Robben Ford: Into The Sun

Image

Kolme albumia vuoden välein, aktiivista keikkailua ja opetustoimintaa. Robben Ford ei todellakaan ole jäänyt lepäilemään laakereilleen, vaikka meriittejä aiemmalta uralta olisi jo yllin kyllin. Saimme kuultavaksemme uuden albumin jo ennakkoon ja sen ohessa pieni haastattelukin järjestyi.  

Sinulla on menossa harvinaisen vilkas kausi – olet julkaissut kolme albumia vuoden välein. Mistä moinen inspiraatio on löytynyt?
– Ensimmäinen kolmesta, Bringing It Back Home oli varsin helppo, koska levy on melkein kokonaan covereita. Oli mukavaa koota lauluja, joista pidän ja mennä äänittämään niitä sopivien muusikkojen kanssa, Ford aloittaa.
– A Day In Nashville oli tarkoitus koota Saksassa tehdyistä liveäänityksistä, jotka tehtiin samaan aikaan kun Eric Johnson äänitti omaa liveään. Mutta tulokset eivät mielestämme onnistuneet ja päätimme äänittää shown livenä studiossa. Oli vain vähän aikaa kirjoittaa uutta musiikkia ja onnistuin tekemään kuusi biisiä kolmessa viikossa. Siinä oli urakkaa. Ja yhdeksän biisin äänittäminen yhdessä päivässä oli vielä kovempi tehtävä.  Uusimman levyn tekemisessä aikaa olikin enemmän ja käytin tätä hyväkseni. Biisinteko kulkee hyvin juuri nyt.

Into The Sunilla vierailijoita on iso joukko, mutta Ford kertoo näiden äänittäneen omat osuutensa muutoin valmiisiin raitoihin omissa studioissaan. Ainoastaan laulaja ZZ Ward tuli itse paikalle Fordin bändin kanssa.

Blueskitaristeilla on usein tapana hakea soitettavat sävelet bokseista, mutta sinä löydät säveliä vapaammin – ja silti säilytät mainiosti bluesin tunnun. Onko siis niin, että bluesissakin mikä tahansa käy, kunhan sen käsittelee oikealla tavalla?
– Improvisoidessani ajattelen aina melodiaa ja sehän ohittaa kaikki boksien rajoitukset. Ei ole lainkaan vaikeaa päästä irti kitaralle ominaisista tavanomaisuuksista. Monesti ihmisillä on rajallinen käsitys siitä, miltä bluesin tulee kuulostaa. Tärkeintä on löytää kaunista kerrottavaa, Ford kannustaa laajentamaan ajattelua.

Olet soittamisen ohella julkaissut opetusmateriaalia useissa formaateissa ja yksi viimeisistä on videokurssisi Chord Revolution. Miten perustelisit tämän kurssin hyödyllisyyttä lukijoillemme?
– Jos et osaa sointuja, sinun on syytä oppia niitä. Tämän jälkeen saatat haluta joitakin vinkkejä niiden käytöstä. Kurssini avulla sinusta tulee opettaja itsellesi.

Into The Sun

Ajattelemme Robben Fordia bluesmiehenä, vaikkei hänen julkaisuillaan aina ole juurikaan perinteisen kaavan mukaista bluesia. Eipä paljon ole tälläkään levyllä – lähimmäksi pääsee Howlin’ at the Moon, jossa siinäkin on oma rytminen kikkansa.

Mutta blues on fiilistä, ja sen Ford kyllä tavoittaa. Hänhän kulkee sävelten ja sointukulkujen valinnassa omia polkujaan – ja silti on epäilemättä bluesin asialla.
Uusi levy on ennen kaikkea kuunneltavaksi suunniteltu satsi uusia lauluja. Fordin – ja muidenkin -sooloja on toki mukana, mutta ihan kuin Ford olisi tuottaessaan määrännyt tiivistämään soolot hyvin ytimekkäiksi, hakemaan juuri ne merkitykselliset ja biisin kokonaisuutta tukevat sävelet.

Fordin edellinen levy, A Day In Nashville, miellytti sen Riffille arvioinutta Timo Östmania ja helppo on pitää tästäkin julkaisusta nimenomaan sen biisien takia: muutaman kuuntelun jälkeen varsinkin kivan akustisesti käynnistyvä avausbiisi Rose of Sharon ja Zsuzsanna ZZ Wardin kanssa esitetty balladi Breath of Me ovat alkaneet soida päässä koko ajan. Jälkimmäisessä Fordiltakin kuullaan pisimmät sooloilut hyvin pelkistetyn taustan päälle.

Muitakin vierailijoita levyllä on melkoinen määrä, ja näistä Keb’ Mo, Robert Randolph, Warren Haynes ja Sonny Landreth ovat kaikki kunnostautuneet sliden käsittelijöinä. Mutta nyt heidän panostaan hyödynnetään vain vähän. Olisi ollut kiva kuulla vuoro- tai yhteisvetoja Fordin kanssa joko kitaralla tai laulaen ja muutenkin enemmän tilaa näille.
Tyler Bryantin kanssa vetäisty sielukas Stone Cold Heaven muistuttaa vanhaa Papa Was A Rolling Stonea – muttei liikaa – ja on oivallinen päätös sopivan mittaiselle albumille.

 

Ja koska Fordin edellisen albumin tosiaan arvioi ylläolevan tekstin toimittaneen Timo Koskisen kaima Timo Östman, liitämme oheen myös hänen arvionsa Fordin uudesta levystä – se kuuluisa ”second opinion”. 

 

Toisin sanoen: Into the Sun

Uutukaisellaan Robben Ford tarjoaa viime levyn tavoin runsaasti omaa laulunkirjoitustaan. Itse asiassa kaikki levyn sävellykset ja suurin osa sanoituksistakin ovat hänen käsialaansa. Rytmimaailma on kappaleissa usein syvästi funky; soitto on luonnollisesti komeaa, ja esimerkiksi ”Day of the Planetsissa” Fordin backbeat-komppikitara on istuvuudessaan hienoa kuunneltavaa.

Moneen kappaleeseen oman vivahteensa tuovat lukuisat vierailevat artistit. Hiukka vanhahtavalla tavalla bluesahtava ”Justified” on levyn parhaita sävellyksiä, johon Keb´ Mo´n laulu ja Robert Randolphin steel-kitara istuvat hyvin. ”So Long 4 U” taas on Sonny Landrethin slide-kitaran komeasti kuorruttama. ”High Heels and Throwing Things” (Warren Haynesin kanssa) ja ”Stone Cold Heaven” (kera Tyler Bryantin) ovat pitkälti grooveen ja melko kompaktiin laulumelodiaan pohjaavia kappaleita, joissa kitarat kyllä laulavat komeasti.

Kuunneltuani levyn reilun tusinan kertaa koen, ettei nyt ole tarjolla ihan samanlaisia melodioita kuten Bringing It Back Homella oleva ”Oh, Virginia” tai  A Day In Nahsvillen ”Green Grass, Rainwater”. Itse kiinnitänkin huomioni levyllä eniten paitsi sovitusten hienoon grooveen,  myös kitaransoittoon ja mainioihin kitarasoundeihin.

Arvio: Timo Östman

Robben Ford: Into The Sun (Mascot/Provogue 2015)