Walter Trout: We’re All In This Together

Image

Kuoleman kielissä käynyt kitaristi Walter Trout sai maksansiirrolla lisäaikaa elämälle ja sen päälle vielä hirmuisen luomisvireen. Ensin hän teki koskettavan tilitysalbumin Battle Scars (2015), sen jälkeen vuorossa oli kiertueita moneen suuntaan ja livelevy (Alive In Amsterdam, 2016) ja nyt jatkoksi kimppalevy, jonka kaikilla 14 raidalla on eri vieras.

Näistä vieraista melkein kaikki ovat kitaristeja ja bluesrevittelyä piisaa. Trout itsehän on soittaja, joka taatusti antaa palaa kunnolla aina kun hän hommiin ryhtyy, eikä tuottaja ole ohjeistanut vieraitakaan tuomaan kevennettyä kontrastia Troutin paahtamiselle.
No, samaan aikaanhan porukka ei studiossa ollut, vaan osuuksia on äänitelty eri puolilla ja lähetelty tiedostoina. Sitikin tämän tason artistit pystyvät vaivatta luomaan spontaanisuuden ja vuorovaikutuksen tuntuman etänä.

Sonny Landrethin omaa livelevyä kehuttiin Riffin sivuilla hiljattain, ja kun hän tulee mukaan Troutin kaveriksi biisissä Ain’t Goin’ Back, jotain jännittävää tapahtuu. Toinenkin slideputken mestari, Warren Haynes, pääsee hetken kuluttua tuntuvasti ääneen.

Hienostuneempaa bluesilmaisua ovat tarjoilemassa Kenny Wayne Shepherd ja Robbon Ford ja levyn lopusssa kuullaan vielä pitkät vuorovedot kun joka paikkaan ehtivä Joe Bonamassa päästetään irti.

Onneksi eivät ole koostaneet tätä levyä ottamalla nivaskan kaikkien tuntemia bluesklassikoita coveroitavaksi, vaan melkein kaikki biisit ovat uusia. Yli tunnin täyslaidallisen jälkeen tuntee kuulleensa jättiannoksen kitarointia.

Walter Trout: We’re All In This Together (Provogue, 2017)