Matti Kallio – monen sortin pelimanni!

|
Image

Jotkut meistä ehtivät istua useammalla jakkaralla kuin toiset – ja jotkut vieläkin useammalla. Ties kuinka monta instrumenttia taitavalla Matti Kalliolla on lusikka niin monessa sopassa ja niin syvällä, että yritetäänpä heti kärkeen selvittää mikä hän itse kokee olevansa: muusikko vai tuottaja,  säveltäjä vai sovittaja, vai…?

 

Tätä itseltänikin välillä tivaan, Kallio tokaisee ja kysymys jää vaille vastausta.

 

Musiikkia mies tekee ja esittää, on tehnyt sitä ammattimaisesti jo parikymmentä vuotta, ja välillä jokin osa-alue painottuu toista enemmän.

– 1990-luvun lopulla tein tosi paljon keikkoja, jopa 200 vuodessa. Viime vuosina liveproggikset ovat olleet valikoidumpia ja olen keskittynyt enemmän levyjen tuotantohommiin.

 

Tuottamisesta Kallio muistaa unelmoineensa jo teininä, ja ensimmäinen levytuotanto tulikin eteen jo parikymppisenä. Biisien väsäämistä ja taltiointia oli onneksi tullut kotioloissa harjoiteltua jo aiemmin midin ja sekvensserisoftien avustuksella.

 

Varsinaiset studiotyön jipot alkoivat paljastua lukion jälkeen. Kallio muistelee tulleensa heitetyksi suoraan ”syvään päähän” Helsingin kaupungin omistamassa äänitysstudiossa, jonne sai sivarivuoden mittaisen pestin ja pääsi harjoittelemaan alaa käytännössä – äänittämällä ja miksaamalla helsinkiläisten koulukokoonpanojen tallenteita kaikissa genreissä kuolonmetallista kuorolauluun.

 

Näin alkaa Tommi Saarelan toimittama perusteellinen haastattelu, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2017.

•••

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.