Jimmy Westerlund – rapakon takana jäyhyys ei ole hyve!

Jimmy Westerlund, jota haastattelin juttusarjaani Ikimuistoiset sessiot, heittäytyi myös hetkiseksi muistelemaan, millainen kulttuurisokki häntä löi kasvoille Los Angelesissa. Päätin jakaa tämänkin osuuden kanssanne, olkaa hyvät.

Enteellisestä pohjustuksesta huolimatta kahdeksan vuotta Los Angelesissa asustanut tuottaja pitää ulkomaille muuttoa yhtenä elämänsä parhaimmista ratkaisuista.

– Olen ollut onnekas, kun on päässyt työskentelemään itseään taitavampien tyyppien kanssa, mikä on ollut todella tärkeää. Jos mä olisin jäänyt Vaasaan, niin mitään ei olisi tapahtunut mun uralla. Jos et ikinä uskalla koittaa rajojasi, niin ei se homma etene mihinkään. Suurin pelko on epäonnistumisenpelko. Ja pelko siitä, että joku näkee sut heikkona. Varsinkin kun on suomenruotsalainen Suomessa, niin sitä miettii, että uskaltaako tuonne mennä? Miten noi muut näkee mut?

–  Siinä mielessä Los Angeles oli hyvä paikka, kun siellä uskalsi tehdä kaikkea ja tapasi paljon uusia tyyppejä. Siellä ei mittailtu taustan mukaan.

– Kieli oli aluksi todella vaikeaa, vaikka mä luulin puhuvani hyvin englantia. Mulla kesti kaksi-kolme vuotta, ennen kuin opin puhumaan sitä sujuvasti, esimerkiksi vaikka nopeita business-puheluita. Se sosiaalinen koodi oli niin erilainen. Mä ihmettelin pari vuotta, että miten nää puhuu toisilleen ja reagoi asioihin. Se kulttuuri vaan on ihan totaalisen erilainen. Ne ei ylipäätään puhu mistään huonoista asioista, se ei ole niiden juttu, ellei ne suoraan hauku jotain asiaa. Ei ne istu iltaa, että “Hitsi kun on ollut polvet kipeät…” Ei ne puhu sellaisista. Ne voi todeta, että “I’ve seen better days”, ja jatkaa eteenpäin, että “How are you?”.

•••

– He eivät fokusoi siihen negaatioon niin kuin suomessa. Niillä ei ole sellaista ironista huumoria. Ne uskoo karmaan tosi lujaa. Se, mitä annat eteenpäin, voi tulla takaisin. Älä tuo tänne huonoa energiaa.

– Olin Broken Wave -nimisessä viiden miljoonan studiossa työharjoittelussa. Tapasin siellä Paul Simonin rumpalin Robin DiMaggion, josta tuli mun hyvä ystävä. Hän aina ihmetteli, että mitä ihmettä joku suomalainen tekee tällaisessa paikassa? Kun hän kysyi mielipidettäni vaikka jostain otosta ja satuin vastaamaan: “It was pretty good”, niin hän hermostui:
– “Pretty good, huh??!! You damn iceman!” “Sä olet sieltä jääkarhujen maasta, mutta täällä ei puhuta noin!” Se otti niskasta kiinni ja ravisteli, että “Sä et voi puhua noin ihmisille! Jimmy, mee kotiin nukkumaan ja herää uutena ihmisena huomenna. Mä haluan kunnioitusta”.
– Mä kunnioitankin sua todella paljon.
– Täällä puhutaan suoraan! Puhu, mitä mitä ajattelet. Sä et voi säästellä mitään! Puhu niin kuin tunnet!

Ja mä koen, että olen kuitenkin aika positiivinen ihminen…

Suoraan puhumisesta voi lukea lisää vuoden ensimmäisestä Riffistä, josta selviää, mitä seuraa, kun niin tekee Yö-yhtyeen Olli Lindholmille. Samassa jutussa ruoditaan suomenruotsalaisen Sturm Und Drangin nousu ja tuho, sekä kerrotaan miten Lapväärtin pojan musat päätyivät Shakiran kanssa samalle levylle… 

•••

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

15.02.2017
|
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Toni Härkönen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy