Zoom F8 – taskumatin isoveli

|
Image

Zoom on jo vuosia menestyksekkäästi tuottanut pieniä, mutta laadukkaita tallentimia, joiden käyttöä elokuva- ja tv-tuotannossa ovat jarruttaneet lähinnä rajallinen raitamäärä ja aikakoodiliitäntöjen puute. Uusi F8 raivaa nuo esteet: se pystyy kymmenen raidan yhtäaikaiseen tallentamiseen, aikakoodiin sidotusti.


Ihan alkuun huomio kiinnittyy tallentimen kokoon. F8:n on ulkomitoiltaan noin puolet yleisimmästä täällä pohjolassa käytetystä kenttätallentimesta, eikä sille ole kertynyt pahasti painoakaan. Kaikki tarpeellinen on kuitenkin saatu pakattua mukaan.

Tuloliitynnät on jaettu kahteen neljän ryhmään, laitteen vastakkaisiin päätyihin. Komboliittimet kelpuuttavat mikrofonitasoisen signaalin XLR-kytkentänsä kautta ja linjatasoisen signaalin 6,3 mm:n plugijohdolla tuotuna.

Tulosignaalin voimakkuudelle on trimmit, mutta ei kytkintä, jolla voisi skaalata kummankaan liitännän toimintaa mikki- tai linjatasolle. Tasosovitus vaatii siis aina oikeanlaisen johdon käyttöä.

Image

Samasta päädystä tulojen 1–4 kanssa löytyvät myös paikat kahdelle SD-kortille, Hirose-liitin ulkoiselle virransyötölle sekä USB-portti.

Image

Loput tulot ovat vastakkaisessa päädyssä ja niiden seuraksi on puolestaan sijoitettu päälähdön liitännät (TA-3), kuulokejakki (6,3 mm), sekä apulähtö (3,5 mm jakki) vaikkapa erillistä kuuntelua tai tallennusta varten. Kaikkiin lähtöihin voidaan reitittää halutut raidat, joko ennen tai jälkeen feiderin, pois-luet-tu-na L/R-raidat, jotka ovat aina liu’un jälkeen.

Takalaidassa on kotelo kahdeksalle AA-paristolle, BNC-tulo ja -lähtö aikakoodille, sekä liittimet virtalähteelle ja Zoomin omalle stereomikrofonille.

Paraatipuolella ovat on melko tarkkaan tulitukkurasian kokoinen LCD-näyttö, kanavakohtaiset trimmit, sekä muu yleinen hallintalaitteisto.

 

Trimmataan tasot

Perustilanteessa F8:n näytössä on mikseri, jolla tehdään kuuntelumiksaus tasoineen ja panorointeineen. Samalla sivulla näkyvät myös L/R-raitojen taso, aikakoodi, oton nimi sekä muita oleellisimpia kanavakohtaisia ja yleisiä asetuksia.

Näytön vieressä olevalla pyörylällä operoidaan laitteen asetuksia ja voidaan selata ruudun sivuja, jolloin saadaan esiin kanavakohtaisia tasonäyttöjä, sekä pää- ja apulähdön ikkuna. Pyörylän alla on menupainike, jonka takaa löytyvät luonnollisesti kaikki tarvittavat valikot tallentimen hallinnoimiseen.

Omaan makuuni trimmien potikat ovat hiukan hataran oloiset ja turhan pienet, eikä niiden muotoilu tue ajatusta aktiivisesta tasonsäädöstä ottojen aikana. Varsinkin yhdenmiehen orkesterina toimivan äänittäjän on perin hankala mankka kaulassa ja puomi kädessä saada potikoihin minkäänlaista otetta. Tämä on toki ymmärrettävä puute laitteen ääriviivat huomioon ot-taen. Kaikkea kun ei ole koskaan tapana saada kerralla, ja kookkaammat säätimet vaatisivat myös isomman kojeen. Muilta valmistajilta tuttu ratkaisu tarjota tallentimeen liitettävä lisäpalikka feidereille olisi tervetullut optio Zoominkin varustevalikoimaan. Se nostaisi ergonomian ihan uudelle tasolle.

Tahattomia tasonsäätöjä voi F8:ssa ehkäistä lukitsemalla trimmien toiminnan pikakomennolla, mutta missään ei kerrottu kuinka lukitus puretaan. Virran katkaisu auttoi tähänkin pulmaan ja noin yleisesti on todettava, että varsin onnistunut käyttöohje oli sekä kattava ettävä seikkaperäinen, mikä kiitoksella huomioidaan.

Jokaisen kanavan kohdalla on myös painokytkin, joka aktivoi kyseisen tallennusraidan, sekä PFL- painike, joka avaa myös näkymän tiettyihin kanavakohtaisiin säätöihin.

 

Tiedostot korteille

Tallentimessa ei ole sisäistä kovalevyä, vaan materiaali tallennetaan yhdelle tai kahdelle SD-kortille. Kumpaisellekin saa tallennettua yhtäaikaisesti saman materiaalin, jolloin syntyy varmuuskopio kuin itsekseen. Haluttaessa toiselle voi äänittää vaihtoehtoisesti vaikka stereosumman kuvaleikkaamoa varten.

Tallenteiden hallinnointi on ATK-maailmasta tuttua puuhaa. Kortin juureen voi muodostaa kansioita, joiden sisälle luodaan kansioita (jne.), joihin äänet tallennetaan. Nämä kansiot täytyy käyttäjän itse luoda, eli mankka ei tee automaattisesti uutta päivä- tai kohtauskansiota. Järjestelmä on sinänsä aivan looginen, mutta vaatii pientä orientoitumista ja tarkkaavaisuutta, että äänet varastoituvat juuri oikeaan paikkaan.

Otot nimetään menun syövereihin sukeltamalla, mikä pienellä totuttelulla kyllä onnistuu – vaikka tämän tyyppinen rakenne useine alavalikkoineen onkin hiukan kömpelö silloin, kun jotakin toimintoa tarvitaan usein ja nopeasti. F8:n pikakomentojen (shortcuts) lista on vielä melko vaatimaton, mutta ehkäpä asia korjaantuu kun kehitys kehittyy.

Ottoihin voi myös kirjata muistiinpanoja ja laittaa merkkejä. Nimeämisiä ja tiettyjä asetuksia voidaan hallinnoida myös iOS-laitteilla, jotka kommunikoivat tallentimen kanssa bluetoothin välityksellä. Valmistussarjan alkupään laitteissa ei tätä ominaisuutta vielä välttämättä ole, mutta asian saa helposti korjattua lataamalla valmistajan sivuilta puuhaan tarvittavan järjestelmälaajennuksen. App storesta puolestaan löytyy toiseen päähän tarvittava softa. Tässä Zoom on mielestä onnistunut paremmin kuin nimeämätön kilpailijansa, jonka vastaava järjestelmä vaatii erikseen ostettavan ja asennettavan WiFi-purkin.

F8 pariutuu ja keskustelee ongelmitta omenalaitteen kanssa ja esimerkiksi oman kuuntelumiksauksen rakentaminen on huomattavasti jouhevampaa tabletin näytöllä feidereitä liikuttelemalla kuin pyörylällä tallentimen ruudulla

 

Kahdeksan plus kaksi

F8 pystyy tallentamaan kahdeksan itsenäistä raitaa, sekä steroraidalle näiden summaa. Tallennusmuoto on poly- tai monofoninen wav, 24:n tai 16:n bitin tarkkuudella. Näytetaajuudeksi voi valita minkä tahansa yleisesti tai harvemmin käytetyn vaihtoehdon, alkaen 44,1 kHz:stä ja ulottuen aina 192:een saakka.

Korkeimmalla näytetaajuudella stereoraidan tallennus ei ole käytössä. Summaraidan voi asettaa myös äänittämään MP3-muotoista tavaraa.

Vaikeasti ennakoitavia äänitasoja varten tallentimessa on Dual Channel Rec -toiminto, jolla raidoille 1–4 ohjattu materiaali voidaan tallentaa ennalta valitulla vaimennuksella raidoille 5–8. Jos jokin pätkää menee pääradoilla murusiksi, sopivan pykälän hiljaisempi versio löytyy varmennusraidalta. Kätevää.

Tahmanäppisen äänittäjän tai arvaamattoman ohjaajan varalle on kuuden sekunnin PRE REC -ominaisuus, joka poimii siis omasta bufferistaan äänitysnapin painallushetkeä edeltäneen kuuden sekunnin pätkän, eikä myöhästynyt komentokaan näin ollen välttämättä pilaa tallennusta.

 

Asiallinen paketti

Pieneen purkkiin on saatu mahdutettua kaikki, mitä kohtuudella voi olettaa. Jokaisessa kanavassa on limitterit kattavilla säädöillä, bassoleikkuri, phantom-syötöt 24:lle ja 48:lle voltille, vaiheenkääntö, viiveen korjaus (input delay) ja ylipäätään kaikki se mitä nykymaailmassa on totuttu mikseriltä ja tallentimelta toivomaan.

Ääntä voi reitittää kutakuinkin vapaasti eri lähtöihin, eikä tallennusjäljessä tai etuasteissa ole moitittavaa.

Aikakoodiakin laite otti mukisematta vastaan ja ainakin silmämääräisesti liikuttiin samoilla havinoilla.

Zoomin oman kiteen tarkkuudesta ei tällä aistivaraisella tarkastelulla voi sanoa mitään, mutta valmistajan antamien tietojen mukaan sen pitäisi olla hyvinkin tarkka ja tätä otaksumaa tukevat muualta maailmalta tihkuneet tiedot. Ja muutoinkaan tässä ei varmasti jäädä tuotannon heikoimmaksi lenkiksi, sillä ainakin äänittäjien keskuudessa elää vahvasti ajatus siitä, että kyllä audiotallentimet pitävät kutinsa, mutta kun ne kamerat käy aivan kuinka sattuu…

Laitteen mekaaninen kestävyys ja luotettavuus vaihtelevissa keliolosuhteissa jäävät pioneerien testattavaksi. Mutta valmistajan aiempien luomusten valossa välitöntä syytä huoleen ei ole.

Paikoittain muovisesta olemuksesta ja aavistuksen kömpelöstä käyttöliittymästä huolimatta Zoom tarjoaa mukavasti vastinetta rahalle. Kun ajatellaan, että F8:aa voi käyttää tallentimen lisäksi äänikorttina – joka ainakin Pro Toolsin kanssa pelasi kertaheitolla tarjoten kahdeksan tuloa ja neljä lähtöä, voidaan uskoa, ettei tämä tuote jää happanemaan kaupan hyllyllä.

 

Zoom F8 

Aikakoodiominaisuudella varustettu kenttätallennin

• 10 raidan yhtäaikainen tallennus 
(8 itsenäistä raitaa ja stereosumma)
• tallentaa kahdelle maksimissaan 512 GB:n muistikortille (SD / SDHC / SDXC)
• 8 mikrofoni-/linjasisääntuloa (XLR / 6,3 mm plugi)
• 4 lähtökanavaa (TL-3 / 3,5 mm plugi)
• aikakoodi sisään / ulos BNC-liittimillä, Jam Sync
• 24 / 16 bittinen tallennus
• näytetaajuus valittavissa 44,1 kHz–192 kHz
• Bluetooth-yhteys iOS-laitteita varten
• ilmainen iOS-aplikaatio kauko-ohjausta, nimeämistä ja metadataa varten
• tallennusformaatti WAv ja MP3
• toimii myös USB-interfacena (8 sisään / 4 ulos)
• hintaluokka noin 1000 euroa

Lisätiedot: Soundtools

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tämäkin laite on edelleen ajankohtainen ja sen tekniset ominaisuudet vastaavat testattua kappaletta, joten avasimme jutun myös nettiin vapaasti luettavaksi. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.