Rocktähdet – Elämää kulissien takana

Image

 

Alkuun varoitus – minkäänlaisia paljastuksia tai juorujen aineksia on turha etsiä tästä kirjasta. Haastateltavana on ryhmä ammatinvalintaansa, omaa ammattiuraansa ja ammattinsa tulevaisuutta pohtivia keski-ikäisiä, jotka lähestyvät yhteisiä aiheita kukin hieman omasta suunnastaan.

 

Tämähän on jonkinlainen luonnonvakio, johon keski-ikäinen törmää tämän tästä ihan omassa ystäväpiirissään, tehdään tiliä, jossitellaan ja kunnitellaan. Kirjasta ei onneksi välity kuitenkaan voimaton menneiden haikailu tai ylenpalttinen nostalgia, vaan ote on asiallisen toteavaa, eikä nuorempikiaan polvi luultavasti tylsiinny kalkkisten juttuihin. 

Mielenkiintoiseksi kirjan tekee se, että haastatellut kuuluvat siihen joukkoon jonka ns. tavallinen tallaaja kuvittelee tuntevansa, koska he ovat julkkiksia. 

Toinen mielenkiintoa ruokkiva seikka on se, että nämähän ovat artisteja, ja artistiuteen liittyy yhtälailla mystistä ihailua kuin ”menisivät oikeisiin töihin” -tyyppistä vähättelyäkin. Kummankin ajatusmallin tarkistamiseen tarjoillaan ajattelun arvoisia aineksia. 

 

Henkilömiksaus on rehevä. Kansainvälistä näkökulmaa tuovat Samu Haber (Sunrise Avenue), Tuomas Holopainen (Nightwish), Alexi Laiho (Children of Bodom) sekä Michael Monroe (mm. Hanoi Rocks). 

Kotimaista artistirintamaa puolestaan edustavat Anssi Kela, Mira Luoti, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä sekä Herra Ylppö – kaikki tunnettuja ja jo paikkansa ottaneita tekijöitä.   

 

Aiheet vaihtelevat artistitaipaleen alkuhetkistä keikkailun arkeen, levytyssessioista levyjen myyntipaineisiin ja onnistumisiin, tien päällä selviytymisestä ja budjetin laatimisesta laulunkirjoittamisen haasteellisuuteen. Eikä musiikkibisneksen murrosta tietenkään voida jättää huomiotta: polku levymyynnistä paitakauppaan viitoitetaan sekin.

 

Kirjan kirjoittaja, musiikkialalla moninaisissa työtehtävissä toiminut Heta Hyttinen, luottaa suoriin sitaatteihin ja jättää oman tekstinsä muutamien sidosten ja selventävien repliikkien mittaiseksi. Ikäänkuin yhteisen pöydän äärellä käydyn keskustelun muotoiseksi jäsennelty ”Elämää kulissien takana” on helppo- ja nopealukuinen kirja, jonka jälkeen voi todeta, että helppoa ei ole ollut kellään eikä elämä kohtele artistejakaan silkkihansikkain.

Henkilövalinnat ovat sopivan erilaisia, mutta ammattiin liittyvä kokemusmaailma toisaalta hämmästyttävänkin yhteneväinen. Limusiinit ja yksityiset suihkarit eivät kuulu näiden artistien omaan maailmaan. Ilmankos ne vaikuttavatkin niin tutuilta – eivät TV-kasvojensa, vaan sittenkin varsin yleisinhimillisen ja jokaiselle jollain tavalla tutun arkensa kautta. Ei se elämä tähteydestä näytä niin hirveästi muuttuvan.

 

 

Heta Hyttinen: Rocktähdet – Elämää kulissien takana

(ReadMe, 2016)