Elämäni kitarat – kertojana Esa Kuloniemi

|
Image

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”.  Vuorossa Bluesministeri Esa Kuloniemi.

Etupäässä Honey B. -alkuisten kokoonpanojen kitaristina vaikuttava Esa Kuloniemi kertoo olevansa impulsiivinen kitaroiden ostaja: hän saattaa vuodessa hankkia useitakin soittimia, jotka pahimmillaan menevät eteenpäin muutamassa kuukaudessa. Hän arveleekin omistaneensa jopa satoja kitaroita. Siksi on hieman yllättävää, että tällä hetkellä hänellä on ”ainoastaan” kymmenen kitaraa, kaikki käytössä.

Kuloniemi käyttää nykyään mielellään kotimaisten valmistajien laitteita. Tämä näkyykin keikoilla ykköskitaran ja -vahvistimen valinnassa. Lisäksi hän ollut Suomessa sikarilaatikkokitaroiden merkittävä esilletuoja. 

Tapasimme treenikämpällä Helsingin Kaapelitehtaalla, jonne Esa Kuloniemi toi viisi tällä hetkellä tärkeimmältä tuntuvaa soitintaan. 

 

”Jos kitara tulee kaveriksi, jolla saa asioita sanotuksi, niin se pysyy”, toteaa Esa Kuloniemi haastattelun alkajaisiksi.

Näin alkaa Riffissä 1/2016 julkaistu haastatteluun perustuva artikkeli, jonka voit kokonaisuudessaan lukea lehden printtiversiosta, tai digitaalisena Lehtiluukkupalvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.