Kuuntele ainakin lopuksi

|
Image

Olen kirjoittanut monta juttua mittaamisesta. Monelle on jäänyt varmasti harhainen käsitys, että eikö se Saarinen kuuntele enää ollenkaan. 
Kyllä se kuuntelee, edelleen.


Aloitin äänentoiston kanssa työt C-kasettiaikakaudella, ennen mittalaitteita. Tietysti mukana raahattiin de-magne-tointi-laitet-ta, isopropyylialkoholia äänipäiden puhdistamiseen ja testikasettia sekä taajuusmittaria oikean nopeuden säätämiseen. Lämpötila muuten vaikutti todella dramaattisesti C-kasettisoittimien pyörimisnopeuteen.

Varsinaiset testikasetit – jotka sisälsivät ne biisit joita halusin aina kuunnella – pääsivät mukaan keikkabussin matkustamoon ja hotellihuoneisiin. Näin ne säilyivät hyvässä kunnossa pidempään. Ennen kuin uskalsin laittaa kasetin pyörimään piti varmistua siitä, että soitin oli saavuttanut lämpötilan, jossa kasetti selviytyisi vaurioitta. Tietysti piti olla varakasetti ja kannettava varasoitin aina mukana, sen verran vaarallisesta prosessista oli kuitenkin kyse.

Tässä historiassa CD:n ilmestyminen oli todellinen mullistus. CD-soitinta kuljetettiin kuin suurinta aarretta pumpulissa ja levyjä käsiteltiin todella varovasti. Aikanaan oli kovaa ja aiheellistakin kritiikkiä CD-levyn formaatista. Nyt MP3-sohjon aikakautena tämä keskustelu tuntuu oudolta. Kehitys ei aina ole hyvästä.

Nykyisin kaikki soittavat musiikin lähes poikkeuksetta tietokoneelta. Kuka missäkin formaatissa. Itse olen huolehtinut siitä, että kaikki testimusiikkini on alkuperäisessä formaatissa. En siis pakkaa testimusiikkiani lainkaan. Nythän tämä ei ole enää kummoinenkaan asia, mutta vielä muutama vuosi sitten kovalevytila meinasi usein tulla vastaan ja kiusaus puristaa musiikki pienempään muotoon oli suuri. Monen ravintolan taustamusiikki tulee netin yli joltakin mystiseltä palveluntarjoajalta. En tiedä mitä tiedostomuotoa he käyttävät mutta lopputulokset ovat todella kammottavaa kuultavaa. Olen usein verrannut alkuperäistä formaattia tähän kuraan ja ei tarvitse olla kultakorva erottaakseen paskan konvehtista.

Olen käsitellyt vuosien saatossa volyymisotaa (mahtava suomennos, loudness war) ja sen tuhoavaa vaikutusta mielenkiintooni kuunnella nykyisiä äänitteitä. Olen ihmeellisesti jäänyt jumiin 80-luvun äänitteisiin testimusiikkinani, eikä kaikki johdu pelkästään parkkiintuneesta musiikkimaustani. En vaan jaksa kuunnella säröllä tuhottuja hyviäkään biisejä. Valmiiksi säröinen testimusiikki ei ole hyvä lähtökohta löytää eroja ja vikoja äänijärjestelmästä. Nyt on ilmeisesti tämä järjettömyys päässyt maaliinsa eli pohjat on saavutettu ja paluu parempaan on selvästi tapahtumassa.

Arvailu puristettaessa ja särö sodittaessa eivät siis paranna alkuperäistä äänitettä. Mitä muita ominaisuuksia hyvä testimusiikki pitää sisällään? Se, että biisi on sinulle tuttu on ehdoton lähtökohta kuuntelulle.


Laulusoundi on merkitsevä

Loistava laulusoundi on aina hyvä lähtökohta. Laulu on ehdottomasti tärkein instrumentti minulle testimusiikissa. Pelkkä laulu tai vaikkapa pelkkä puhe kertoo korutonta kertomaansa.

Eräässä kaiuttimien kilpasoittotilanteessa yksi osallistujista selvisi peruslevymusiikista ihan hyvin, mutta kun aloitettiin yksittäisten akustisten instrumenttien kuuntelu livenä niin flyygeli ja akustinen kitara paljastivat asioiden todellisen laidan. Kaiuttimessa oli paljonkin pielessä.


Kuiva kertoo enemmän

Kohtuullinen kuivuus on minulle hyväksi testimusiikissa. Kovasti kaiutettu mössö ei kerro minulle vaikkapa paikan akustiikasta mitään. Mikä osuus kaiusta on peräisin äänitteestä ja mikä tilasta jossa kuunnellaan? Haluan ehdottomasti kyetä kuulemaan tilan akustiikan vaikutuksia kuulokokemukseen.

Eri asioiden erottaminen toisistaan on usein vaikeaa hyvinkin valitulla materiaalilla, mahdotonta se on huonosti valitulla biisillä.


Matalat maskaavat

Kuiva laulubiisi vaikkapa vain akustisella kitaralla höystettynä sopii minulle hyvin testimusiikiksi aluksi. Matalia taajuuksia kuuntelen sitten myöhemmin erikseen. Biisi joka sisältää infoa myös ihan matalilla taajuuksilla ja bassolinja on sellainen, että voit erottaa eri taajuuksien tasoeroja toisistaan on timanttia. Liian runsaat matalat taajuudet vievät ainakin minulta huomion pois puhetaajuuksista ja alakeskialueen ilmiöt jäävät huomaamatta. Tämän vuoksi olen erottanut nämä asiat toisistaan. Tietysti joku suoriutuu tästäkin kerralla ja hyvä niin. Minä en suoriudu joten hoidan hommat erillisinä.

 

Vertaile ja vertaile

Image

Tee pieni muutos ja vain yksi muutos kerrallaan. Muutos päälle, muutos pois ja valitaan parempi. Seuraava pieni muutos ja vertailun voittaja jatkoon. Jotkut käyttävät isoa korostusta hakiessaan epämiellyttävää taajuutta ja tämä onkin ihan hyvä metodi. Mutta ennen tämän metodin käyttöä jonkun on pitänyt häiritä sinua ja tämä on sitten vain hyvä ja käytännöllinen tapa löytää häiritsevä taajuus. Jos korostat keskialueelta lähes mitä tahansa taajuutta riittävästi se kuulostaa epämiellyttävältä ja pahimmillaan päädyt vaimentamaan 300 – 4 000 Hz:n väliltä kaikkea pikkuhiljaa, ja metsään mennään niin että kolina kuuluu. Jotkut omaa toimintaa rajoittavat säännöt kannattaa laatia jos tunnistat itsesi edellisestä.

Paras tulos saadaan mittaamalla ja kuuntelemalla. Mutta johdonmukaisuus pitää siinäkin olla mukana. Ei esimerkiksi paljoa auta, vaikka mittaisi aivan oikein ja joka puolelta salia, jos sitten kuunteluvaiheessa pysyttelee mik-se-rin luona, ja jyrää kaikki muut kuuntelupaikat mennen tullen.

Nautinnollisia kuunteluhetkiä ja muistakaa myös mitata!

•••

Reima Saarinen palkittiin Vuoden AV-kouluttajana 26. syyskuuta Helsingin Messukeskuksessa AudioVisual EXPO 2017 -tapahtumassa. Sen kunniaksi availemme nyt syksyn mittaan näitä Reiman aikanaan Riffiin toimittamia kolumneja verkossa luettaviksi. Tämä juttu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2015

Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia numeroita myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.