Mahtava fiilis, loistotuote?

|
 

Erilaisia keskustelupalstoja lukiessa voi huomata ainakin muutaman yleisen piirteen, jotka liittyvät erilaisten asioiden arviointiin. Se on arvion muodostuminen voimakkaasti sen pohjalta, millaisen elämyksen arvioinnin kohde on tuottanut arvion kirjoittajalle, tai millaiseksi kirjoittaja olettaa arvioinnin kohteen hajanaisten, lähinnä kuulopuheisiin ja kolmannen käden tietoihin perustuen.

Tämä lienee luonnollista, sillä kaikille surfaajille avoimet keskustelupalstat on miellettävä pikemminkin työpaikan kahvihuoneen tyyppisiksi rupattelupaikoiksi, eikä niitä ole syytä ajatella objektiivisen ja faktoihin perustuvan tiedon jakelupisteinä. Niiden perimmäinen luonne juontuu ajantapon tyyppisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä ja omien kokemusten jakamisesta, niillä ei ole eikä niillä voi olettaa jatkossakaan olevan minkäänlaista päämäärää tai sisäistä laadunvalvontaa joka karsisi löysät mutut pois ja jättäisi jäljelle kiistattomiin seikkoihin perustuvan keskustelun. Sellainen kuuluu vain suljettujen keskusteluryhmien, esimerkiksi jonkin tietyn ammattiryhmän sisäiseen tiedonvaihtoon tarkoitettujen palstojen hyveisiin.

Parhaimmillaan yleiset keskusteluryhmät tarjoavat mielenkiintoisia lukupaloja, joista voi selvitä jotain hyödyllistäkin vaikkapa lomakohteen ajanvietetarjonnasta, gluteenittomien herkkujen leipomisesta, tai marginaaliin taitteeseen jääneestä teatteriesityksestä. Vertaistukeakaan ei voi pitää vähäpätöisenä esimerkiksi silloin, kun kirjoittajat pääsevät keskenään purkamaan inhimillisiä vastoinkäymisiä, joista eivät tahdo jaksaa omin päin selviytyä.

Surullisimmillaan keskustelupalstat esittelevät avoimesti ihmisen ajattelun pienuuden, joka saattaa kohdistua aivan mihin tahansa julkisuuden henkilön epämiellyttäväksi koetusta olemuksesta maahanmuuttajien solvaamiseen ja vastakkaisen poliittisen tai aatteelisen ryhmän mollaamisesta pettymykseksi osoittautuneen kännykän teilaamiseen. Ja nyt lähestyn alkukaarroksen jälkeen tämän lehden aihepiiriä.

On olemassa i-alkuinen puhelinmalli, joka tuottaa omistajilleen jatkuvia, järisyttäviä elämyksiä. Tämän voi jo päätellä siitä, millä ponnella kyseisen puhelimen omistajat esittelevät aarrettaan muille. Elämystuotannon lisäksi puhelimella voi soittaa, kuvata, tekstata, surfata netissä, laittaa koolingin vaateriin, pelata tuhatta ja yhtä peliä, suunnistaa maalla ja merellä, hoitaa sähköpostit, kuunnella musiikkia ja niin edelleen.
Tämä kaikki on oikein mainiota, mutta sen perusteella on silti hätiköityä ja yksioikoista tuomita muut, vähemmän elämyksiä tuottavat puhelimet huonoiksi. On lukuisia arkisempia malleja, joilla voi hoitaa puhelimen perustehtävät, jotka kenties maksavat aika merkittävästi vähemmän, ja jotka ovat rationaalisilla argumenteilla erittäin päteviä. Sellaiset ominaisuudet jotka esimerkiksi tekevät puhelimesta luotettavan, eivät tuota elämyksiä käyttäjälle vaan lymyävät jossain elämysmaailman takana piilossa. Ja tällaisilla ominaisuuksilla on taipumus unohtua niin kahvihuonekeskusteluissa kuin nettikuohunnassakin silloin kun arvioidaan yhtä tuotetta tai vertaillaan useampaa tuotetta keskenään.

Tuotteen laatu ei korreloi aina suoraan siitä irtoavan fiiliksen kanssa, eikä hyvyyttä voi mitata pelkästään sen mukaan millaiset sävärit joku koeajo antoi. Usein laatu tulee esiin sitä kautta, että tuotetta käyttäessä ei ilmene harmeja. Lehden aihepiiriin viitaten: huippumikrofonin hyvyys on harvoin sensaatiomaista soundia, joka lyö ällikällä heti kun kanava avataan. Paljon useammin huippumikrofonin hyvyys perustuu siihen, että ongelmia ilmenee hyvin vähän, jos ollenkaan. Ääni on tasapainoinen, ei ole taipumusta kiertää holtittomasti, käsittelyäänet on vaimennettu kunnolla, suuntakuvion rajaus on siisti, kohinaa ei ilmene, telineradapteri on kätevä ja niin pois päin. Kaikki kovin arkisen tuntuisia asioita, joilla on kuitenkin ratkaiseva merkitys silloin, kun saman mikrofonin tulisi palvella erilaisissa oloissa ja erilaisten äänten pyydystämisessä.

Kun tuntematon nimimerkki arvio nettipalstalla uutta efektipedaalia, on erittäin hankalaa toteuttaa lähdekritiikkiä. Kirjoittajan taustasta, päämääristä ja motiiveista ei oikeastaan voi tietää mitään pitävää. Jäljelle jää paljas teksti, joka useimmiten heijastaa yhden ihmisen yksittäistä käsitystä siitä, vastasiko tuote hänen omia ennakko-odotuksiaan ja saavuttiko sen avulla jonkin itselle tärkeän päämäärän. Arvio ei silloin kerro vastausta kysymykseen, hyvä vaiko huono? Se vastaa kysymyksiin, tuntuiko musta hyvältä, miltäs musta tuntuikaan, tuntuiko miltään?    

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja