T-Racks – ruudun täydeltä analogiaa

|
 

 Retroboomi valtasi audiomaailman muutama vuosi sitten, ja sen seurauksena joka rasiaan piti ympätä ainakin yksi putki. Nyt näyttää siltä, että analogisuuden mallintamisesta on tulossa seuraava hyökyaalto, josta T-racks-masterointiohjelma voisi olla hyvä esimerkki. Tietokoneen ruudulle saa nimittäin ihan analogilaitteiden näköisiä ja niiden tavoin toimivia vermeitä - digitaalisesti toteutettuina.

 

T-racks on kolmen masterointiprosessorin räkki, johon kuuluvat ekvalisaattori, kompressori ja limitteri. Laitteen käyttö on niin analogisen kaltaista, kuin se nyt on mahdollista; koko graafinen ulkoasu muistuttaa oikeita rautavastineita potikoineen päivineen. Suurin ero on tietysti se, ettei hiirellä tökkiessä tule aivan samanlaista fiilistä kuin oikeita namikoita pyöritellessä.

Masteroitava tiedosto voi olla Macintoshia käytettäessä AIFF- tai SDII- muotoinen, ja Windows-ympäristössä tiedostoformaatti on Wav. Ohjelmalle kelpaavat vain 16-bittiset tiedostot, joiden näytetaajuudet voivat olla joko 22, 32, 44,1 tai 48 kHz. Musiikin parissa puuhailua ajatellen on järkeenkäypää, että ohjelma käsittelee ainoastaan lomiteltuja (interleaved) stereotiedostoja (toki monotiedostotkin käyvät, jos haluttu lopputulos on mono). L/R-stereotiedostoista soi kuitenkin vain toinen puoli.

 

Ekvalisaattori

T-Racksin nelialueinen ekvalisaattori on olemukseltaan mukavan analogimainen ja sama tulee esiin myös toiminnassa. Vaikka vanhahtava vihreä näyttö ilmaiseekin taajuuskorjaukset graafisesti, ei ekvalisaattori tunnu olevan niinkään kirurgisiin operaatioihin tarkoitettu pikkutarkka työkalu vaan enemmänkin suurten loivien linjojen hienosäätöön soveltuva "sweetener".

Alakerran muotoiluun T Racks tarjoaa sekä bassoleikkurin että hyllytyyppisen bassokorjaimen, kumpaisenkin säädettävällä rajataajuudella. Kaksi keskimmäistä korjainta ovat tyypiltään puoliparametrisia. Vaikutusalueen keskitaajuutta voi säätää portaattomasti ja muokattavan alueen laajuudeksi on valittavana kaksi eri levyistä vaihtoehtoa. Diskanttiosaston muotoiluun on varattu samantyyppiset keinot kuin bassorintamallekin eli käytössä on sekä hyllykorjain että kaistan kokonaan katkaiseva leikkuri, kummatkin jälleen säädettävillä rajataajuuksilla.

Asetukset näkyvät myös numeroarvoina säädinten läheisyydessä, mutta itse säätäminen tapahtuu aina hiirellä. Huomionarvoista on sekin, että ohjelman stereofonisuus on toteutettu kumpaankin kanavaan samanaikaisesti vaikuttavilla säädöillä. Vasenta ja oikeaa kanavaa ei siten voi muokata erillisinä viipaleina vaan toimenpiteet kohdistuvat aina molempiin.

Ekvalisaattorin sointi on varsin miellyttävä, ja masterointikäytössä tällainen hienovarainen lähtökohta on varmastikin täysin riittävä. Jos jotain jyrkempää kaivataan, niin asia lienee syytä hoitaa joka tapauksessa muilla konstein.

 

Kompressori

T Racksin kompressori ei sekään intoile nykysuuntauksen perään ja monikaistaistaisen dynamiikkaprosessorin sijasta kyseessä on mitä perinteisin yksialueinen kompressori, joka voidaan kytkeä signaalitiehen ennen tai jälkeen ekvalisaattorin. Manuaalin mukaan malli on otettu putkikompressorista, jossa ei ole varsinaista kynnystasoa, vaan laite kompressoi jatkuvasti erittäin loivalla polvella. Säädettäviä parametrejä prosessorissa ovat nousu- ja laskuaika sekä stereokuvan laajennin (Stereo Enhancer).

Nykytrendien mukaiseen dynamiikan maksimointiin ei T Racksin prosessoria ole suunniteltu eikä se sellaiseen sovellukaan. Käytännössä kompressori toimii kuten odottaa sopiikin: parhaimmillaan se loiventaa huomaattomasti ohjelmamateriaalin sisäistä dynamiikkaa sulavalinjaisempaan muotoon ja verkkainen VU-tyyppinen mittari sopiikin mainiosti tämäntyyppisen toiminnon tarkkailuun.

 

Limitteri

Ohjelman laatijat ovat kyllä tietoisia monikaistaisen dynamiikan työstön tarpeesta ja sen seurauksena pakettiin kuuluu myös signaalitien viimeiseksi etapiksi sijoitettu kolmikaistainen limitteri, jonka release-aikaa voidaan säätää. Nopeilla release-ajoilla saadaan tiukempi paketti, mutta riskinä on materiaalin säröytyminen herkemmin. Rock-henkiseen menoon T Racks-limitteri istuu mainiosti ja kuulostaa hyvältä. Toisaalta mitä akustisemmasta ja rauhallisemmasta tyylilajista on kyse sitä niukemmin limitterillä saa mitään todellista hyvää aikaan.

Mittari on tässäkin tapauksessa ulkomuodoltaan VU-tyyppinen, mutta ballistiikka poikkeaa perinteisestä ja on lähempänä piikkimittareiden käytöstapoja. Nopeammat viisarin heilahdukset vastaavatkin paremmin toiminnon luonnetta.

 

Masterosaston muut mausteet

Kuten edelläkin on jo tullut esiin, ei analogisuuden tavoittelu jää ainoastaan ulkoiseen ilmeeseen, vaan asia on huomioitu toiminnoissa. Loppusilaukseksi matkalle esikuvien kultaiseen sointiin on valmistaja liittänyt ohjelmaan myös särön!

Masterosastossa signaalia voidaan saturoida peräti kahdella eri jyrkkyydellä. Usein termi saturaatio viittaa nauhan tai putken kyllästymissäröön ja T Racksin tapauksessa soft-vaihtoehto onkin soinniltaan hyvin putkenomainen. Rankempi hard-valinta sen sijaan tuottaa melko digitaalisen kuuloista säröä.

Lopullinen lähtötaso ja balanssi säädetään sekin Master-osastolla. Samoin omia, koko räkin toimintaa koskevia asetuksia voi tallentaa tässä lohkossa. Lisäksi valikoimassa on erillinen Master-mittari, josta voi tarkkailla lähtötasoja paremmin.

 

Ei hassumpaa

T Racks on helppokäyttöinen, eikä lainkaan hassummalta kuulostava softa, joka tuo miksaajan ulottuville satsin päteviä työkaluja valmiin tallenteen jalostamiseksi. Mukava tieto on sekin, että ohjelman TDM Plug In -versio on sekin tuloillaan markkinoille.

Vaikka 24-bittisten ja L/R-stereotiedostojen tuki toistaiseksi puuttuukin, ja käyttöliittymässä on vielä pientä karkkimaisuutta, saa ruutuun toisaalta sympaattisen oloisen ja selkeän paketin, jonka kanssa pääsee vaivattomasti toimintaan käsiksi. Masteroinnin keskeisimmät tavoitteet eli kelpo materiaalin yhteensovittamisen vaatimat maltilliset toimenpiteet sujuvat ohjelmalla vallan mallikkaasti. Radikaalia remonttia vaativat kipaleet onkin sitten syytä miksata kokonaan uudelleen tai työstää jollakin erikoisohjelmalla. T Racks ei nimittäin tee kehnosta hyvää (ja tekeekö itseasiassa mikään muukaan ohjelma?), mutta sen avulla saa tallenteen suuret linjat kohdilleen.

T-Racks
Masterointiohjelma Mac/pc-tietokoneille

Ekvalisaattori
• bassoleikkuri 15-5 000 Hz
• bassokorjain 30-200 Hz, hylly
• alemman keskialueen korjain 33-5 500 Hz (Hi/Lo Q-kytkin),
• ylemmän keskialueen korjain 200-18 000 Hz (Hi/Lo Q-kytkin)
• diskanttikorjain 750-8 000 Hz, hylly
• diskanttileikkuri 200-20 000 Hz.

Kompressori
• kynnystaso ja kompressiosuhde vakiot
• attack- ja release-ajat säädettäviä

Kolmekaistainen limitteri
• input drive -säätö -10 dB - + 15 dB
• release-aika säädettävä
• ohityskytkin

Laitteistovaatimukset:
• Mac: Power Mac, 180 mHz 603E tai 120 mHz 604E, OS 7.5 tai uudempi, 32 Mb RAM
• Win: Intel 200 mHz MMX Pentium, Win 95/98/NT, 64 Mb RAM

• Tukee SoundManageria (Mac), MME-äänikortteja (Win)
• Kaikki prosessointi tietokoneen CPU:lla

Tiedostomuodot:
• AIFF, SDII, Wav-tuki
• 16-bittiset lomitetut (interleaved) stereotiedostot
• 22, 32, 44,1 ja 48 kHz:n näytetaajuudet

Hinta: 1 995 mk

Lisätiedot: Studionet Engineering/Flow Oy
Puh. (05) 541 2233
Sähköposti: studionet@studioneteng.fi
Tietoa verkosta: www.studioneteng.fi

 

 

Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta