DAS Audio Vantec – laulukamoista klubi-PA:ksi

|
Image

Digitaalisuus on mullistanut myös PA-kaiutinten maailman. Se tarjoaa päteviä ratkaisuja niin vahvistinpuolelle kuin niitä ohjaaviksi prosessoreiksikin. Aktiivikaiuttimen asema senkun vankkenee.

DAS hyödyntää digitaalisuutta mallikkaasti Vantec 12A- ja 15A-malleissa, joiden rakenteellinen ero on alakaistaa toistavan kartioelementin halkaisija, ja sen myötä myös kotelon koko sekä toistokaistan alaraja. Teknisiltä suoritusarvoiltaan ja DSP-toiminnoiltaan mallit ovat muutoin yhteneväiset.

Vahvistimien nimellistehoksi ilmoitetaan kummassakin 1500 wattia ja toistokaistan ylärajaksi 20 kHz. Vantec 12A:n basson kerrotaan ulottuvan 60 Hz rajalle, kun taas 15A sukeltaa aina 45 Hz:n taajuuteen asti.

Kummankin yleissointi voidaan sovittaa käyttötilanteeseen valitsemalla sopivin vaihtoehto viidestä erilaisesta, valmiiksi muokatusta toistovasteesta. Valikoimassa on omat presettinsä normaaliin bändikeikan hoitamiseen ns. tasaisella vasteella, sekä bassotoistoltaan kevennetty ja erityisesti laulu- ja puheääntä suosiva versio. Tallennetun musiikin soittoon on siihenkin kaksi varianttia – ensimmäinen yksinkertaisella, mutta tuntuvalla bassokaistan tehostuksella ja sen vaihtoehdoksi vielä diskoiluun sopiva loudness-tyyppisesti molemmilta reunoilta korostettu vaste.

Viides esiekvalisointi liittyy kotelon muotoiluun: molemmat mallit voi kääntää kyljelleen lavamonitoriksi ja siinä tilanteessa lattiapinnasta ylimääräistä tukea saavaa bassorekisteriä kannattaa hillitä monitor-vaihtoehdon tarjoamalla suotimella. Monitorikäyttöä varten taajuusvasteetta on muokattu myös keskialueelta laulun selkeyden ja erottelevuuden tehostamiseksi.

Esiekvalisoinneissa DAS on valinnut asialinjan: vasteita on muokattu tarkoituksenmukaisesti ja maltilla, ei näyttämisen halusta tai myyntipuheiden ryydittämiseksi. Ekvalisointien vaikutukset ovat tuntuvia, mutta ne eivät alleviivaa tai paisuttele asiaa turhaan.

 

Näin alkaa Riffissä 4/2016 julkaistu käyttötestiin perustuva artikkeli, jonka voit kokonaisuudessaan lukea lehden printtiversiosta, tai digitaalisena Lehtiluukkupalvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.