P-K Keränen – hyvällä kitaralla saa kappaleita aikaiseksi

|
Image

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. 
Vuorossa P-K Keränen.

P-K Keränen kertoo, että hänestä on mukavaa olla soittimen lähellä silloinkin, kun ei soita. Juuri siksi kitaran pitää olla juuri sellainen mistä tykkää: silloin sillä todennäköisesti soittaakin useammin ja saa ehkä aikaiseksi kappaleitakin.

Uudet kitarat ovat P-K:lle kuitenkin jollain tapaa ongelmallisia, vaikka hän ei olekaan ”minkäänlainen vintage-fundamentalisti”. Hän ei koe osaavansa soittaa sellaisilla, ja ylipäänsä kitaraan tottuminen vie häneltä muutaman vuoden. Stratocaster-soittajakaan Keränen ei ole koskaan ollut, vaikka kertookin omistaneensa Rauno Härösen kokoaman todella hyvän Straton.

Tähän ei ole mitään erityistä syytä, vaan ”Strato on uljas soitin, josta en vain tajua yhtään mitään”.
22-Pistepirkko pitää nyt taukoa – kyse ei ole riidoista, vaan bändi aktivoituu sitten jos siltä tuntuu. Tauko on antanut P-K Keräselle aikaa valmistella ensimmäistä soololevyään. Tapasimme hänet bändin harjoitus- ja studiotilassa Pohjois-Helsingissä, ja katsastimme muutaman mielenkiintoisen soittimen.

•••

Näin alkaa Timo Östmanin toimittama perusteellinen haastattelu, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 2/2017.

•••

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.