UIT kurvailee ”Sata lasissa!”

Image

UIT:n tämän kevään musiikki-ilottelu  "Sata lasissa!" nivoutuu jo nimensä velvoittamana osaksi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmakimaraa. Mutta omannäköisellä asenteella.

UIT katsoo tasaisia juhlivan isänmaan politiikkaa, mediaa ja muuten vain keskeisiä puheenaiheita omasta näkökulmastaan – ja purkaa havainnot ulos sähäköiden sketsien, liikunnallisen loiston sekä mahtavasti soivan musiikin muodossa.

Soitannasta vastaa jo kymmenettä kesää Jean S. -orkesteri, nyt Antti Paavilaisen kipparoimana ja peräti 11-miehisenä. Myös ohjaaja Reija Wäreen näyttelijäensemble on yhtä iso, joten porukkaa häärii lavalla enemmän kuin koskaan. Visuaalisestikin ollaan juhlatuulella: lavastaja Teemu Loikas on käynyt plokkaamassa inspiraationsa erään töölöläisen puiston laidalta löytyvästä massiivisesta monumentista.

Tämän kauden revyyssä uittilaiset viipaloivat suomalaisuutta siivuiksi sadan vuoden ja enemmänkin edestä. Ja kun siivut pannaan pakkaan uudessa järjestyksessä syntyy monenmoista, niin kuin vaikka Lemminkäinen ja Kullervo selittelevine äitimuoreineen nyhverön rehtorin puhuttelussa.
Muinaistarustosta keskelle nykyhetken koulumaailmaa reväistyt kalevalaiset kollit on nopeasti diagnosoitu turvoksiin ADHD-oireita ja ties mitä ravintoallergioita. Ja kyllähän se teräase pitäisi saada takavarikoitua, mutta minkäs teet kun puukko on ”Kullervon toimintaterapiassa niin tärkeä esine”.

Silmät päästä pudottavaa koreografiaa ja hakemattakin vahvaa symboliikkaa voi puolestaan seurata numerossa, jossa Juha Sipilää muistuttava, mutta jättikokoinen pääministeri (Jussi Lampi) riepottaa pientä poloista suomineitoa (Minttu Sinkkonen) kuin räsynukkea. Sinkkosen askelien tahdissa Newtonkin pyörähtelee haudassaan – sen verran julkeasti UIT:n pirteä primadonna niitä Isaacin todeksi väittämiä painovoiman lakeja uhmaa.

 

Image

Musiikkinumeroissaan UIT ei petä taaskaan, vaan tarjoilee hunajaa korville yllin kyllin. Esimerkiksi Jean S. sooloilee nyt kahteen otteeseen: puolivälin yleisönvillitsemisnumeron laulaen ja jumpaten esitettyään orkesteri palaa lopussa urkulehtereiltä veisaamaan Heikki Klemetin sovittamaa mieskuorolaulua ”Oi kallis Suomenmaa” uudella tekstillä, jonka poimuihin taisi kätkeytyä ainakin jonkinasteista soittajamiehen omaelämäkerrallista katsausta uran myötä- ja varsinkin vastamäkiin.

Paula Vesalan kepeästä ”Älä droppaa mun tunnelmaa” -kesähitistä uittilaiset taas taikovat soiton, laulun, sovituksen ja äänisuunnittelun yhteispelillä nasaalisti soinnahtelevan, makean foksin, joka saa kuorrutuksensa herkullisesti ritisevästä gramofonisoundista. Miten poikkeuksellinen efekti, ainakin livenä!
Harmony Sistersin oloisen esittäjäkolmikon kärjessä – Sari Siikanderin ja Susanna Laineen seurassa – loistaa UIT:ssa ensi kertaa nähtävä Sanna Majuri, satojen aiempien musikaalivetojensa koulimalla kokemuksella. Miesten puolella laulutaiturointia tarjoili Mikael Saari, jota oli ilo kuulla nyt toista kesää peräkkäin UIT:n lavalla.
Majuri ja Saari pääsivät yhdistämään taitonsa sketsien ja menobiisien väliin ujutetussa taidepaukussa, joka oli rakennettu Kari Kuivalaisen yli kolmen vuosikymmenen takaisen uljaan, mutta jokseenkin unohdetun euroviisusävellyksen varaan.

Uudessa tekstissä päiviteltiin jossain some-kanavilla, mutta mitäpä siitä – ”Päivä kahden ihmisen” -melodia todellakin koukkaa säkeistöstä kertsiin kokonaisella oktaavilla ylös, joten Mikael Saari pääsi vetämään sieltä mistä harva osaa: korkealta ja kovaa. Samalla kuulijaa hyväiltiin ihokarvat pystyyn nostavalla sovituksella, jossa Sanna Majurin viulu punoutui nätisti Simo Saastamoisen karheasti jousella vetelemään kontrabassoon. Kappaleen kloussasi yllättävällä tavalla Putous-televisiosarjasta tutun Mikko Penttilän Trump-hahmo, Chaplinin ”Diktaattorista” lainattuine maapallotansseineen.
Nämä ja paljon muuta oli juhlarevyyn reiluun puoleentoista tuntiin puristettu. Ja silti, kun ”Sata lasissa!” loppui, tuntui samalta kuin UIT:n show’n päättyessä usein: ”...ai nytkö jo? Tätä lisää!”
Onneksi harmiin löytyy lääkkeet. Juuri ensi-iltansa saanut ”Sata lasissa!” on nautittavissa Linnanmäen Peacockissa viidesti tai kuudesti viikossa kesäkuun puoliväliin saakka.

UIT:n ”Sata lasissa!” Linnanmäen Peacock-teatterissa 16.5.