Turbosound Inspire – oiva ääni antaa taiteelle innoituksen

Moitteeton ääni, asialliset DSP-työkalut soundin muokkaukseen ja käytännöllinen rakenne – kyllä sellaisella reseptillä kelpo PA syntyy.


Valmistajansa edullisimpaan kategoriaan kuuluvaan Inspire-mallistoon otettiin tuntumaa jo liki vuosi sitten, kun ensimmäiset tuotteet saatiin maahan. Tuolloin varsin mukavat arviot (Riffi 3/2016) ansainnut  iP1000 pilarikaiutin ja sen jalustana toimiva sub bass -komero saivat loppuvuodesta vaihtoehdokseen toisenlaisen yhdistelmän, kun maahan saapui lisää saman sarjan malleja.

Nyt kokeiluun otettiin 15-tuumaisella kartiolementillä varustettu aktiivinen iP15B-bassokaiutin ja sen kumppaniksi tarkoitettu passiivinen yläkerran iP82-satelliitti kahdeksantuumaisella tötteröllä ja yhden tuuman kompressiodriverilla kalustettuna.

Itse asiassa satelliitteja oli kaksi, sillä valmistaja on ajatellut perussysteemiksi yhtä monofonista bassokaiutinta ja sille sopivaksi kumppaniksi stereoksi jaettua satelliittiparia.
Niinpä iP15B-bassokaappiin on integroituna peräti kolme vahvistinta – kaksi nimellisteholtaan 200-wattista päätettä yläkerroille, ja lisäksi alakaistalle varattu kolmas vahvistin, joka on nimelliseltä teholtaan 600 wattia.

Näin alkaa käyttökokeisiin perustuva testiartikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2017.

•••

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

16.02.2017
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy