Roland System-8 – isommissa raameissa!

|
Image

Uuden teknologian edistysaskeleet noudattelevat tuttua polkua: monofonialla alettiin ammoinkin ja sitten vasta siirryttiin polyfoniaan. Nyt sama toistuu Rolandin kehittämän ACB-mallinnuksen parissa.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy designiin – soittimen muotoilu tekee kunniaa 70/80-lukujen taitteen SH-sarjalle, kun taas säätimien vihreä pohjavalo kielii nykyhetkestä. Tiedän, että moni on suhtautunut Aira-sarjan vihreään loisteeseen hivenen varauksella, mutta tällä kertaa valoa saa himmennettyä riittävästi, jottei migreeni pääse niskan päälle. Itse arvostan kyllä valaistusta, sillä mikään ei turhauta enemmän kuin hanikoiden hapuilu pimeällä stagella.
System-8 on Rolandin käsitteistössä plugout-laite eli soitin, johon voi ladata haluamansa syntikan valmistajan omasta plugout- valikoimasta. Kerrallaan System-8:aan mahtuu kolme Rolandin mallintamaa plugaria ja sen polyfonia on enimmillään kahdeksanääninen.

 

Näin alkaa Riffissä 6/2016 julkaistu käyttötestiin perustuva artikkeli, jonka voit kokonaisuudessaan lukea lehden printtiversiosta, tai digitaalisena Lehtiluukkupalvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.