Kometa: Riveter

Image

Kometan livenä nähneet tietävät kuinka energisestä triosta on kyse. Onkin ilahduttavaa huomata kuinka hienosti tämä energia on saatu vangittua yhtyeen kolmannelle pitkäsoitolle. Pohjat on purkitettu vanhaan liiton tyyliin kahdessa päivässä ja samanaikaisesti soittaen. Tämä saa levyn kuulostamaan vaarallisen arvaamattomalta ja räjähtävän rytmikkäältä.

T.T. Kinnusen rumputyöskentelyssä on dynamiikkaa ja aksentointia, jotka eivät perussapluunaan mahdu. Onneksi omaperäistä svengiä ei ole tuhottu hiirellä tasoittamalla.
Neljännesvuosisadan yhteinen taival ja tuhatta lähentelevä keikkamäärä laulaja-kitaristi Olavi Vänttisen kanssa kuuluu herkullisena yhteissoittona, jota basisti Jari Laakkonen oivasti täydentää. Kinnunen ja Vänttinen ovat niin ikään rikostovereita Cleaning Women -yhtyeen kautta – Kometassa he vain pääsevät jalostamaan telepaattiset kykynsä puhtaan kitararockin muotoon.

Vertailukohdiksi Kometan musiikille voi nimetä raa'asta kitaravallien voimasta tunnetut orkesterit Misfitsistä Nirvanaan, kuitenkin pysytellen viime vuosituhannen puolella.
Riemastuttavaa on myös kuunnella tuotosta c-kasetilta (suosittelen!), mikä on levyn ainoa fyysinen ilmestymismuoto. Se vie mielen kivasti 80-luvun estetiikkaan, jos ei siellä jo tukevasti oltukin.
Mistään heavysta tai hard rockista tässä bändissä ei ole kysymys. Erotuksena noise- ja punk-orkestereihin on Kometan musiikissa myös koukuttavia melodioita ja harmonioita. Vaikkei mistään pop-elementeistä voikaan puhua, stemmalaulu kuorruttaakin kakkua välillä varsin mallikkaasti.

Vänttisen sanoituksissa on tyylilajiin sopivaa huumoria, kuten aloituskappaleessa The Owls Are Watching, jossa on mukavan paranoidi tunnelma. Tätä alleviivaa hengästyttävä rytmi ja Vänttisen karaktäärinen laulutyyli. Elementit, jotka ovat tuttuja Kometan aiemmilta levyiltä. Välillä mätetään raskaasti, toisinaan Kometa liikkuu ketterästi kuin sarvikuono salametsästäjän mopon perässä.

Riemustuttava oivallus on ollut säveltää "Radiopuhelimet" -historiikissa (LIKE) vuonna 2006 julkaistu Jarno Mällisen kirjoittama teksti Hang Myself From My Christmas Tree (s. 44), joka on siis jäänyt Oulun pojilta (kielipoliittisista syistä) säveltämättä. Näin kaksi suomalaista vaihtoehtoyhtyettä kohtaavat veljellisesti kulttuurin tatamilla synnyttäen maailmaan uuden, eheän taideteoksen. Alan uranuurtaja, Radiopuhelimet, onkin ilmiselvästi Kometan kummisetä. Eri kielestä huolimatta asenteessa ja otteessa on niin paljon samaa.

Kometa: Riveter (2016)