Samae Koskinen – sisältö merkitsee, toteutustapa voi olla yllättäväkin

|
Image

Samae Koskinen on tehnyt viime vuosina mukavasti radiosoittoa saaneita laadukkaita lauluja. Riffin haastattelussa hän paljastaa olevansa lauluntekijänä yhtäältä vanhan liiton mies ja toisaalta tyyleillä leikittelijä.

 

Kevään aikana Samae Koskinen soitti akustisia keikkoja ympäri Suomen, yksin ja akustisesti kitaran säestyksellä. Keskustelumme Samaen työhuoneella Helsingin keskustassa alkaa siitä miten hän soittajana ja esiintyjänä asennoituu tilanteeseen, jossa mitään turvaverkkoa ei ole.
– Ennen mietin, että pitäisi toisintaa ne kaikki harmoniat ja melodiat mitä levyllä on. Enää en välitä, koska olen tullut siihen lopputulokseen, että soolokeikoilla merkitystä on läsnäololla. Kerron stooreja siitä mistä kappaleet kertoo ja missä olosuhteissa niitä on tehty, ja muutakin läppää. Palaute on ollut usein sellaista, että ”tämä laulu näyttäytyy minulle uudessa valossa kun keskityin tekstiin enemmän.” Toki soitan sormilla aika paljon ja pystyn soittamaan melodioita sinne mukaan, eli se ei ole pelkästään sellaista, että otetaan avoimia sointuja.

Viime syksynä ilmestynyt uusin levy Henkilökohtainen Ennätys on tekijän omasta mielestä nimensä veroinen, eikä suotta: tulos on todella erinomainen ulkopuolisenkin korvilla kuunnellen. Samae Koskinen vastaa myös levyn tuottamisesta yhdessä Mikko Tammisen kera, joka tunnetaan etupäässä elektronisen musiikin puolelta ja co-write -hommista.
– Hän tuli mukaan vasta loppuvaiheessa; ”Keltaista”-sinkku on tavallaan meidän yhteistuotanto. Käytännössä minulla oli kaikki muu jo aika pitkälle tehtynä. Mutta hän miksasi levyn taiteellisesti, ja mielestäni ihan törkeän hyvin. Se on aika moderni miksaus, vaikka esimerkiksi ”Äänekäs” on lähes live-otto Finnvoxilla. Toki siellä on niitäkin biisejä, joissa raitoja on paljon

Näin alkaa Riffissä 3/2016 julkaistu Samae Koskisen haastattelu, jonka voit kokonaisuudessaan lukea lehden printtiversiosta, tai digitaalisena Lehtiluukkupalvelusta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.