekkäin. Miten priorisoit niitä?

– Yritän tehdä niin, että hommasta riippumatta teen sen, mikä on ensin sovittu. Minulla on Dallapé, Paula, Husband ja Cowboys ja ne ovat kaikki ykkösbändejä, mikään ei ole toista tärkeämpi. Yksittäisiä hyviä keikkoja on mennyt ohi tämän takia, mutta sen saa takaisin ajattelemalla, että minulla kuitenkin on suhteellisen hyvä toimeentulo. Minähän en opeta, elän vain keikoilla ja on iso asia, että on vakkaribändejä. Suunnilleen kymmenen vuotta on kalenteri ollut jo vuodeksi eteenpäin tiedossa, Vartiainen kertoo työtilanteestaan.
– Kivaahan olisi tehdä keikka vaikka London Pubissa, seuraavana iltana jazzstandardeja Paapan kapakassa, sitten vaihtaa kaupunkia, ihan mitä sattuu… Taloudellisesti se kuitenkaan ei ole mahdollista, kun on jälkikasvuakin ja joutuu huolehtimaan muistakin kuin itsestäni.

Syksy 2015 näyttää Vartiaisen kalenterissa tiiviiksi suunnitellulta sekin. Paula Kivuniemi keikkailee jouluun asti, musikaali Mamma Mia jatkaa Svenska Teaternissa vuoden loppuun, Sleepy Sleepers aktivoituu pitkästä aikaa ja yhdessä Pelle Miljoonan kanssa tiedossa on Suomen oloissa mittava 19 jäähallin kiertue. Dallapékin keikkailee ja Leningrad Cowboysille on tiedossa viikon rupeama Lontoossa Puna-armeijan kuoron kanssa. Husbändin seuraavan levyn valmisteluakin on tarkoitus aloittaa. Ja näiden ohessa Vartiainen isännöi kahta klubikeikkojen sarjaa.

– Ajatuksena on päästä soittamaan vähän mitä sattuu. Helsingissä ravintola Qulmassa on päiväklubi, jossa poikani soittaa rumpuja ja puolet ohjelmistosta on Beatlesia ja puolet vanhoja jazzstandardeja. Turun Domino-teatterissa taas isännöin Vieraissa-klubia, jossa syksyn teemana on neljä naissolistia. Heidän kanssaan tehdään musikaali- ja standardibiisejä. Bändissä siellä on Mikko Hassinen rummuissa ja Jukka Eskola trumpetissa, sekä Timo Hirvonen bassossa. Pianistia ei ole, mikä on mukavaa, koska voidaan jättää asioita auki ja lähestyä hommaa jazzbändimäisesti. Kitaralle tulee harmonian rakentamista enemmän ja voin ottaa sointusoittajana pianistimaisemman roolin eikä kitaralle tavallisesti määritellyn. Nyt sointujen soitto tulee olemaan improvisaatiota ja sovittamista livetilanteessa. Olen jo 30 vuotta treenannut jazzstandardeja ja se on ainut mitä muutenkaaan treenaan nykyään, joten olisi kiva keskittyä entistä enemmän niiden soittamiseen. Tekemistä on vielä niin paljon näiden kanssa.

Dallapén kanssahan olet päässyt tekemisiin standardien kanssa. Siellä ohjelmisto tosin taitaa olla kotimaista standardeja.
– Dallapé on hottista ja soitan siellä orkesterikitaramaisesti. Siinä bändissä on ollut mukavinta, että joutuu miettimään paljon fraseerausasioita ja miten rytmitkin fraseerataan. Kaikki soittajat ovat rytmisesti hyvin tietoisia eikä siellä vain soitella jotain tangoa tai valssia, vaan oikeasti kukin fraseerataan tietyllä tavalla. Tanssimusan soittaminen on meillä vesitetty jo aikoja sitten. Minusta se pitää tehdä analyyttisesti, pieteetillä ja kovalla motivaatiolla. Vaikka en yhtään väheksy niitä, jotka tekevät rankkaa duunia soittamalla monta settiä illassa roudauksineen ja matkustamiset päälle.

 

Oma bändikin muiden joukossa

Jo viidentoista vuoden ajan toiminut kollektiivi Husband (Vartiainen/Nykänen/Rantanen/Nyman) mainittiinkin jo. Keväällä bändi julkaisi pitkään työn alla olleen albumin 2007–2015.
– Meillä on ollut pitkäaikaisena haaveena oma keikka Tavastialla. Monta kertaahan siellä on oltu jonkun muun kanssa. Nyt oli helmikuussa oma levynjulkkari-ilta ja kaikki levyn vierailijat olivat mukana – Mongo Aaltonen ja Mamba Assefa perkussioissa sekä Okke Komulainen ja Lenni-Kalle Taipale koskettimissa. Syksymmällä yritetään tehdä lisää keikkoja.

– Levy oli viiden vuoden projekti. Äänitykset tehtiin livenä jo aikoja sitten, mutta miksaukset, muutamat päällekkäisäänitykset ja kannen teot kestivät harmittavan kauan. Mutta tämä on aina ollut itselleni tärkeä terapiabändi siitäkin syystä, että kirjoitan musat ja olen koko ajan halunnut tehdä tätä.

Husband taitaa antaa mahdollisuuden irrotteluun, tulkita biisit keikoilla joka kerta eri tavoin tuntemusten mukaan?
– Niinpä juuri, varsinkin jos soitamme neljästään. Biiseissä on rakenteita, mutta ne voivat muuttua… muistetaankohan edes aina, miten biisit menee? Olen tehnyt niin paljon yläpuolelta määrityltyä duunia – mikä on toki hienoa – mutta on entistä tärkeämpää tunne, että saa soittaa vapaasti.

Kaiken komppaamisen ohessa sinulle tulee paikkoja sooloillekin. Millaiseen koulukuntaan katsot kuuluvasi sillä saralla?
– Pitää oppia kuulemaan, mitä kulloinkin tilanteessa tarvitaan. Mutta kyllä minun ajatukseni lähtevät sieltä, mitä kaikkein eniten tykkään tehdä: soitella ja harjoitella jazzimprovisaatiota. Vaikkei sitä sanastoa käyttäisikään, on ajatus siitä, miten sijoitutaan rytmiin ja miten puretaan ääniä iskullisille tahdinosille. Se on bebop-ajattelua, vaikka sellaisia linjoja ja kromatiikkaa ei olisikaan. Siellä ne 
esteettiset arvot ovat minun korvaani eniten oikein.

– Mutta koska olen kitaristi ja kasvanut himassa, jossa velipoika on sivistynyt bluesmusan kuuntelija ja kitaristi, ja hänellä on muutaman tuhannen levyn varasto, niin tietenkin olen kuullut nuorena bluesia tosi paljon. Hendrix ja Clapton määrittelivät, miltä kitaran pitää kuulostaa. Nehän ovat sähkökitaran kaanon.

– Soolon soittaminen on tietysti kannanotto: kertoa, miltä minusta nyt tuntuu. Jos se toteutuu ja kuulen vaikka omasta nauhoituksesta, että olen mennyt fiiliksen mukaan – siinä on päämäärä. Paras soolo ja tiukin rytmi on vielä soittamatta, koska olen kompleksisen kriittinen.

Oma soololevykin on ollut Vartiaisen ajatuksissa pitkään. Yleisradiolle tehty kantanauhoitus on olemassa ja jostakin välistä pitäisi varata aikaa uusien äänityksien tekemiselle. Levymyynnin kehitys ei huoleta:
– Minusta on oleellista, että taltoidaan jälkipolville soittajia, kun he ovat parhaimmillaan. Näinhän nyt voidaan tietää, miten Tolonen, Ronnie Österberg ja Wigut soittivat, koska on äänitteitä. Joka aikakaudelta pitää taltioida laajasti soittajia ja heidän uraansa eri vaiheissa. Uudet sukupolvet voivat oppia näistä ja soittajien taso nousee. Moni nykysoittaja on parempi kuin heistä sessiotyön perusteella luullaan: Anssi tunnetaan 6000 biisistä, mutta hän tehnyt paljon muutakin, joissa hän on voinut olla omimmillaan. Hyvän soittajan kuuluu minusta tehdä levy, Vartiainen kannustaa.

 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

04.06.2017
|
Timo Koskinen

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy