Jussi Reijonen: "Un"

Image

Omaan kulttuuritaustaan kuulumattoman etnisen musiikin esittäminen on joskus ongelmallista. Pyrkimys autenttisuuteen herättää usein kysymyksen ”miksi?”. Jos taas ottaa lähtökohdakseen lainailla etnisiä vaikutteita osaksi omia sävellyksiä saattavat herkimmät sormet jo heristä musiikillisesta hyväksikäytöstä syyttäen.
 Nauhattoman ja tavallisen kitaran lisäksi arabialaista ud-luuttua soittava Jussi Reijonen on lähtenyt omalle tielleen. Onneksi, sillä jälki on lupaavaa.

”Un”-albumilla arabialaiset ja pohjoisafrikkalaiset vaikutteet yhdistyvät lähinnä modaalisen jazzin improvisaatioperinteeseen.
Parhaiten Reijonen onnistuu rytmisemmissä sävellyksissään ”Serpentine”, ”Bayatiful” ja ”Toumani”. Näistä kahdessa ensimmäisessä hän vakuuttaa ud-solistina, jälkimmäisessä puolestaan tavallisen sähkökitaran varressa yhdistämällä mukaan kora-harppuluutun soittotekniikkaa. 
Jossain levyn sävellyksissä jäädään ehkä liiaksi maalailemaan hieman pysähtyneeseenkin tunnelmaan, mutta kokonaisuudessaan Reijosen pelinavaus vakuuttaa. Myös siinä mielessä, että on aina mukava kuulla levyjä, joilla dynamiikan vaihdokset kuuluvat: ”Un”-albumilla hiljaiset kohdat kuulostavat hiljaisilta ja voimakkaat voimakkailta.
Persoonallisuus on valttia, joten suosittelen tutustumaan. Hyvä Jussi!

Perinteikäs Guitar Player toteaa aiheesta: 

"Reijonen brings a pan-global perspective to the extraordinary music on this disc... his playing is deep and profoundly nuanced throughout. Reijonen's oud work is superb, but it is the ways in which he has applied oud techniques and sensibilities to guitar - particularly fretless - that are most likely to blow [Guitar Player] readers' minds."
– Barry Cleveland, Guitar Player magazine, April 2013