Sertifiointi jakaa mielipiteet

|
 

Kerroimme numerossa 1/2011 Joensuussa pidetystä kansainvälisestä seminaarista, jossa pohdittiin uhanalaisten raakamateriaalien ongelmaa. Siihen liittyen käsiteltiin myös sertifioinnin ja korvaavien materiaalien vaikutuksia soitinrakennukseen.

Sertifioinnin idea perustuu siihen, että sertifiointiyritys (tai -yhdistys) seuraa raakamateriaalin kulkua koko tuotantokaaren ajan paikan päältä – esimerkiksi metsässä kasvavasta puusta sahattuun puulankkuun, tai puolivalmiiseen otelauta-aihioon. Tällä seurannalla pyritään todistamaan, että kaadettu puu on eettisesti ja ekologisesti kestävästi hankittua, eikä sitä ole hakattu salaa jossain luonnonsuojelualueella tms.

Eurooppalaisille turhaa?
Kyselin Frankfurtin musiikkimessujen yhteydessä puukauppiailta ja soitinrakentajilta, onko heidän mielestään puun sertifiointi hyvä vai huono asia. Joillekin eurooppalaisille puukauppiaille sertifiointi ja luonnonsuojelu ovat ilmeisen arkoja asioita, eivätkä kaikki olleet lainkaan kiinnostaneita antamaan haastatteluja.

Kaikki eivät myöskään olleet lainkaan varmoja sertifioinnin hyödyistä eurooppalaisille puulajeille. Italialainen puukauppias ja soitinrakentaja Rudolf Bachmann sanoo, että kuusin ja vaahteran tilanne Pohjois-Italiassa on vakaa.
– Metsä uudistuu ihan itsestään, jos puut kaadetaan vastuullisesti. Minulla on oma lokikirja, ja voin kertoa asiakkaille tarkkaan, missä hänen käyttämä kuusikansi on joskus kokonaisena puuna seissyt.
Bachmannia häiritsee myös eri sertifiointimenetelmien keskenäinen kilpailu ja yhteensopimattomuus ja siirtämättömyys, mikä on erittäin kallista pienellä kauppiaalle ja hankaloittaa puutuotteiden vientiä ulkomaille.
Sveitsiläinen yritys Tonewood Switzerland taas sertifioi FSC-systeemin mukaisesti.
– Suurilta osin Sveitsissä kasvava soitinpuu (kuusi ja vaahtera) on peräisin valtion metsistä ja näin tarkkaan kontrolloitua, sanoo Richard Guler.
– Periaatteessa FSC:n seuranta ei ole oikeastaan tarpeellista Sveitsin kaltaisessa, luontotietoisessa maassa, mutta meidän asiakkaiden mielestä FSC-leima on hyvin tärkeää.

Samaa aikaa päiväntasaajan eteläpuolella
– Afrikan raaka-aineet ryöstetään häpeilemättä, niin kuin aina on tehty. Juuri nyt Kiinalaiset yritykset ottavat kaiken mitä he saavat kuljetettua, mutta muutkin pelaajat ovat edelleen mukana kuvioissa, sanoo englantilainen puukauppias Salim Fazal.
– Noin 98 prosenttia kaikista myydystä grenadillasta on tällä hetkellä hakattu luvatta, eikä eebenpuun tilanne on ratkaisevasti paremmassa kuosissa.
Fazal on liittynyt brittiläiseen Sound & Fair -yhdistykseen, joka on erikoistunut sertifioimaan laajalti puupuhaltimissa käytettyä grenadilla-puuta.
Kampanjan vetäjä on Neil Bridgland:
– Sertifiointi on ainoa tapa pelastaa itäafrikkalaiset jalopuut kuten grenadilla ja eebenpuu. Muuten järjetön ryöstöviljely johtuu näiden lajien sukupuuttoon viimeistään kymmenen vuoden päästä.
Puupuhaltimien saralla tietoisuus puulajien tilasta on, Bridglandin mukaan, vielä melko vähäistä, koska koko tuotantoketjussa ollaan yhä valmiina ottamaan riskejä alhaisen hinnan vuoksi.
– Kestää vielä aikaa ennen kuin kaikki valmistajat tajuavat, että halpaa laillista puuta ei ole olemassakaan, sanoo Bridgland.
– Toisaalta valmistajien valitukset sertifioidun puun kalleudesta ovat melko naurettavia, kun kolmen tuhannen euron klarinetin valmistuksessa käytetään puuta noin kahden sadan euron edestä. Näyttää siltä, että myyntihinnan kate antaisi vielä riittävästi tilaa vaikka kolminkertaiseen puun hintaan, jos tahtoa vain löytäisi.
Taylor Guitarsin perustajan ja pomon mielestä sokea uskominen sertifioinnin kaiken kattavan hyvyyteen ei kannata, koska jotkut paikalliset seurantayritykset (ns. agentit) Afrikassa ja Etelä-Amerikassa käyttävät paikallisten ihmisten köyhyyttä hyväkseen.
– Jotkut agentit tienaavat isot rahasummat puu- ja CO2-päästökaupoissa ja pitävät pienet viljelijät omina orjinaan. FSC-leima ei tarkoita automaattisesti, että sen kantava puukappale on todellakin viljelty eettisesti, jos kontrolli paikan tuottajamaassa ei toimi lahjonnan takia, sanoo Taylor.
Taylor Guitars käyttää FSC-puuta vain sellaisista maista, joissa sertifiointi tutkitusti toimii oikealla tavalla, esimerkiksi mainitaan kamerunilainen eebenpuu.
Etelä-Amerikan Honduraksessa taas Taylor on pyörinyt jo pitkään ihan omaa reilun kaupan -tyylistä ohjelmaa, jonka kautta firma saa suuren osan käyttämästään mahongista. Jos suinkaan mahdollinen, firma suosii omia menetelmiä todistaa tuotteensa raaka-aineiden alkuperää.
– Itse olen Lacey Act -asetuksen kaltaisten lakien vankka kannattaja, sanoo Bob Taylor.
– Sertifiointi on vapaaehtoista, mutta se näyttää todella hyvältä myyntiesitteessä. Lain valtava etu on kuitenkin, että se koskee kaikkia ja että lain rikkomisesta tulee tuntuvia seurauksia.
Vaihtoehtoisia materiaalejea Bob Taylor ei näe varsinaisesti vaihtoehtoina.
– Vihaan kaikkia keinotekoisia materiaaleja kitaran rakennuksessa! Taylor ei tule koskaan valmistamaan soittimia grafiitista tai muovista. On olemassa niin monia erilaisia puulajeja, joita voi käyttää perinnemateriaalien tilalla, ja jotka soivat selvästi paremmin kuin mikään keinotekoinen materiaali!

Ei vielä selkeä linjaa
Keskustelujen perusteella on ilmiselvää, että moni valmistaja pohtii tällä hetkellä luonnonsuojelua ja soitintuotannon vastuullisuus on pinnalla. Moni olisi myös halukas pelastaa uhanalaisia puulajeja sukupuuton partaalta, mutta ei ole vielä löydetty yksimielisyyttä oikeasta keinosta.
Paljon riippuu myös muusikon omasta asenteesta: olemmeko valmiita asettamaan eettiset arvot ostopäätöksen pääkriteereihin, vaikka sellainen soitin maksaisikin muutaman prosentin enemmän?

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta