Sontronics – mikrofoneja erikoistehtäviin

|
Image

Brittimerkki Sontronics on verraten uusi tulokas Suomen markkinoilla. Vaikka mallistossa on kosolti erilaisia yleiskäyttöisiä mikrofoneja, tuttavuutta tehtiin kahden spesiaalimman mallin kautta. DM-1S on virvelille suunniteltu kondensaattorimikrofoni, kun taas dynaaminen Halo on tarkoitettu kitaravahvistimen äänitykseen.

Monen muun merkin tavoin Sontronics ilmoittaa suunnittelevansa ja tarkastavansa tuotteet Englannissa, mutta varsinaiset tehtaat sijaitsevat Kiinassa. Poikkeuksena on kaksikanavainen Sonora-mikrofonivahvistin, joka myös valmistetaan Englannissa.

Uuden merkin tuominen merkkinoille vaatii jonkin oman jujun, sillä kokeneita ja osaavia valmistajia on entuudestaan jo yllin kyllin ja markkinoille pyrkiviä suorastaan ruuhkaksi asti. Sontronics näyttää rakentavan brändiään kahdella hyväksi tunnetulla konstilla. Monet sen malleista ovat ulkoisesti valtavirrasta jollain tavalla poikkeavia ja toisena kikkana on kehittää yleiskäyttöisten mikrofonien rinnalle johonkin tarkoitukseen erikoistuneita malleja. Virvelirummulle tarkoitettu DM-1S kuuluu jälkimmäiseen kastiin, kitaravahvistimen eteen suunniteltu Halo kumpaankin. 

 

Pieni on kätevä

Virvelimikrofoni DM-1S, sekä sen tomikäyttöön tarkoitettu sisarmalli DM-1T, ovat suurin piirtein kahdeksan senttimetrin pituisia puikkomalleja, ja niiden mukana toimitetaan haarukka-adapteri sekä metallista valmistettu, rummun vanteeseen tiukattava sanka.

Sanka itsessään on konstruktiona vankan oloinen ja kohtuullisen painoinen. Ote vanteeseen on jämäkkä ja sangan yläpäässä adapterin kiinnityskohtaa voi portaatta säätää siirtämällä kiinnitysruuvia sankaan tehdyssä hahlossa.

Periaatteessa kaikki on siis hoidettu asiallisesti, mutta samat reunaehdot pätevät Sontronicin ratkaisuun siinä missä kaikkiin kilpailevinkiin merkkeihin: rummun vanteet eivät ole samanlaisia, eivätkä äänittäjien näkemykset mikrofonin oikeasta sijoituksesta ja suuntauksesta noudata yhtä ja ainoaa kaavaa.

Sontronicin sangan saa kyllä pitävästi kiinni myös testivirvelinä palvelleen Ludwigin Classic Maple -sarjan vanteeseen, mutta rummun kylkeen kinnaavan kiristysruuvin kääntäminen on hieman hankalaa ja kalvon puolelle kääntyvä osa pidikettä puolestaan painuu tiukasti kalvoa vasten. Kun mikrofoni vielä jää säädön jälkeenkin hiukan eriskummalliseen asentoon ja osin soittajan tielle, vie erillinen mikrofoniteline voiton. Sitä käytettäessä DM-1S on helppo sijoittaa juuri haluttuun paikkaan ja asentoon, kiitos mikrofonin näppärän koon.

 

Virvelisoundin kintereillä

Valmistajan ilmoittamat suoritusarvot ovat asiallisia niin äänenpaineen keston, taajuustoiston kuin kohinankin osalta. Herkkyyttäkään ei ole liikaa, mikä sopii äänekkäisiin tilanteisiin.

Äänityskoe varmistaa asian – DM-1S suoriutuu tehtävästään mallikelpoisesti. Samalla käy ilmi, ettei Sontronics ole lähtenyt liikkeelle vain ollakseen mukana meiningissä yhtenä muiden joukossa. DM-1S:n välittämässä soinnissa on kyllä sopivasti tuttuja sävyjä, joita vakiintuneilla mikrofonivalinnoillakin haetaan, mutta silti äänessä on myös persoonallista klangia, jolla se erottuu massasta.

Sointi on hyvin valmis sellaisenaan: sekä yläkalvon mätke napsuineen että maton resonanssit tulevat kiinteänä pakettina ja vuotoääni hi-hatista kuulostaa siistiltä. Kun bassorummun tömäyksetkin jäävät kohtuullisen etäisiksi ja vaimeiksi, pääsee virveliraitaa käyttämään sopivan voluumin ja kaiun hakemisella, eikä käsi hamua ekvalisaattorin suuntaan. Mielenkiintoinen vaihtoehto perinteisille vakiomikeille.

 

Kitarasoundi talteen

Sontronics Halo on erityisesti sähkökitaran vahvistimen eteen sijoitettavaksi suunniteltu dynaaminen mikrofoni, jolle on haettu huomioarvoa tyylikkäästi vanhahtavalla muotoilulla. Esteettisesti onnistunut ratkaisu vie verraten paljon tilaa, eikä konstruktio valitettavasti ole mekaanisesti kaikkein pätevin. Akseliruuvilla saranoitu nivel on hankala tiukattava ja ainakin maailmaa nähneessä testiyksilössä nivelosan liitos XLR-liittimen kotelona toimivaan neliskanttiseen rasiaan lonksui harmittavasti. Tässä kohden olisi siis selkeästi parannettavaa.

Työkalun ulkonäkö saattaa silti kuitenkin olla studiossakin juuri se tekijä, jolla tunnelma nousee sopivasti ja tässä mielessä Halolla on valttikortti matkassaan. Onneksi retrohenkinen muotoilu ei myöskään ole ainoa syy, jolla Halon käyttöä voi perustella. Äänipuolikin on nimittäin oikein toimiva.

DM-1S:n tavoin Halo on mikrofoni, jolla on oma sointinsa. Alarekisteri välittyy sen kautta selkeänä, äänten alukkeet piirtyvät napakasti ja preesensalueella on hyvällä maulla annosteltua korostusta tuomassa ruudikkuutta sointiin. Sointi on ikäänkuin valmiiksi työstetty ja soveltuu sellaisenaan erityisesti ärhäkän rock-kitaroinnin taltiointiin.

Verrokkina ollut SM57 on perussoinniltaan paksumpi ja nuhaisempi, mutta toisaalta se ei ole yhtä herkkä etäisyyden kasvulle kuin Halo, joka tuntui viihtyvän parhaiten aivan kartion lähituntumassa.

 

Omin eväin matkaan

Alussa totesin, ettei markkinoilla varsinaisesti ole ammottavia aukkoja, joihin uudet mikrofonimallit tai kokonaiset merkit solahtaisivat tuosta vain. Hinnaltaan nämä mikit eivät myöskään sijoitu aivan halvimpien joukkoon, joten kilpailussa pitäisi pärjätä muilla avuilla.

Sontronicsilla on takanaan kuitenkin jo kymmenen vuoden taival, joten hetkellisestä kokeilijasta ei ole kyse. Merkin puolesta todistaa myös se, että DM-1S ja Halo ovat molemmat varsin onnistuneita ja käyttökelpoisia mikrofoneja, joissa on omaa yksilöllistä viehätystään muussakin kuin ulkonäössä.

 

Sontronics DM-1S ja Halo

Mikrofoneja erityistarkoituksiin

DM-1S
• tarkoitettu virvelirummulle
• suuntakuvio: hertta
• toimintaperiaate: kondensaattorimikrofoni
• ilmoitettu toistoalue: 30 – 20 000 Hz
• äänenpaineen kesto: 135 dB SPL 
(-10 dB:n vaimentimella)
• itseiskohina: 14 dB (A)
• hinta: 149 euroa

Halo
• tarkoitettu kitaravahvistimelle
• suuntakuvio: hertta
• toimintaperiaate: dynaaminen mikrofoni
• ilmoitettu toistoalue 50 – 15 000 Hz
• hinta: 155 euroa

Lisätiedot: T-Soundi

 

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tuote on edelleen ajankohtainen ja tekniset sen ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.