Jo joutui armas aika

Ajattomuus on sitä, että jokin vanha kuulostaa edelleen tuoreelta ja pätevältä. Musiikilta, jonka rakenne ja sointi istuvat nykyhetkeen muutenkin kuin pelkän nostalgian voimalla.

Ja toisinpäin – ajattomuus on myös sitä, että jokin uusi kuulostaa jo heti valmistuttuaan tutulta ja kotoisalta. Sellaiselta, että se liittyy luontevasti aiemman jatkoksi. Ei jankkaa eikä toista kliseitä, vaan ammentaa samasta alkulähteestä sopivasti uudella näkemyksellä.
Sehän on selvää, ettei kumpikaan määrittelytapa ole ehdoton ja aukoton, eikä muutenkaan täydellinen.
Ei siinä huomioida sitäkään, että tämä ns. rytmimusiikki tapasi joskus olla uuden sukupolven kapinaa edellisiä vastaan, ja haki siksi räikeästi aiemmasta poikkeavia ja ehdoin tahdoin kuulijaa provosoivia muotoja.
Keinoja alkaa vain olla niukasti, kun sähkökitarastakaan ei ole ollut kapinoinnin välineeksi enää pyöreästi neljäänkymmeneen vuoteen, se status siltä hupeni jo aika pian Hendrixin Suomen-vierailun jälkeen.

Eikä sähkökitara ole ainut viime vuosisadan yleisöä häkellyttänyt ja sittemmin laimentunut soitinkeksintö. Herra Hammond vaihtoi pillit generaattoriin ja herra Rhodes taas rakensi sähkömekaanisen pianon – joskin erään herra Wurlitzerin yhtiössä työskennellyt herra Miessner olikin kehittänyt hieman samantapaisen vehkeen jo kymmenisen vuotta aiemmin.
Hammond-urut Leslie-kaappeineen vakiintuivat perinteisen soittimiston osaksi, jonka soundit eivät enää 70-luvulla hätkähdyttäneet uutuudellaan. Voimallaan ne kyllä puhuttelivat ja tekevät sitä yhä.
Sähkömekaanisten pianojenkin soundimaailma on tuttu jo kuudelta eri vuosikymmeneltä, joiden aikana ne ovat kasvaneet elimelliseksi osaksi rytmimusiikin äänimaisemaa. Niin elimelliseksi, etteivät ainoastaan erillisinä laitteina valmistetut syntetisaattorit pyrkineet niitä jäljittelemään, vaan niiden sekä Hammond-urkujen toisintaminen on suoranainen välttämättömyys myös uusimman polven ohjelmistopohjaisille virtuaalisoittimille.
Tekniikka vain päivittyy, ajattoman kiehtovat ja käyttökelpoiset soundit eivät niinkään.

Näin alkaa Lauri Paloposken pääkirjoitus Riffi-lehden numerossa 3/2017. Tekstin voit lukea kokonaisuudessaan printistä tai Lehtiluukku-palvelun kautta myynnissä olevasta digiversiosta. Tälle sivustolle teksti täydennetään, kun seuraava Riffin printtinumero ilmestyy elokuun 2017 puolivälissä. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

07.06.2017
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy