3 x PA – laitteisto valitaan tarpeen mukaan

|
Image
Image
 

Teksti: Lauri Paloposki
Kuvat: Tommi Posa

Onnistunut äänentoisto on monen tekijän summa, eikä itsessään pätevä laitteisto yksinään takaa hyvää lopputulosta. Ratkaisevaa on, riittävätkö rahat kaluston hankkimiseen ja palveleeko se sitten sitä käyttötarkoitusta johon se on hankittu.

Tässä jutussa esitellään esimerkin omaisesti kolme hyvin erilaista laitteistoa, jotka kaikki hoitavat hommansa moitteitta, kukin omassa karsinassaan. Ääret karsinalle taas voidaan määritellä yhtäällä budjetin ja toisaalla käyttötavan sekä käyttöympäristön perusteella. Olipa budjetti mikä tahansa, puheäänentoisto auditoriossa, valmiin musiikin soitto kahvilassa, trubaduurikeikka pubissa, tai kokonaisen yhtyeen äänentoisto keikalla vaativat kaikki erityyppisten asioiden huomioimista. Budjetin ja käyttötarkoituksen lisäksi on kokonaisuuteen suhteutettava myös arvio äänen laadusta.

Kallein tässä esiteltävä systeemi on hinnaltaan miltei kymmenkertainen edullisimpaan verrattuna, joten suora vertailu paremmuusjärjestykseen laittamiseksi ei ole mielekästä. Sen sijaan kolmikon keskinäinen tarkastelu tuo esiin hyvin sen, että niin hinnan kuin toteutustavankin suhteen toisistaan poikkeavat ratkaisut tarjoavat jokainen hieman omanlaisiaan argumentteja sekä hankinnan puolesta että sitä vastaan. Lyhyesti ilmaistuna ne soveltuvat erilaisiin käyttötilanteisiin, eri käyttäjille ja eri budjetteihin.

 

  HUOM! Oheinen katkelma oli vain lyhyt näyte artikkelista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin painetussa versiossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.