Neumann TLM 107 – varmalla otteella

|
Image

Ulkonäkö on perinteistä Neumannia, sisus ilmentää nuoremman saksalaisen insinöörikunnan taitoa ja mekaaninen toteutus nykyisten menetelmien suomia mahdollisuuksia. Koossa ovat uuden klassikon ainekset.

Hahmonsa lisäksi isokalvoinen TLM 107 on ilmeinen Neumann myös sointinsa puolesta. Silti sillä on aivan omat persoonalliset piirteensä, joilla se erottuu perheen yhteiskuvasta omaksi itsekseen.
Viisi vaihtoehtoista suuntakuviota sisältävät perinteisen hertan, kahdeksikon ja pallon lisäksi vielä leveän hertan sekä superhertan. Sama valikoima olisi TLM 170 -mallissa, joka sekin kuuluu ilman lähtömuuntajaa toteutettuun sarjaan (TLM, TransformerLess Microphone). Omassa laarissa ei kyseistä mallia ole, joten verrokiksi otin U89:n, josta löytyvät hertta, kahdeksikko ja pallo. Kiinteällä hertalla toimiva TLM 103 toi sitten lisäulottuvuutta havaintoihin tämän suuntakuvion osalta.
Mekaanisesti TLM 170 on vankan ja luotettavan oloinen. Kiinteä adapteri lukitaan mikrofoniin kierteellä ja vaihtoehtoisesti samoille jenkoille sopii Rycoten valmista kehto, johon kuuluu myös lisäosana pop-filtteri. Kapselin oma vaimennus on kuitenkin niin tehokas jo itsessään, etten usko kehtoa varsinaisesti runkoäänten torppaamiseen normaalioloissa tarvittavan.
Kapselia ympäröivä tiheä kolminkertainen verkko taas tuntuu hajottavan puhurit jo itsessään varsin tehokkaasti, vaikka erillinen pop-filtteri onkin silti kyllä hyvä varotoimi lähietäisyydeltä laulajaa äänitettäessä

Näin alkaa Riffin numerossa 1/2015  julkaistu käyttötesti, jonka on toimittanut Lauri Paloposki. Neumann-mikrofonin lisäksi tässä samassa Riffin numerossa julkaistiin testiraportteja myös seuraavien valmistajien tuotteista: JBL, Lewitt, Mackie, Music Man, Proel ja Roland.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.