Musiikkia elehtimällä

Beach Boysien Good Vibrations -kappaleesta ja ’50-luvun kauhuelokuvien äänimaailmasta saattaa tarkkakorvainen poimia hieman naisääntä muistuttavan vinkuvan äänen. Lähinnä elektronista soittosahaa muistuttava kummallinen vinku on peräisin vuosisadan alussa keksitystä soittimesta, johon ei saa missään nimessä koskea, mikäli sitä aikoo soittaa. Mistä oikein on kysymys?

Venäläinen Lev Sergeivitch Termen (1896-1993), työskenteli vuosisadan alussa Pietarin Fysikaaliteknologian instituutissa. Termenin tehtävänä oli insinööriopintojensa ohella kehittää järjestelmä, jolla vihollisen radiolähettimet voidaan paikantaa. Elektroniputki oli juuri keksitty ja Lev Termen kokeili erilaisia kaasuseoksia putkien täytteenä. Eräänä päivänä nuori kokeilija huomasi, että hänen vartalonsa liikkeet vaikuttivat radiovastaanottimen taajuuteen. Ammattisellistin koulutuksen saaneena Termen ilahdutti kavereitaan soittelemalla vinkuvia sävelmiä vartaloaan ja käsiään liikutellen. Samalla hän tuli keksineeksi ensimmäisen elektronisen soittimen, joka avasi tien ensin Ondes Martenot -soittimelle, sitten sähköuruille ja lopulta tämän päivän syntikoille ja samplereille.
Thereminin ensimmäinen soittamista varten valmistettu prototyyppi näki päivänvalon vuonna 1919, ja soittimen erikoisin piirre on, ettei siihen kosketa lainkaan. Sen sijaan käsiä liikutetaan kontrolloidusti kahdessa elektromagneettisessa kentässä, joista toinen säätää sävelkorkeutta ja toinen äänen voimakkuutta. Ääni otetaan kuin ilmasta, ja niinpä laitetta kutsuttin alussa Áeeterfoniksi (aetherphone).

Viuhdo vibrato!

Ääni syntyy kahden suurtaajuusoskillaattorin vuorovaikutuksesta. Oskillaattorit värähtelevät ihmisen kuuloaluetta korkeammalla taajuudella. Molemmat oskillaattorit viritetään samalle taajuudelle ja toinen oskillaattori lukitaan, mutta toisen värähtelytaajuutta voidaan muuttaa. Taajuuksien erotus, joka sijoittuu ihmisen kuuloalueelle 20 – 20 000 Hz, vahvistetaan kuultavaksi.
Soittimen pystysuuntaan sojottava antenni muuttaa äänen korkeuteen vaikuttavaa värähtelytaajuutta ja vaakasuoraan antennilenkkiin liittyy toinen oskillaattoripari, jolla säädellään voimakkuutta.
Toiminnan tekee mahdolliseksi se, että ihmisessä on aina tietty sähkövaraus – kapasitanssi – joka vaikuttaa antennin sähkökenttään: mitä lähemmäs pystyantennia käsi tulee, sitä enemmän oskillaattorin taajuus muuttuu ja sen seurauksena äänen säveltaso nousee. Käsien etäisyyttä muuttamalla on käytössä noin neljän, viiden oktaavin ääniala.
Voimakkuusantenni taas on säädetty siten, että antennfiia lähestyttäessä ääni hiljenee ja antenniin koskettaessa ei ääntä tule lainkaan.
Antennien herkkyyttä ja reagointia liikkeisiin, sekä äänen väriä pystytään jonkin verran säätelemään. Säveltasot ja vibratot tehdään pystyantennilla, voimakkuusantennilla taas saadaan aikaan dynamiikkavaihtelut ja tremolon tyyppinen efekti.

Vallankumouksellinen soitin

Laite esiteltiin yleisölle Moskovan teollisuusmessuilla 1920 ja itse pappa Lenin innostui aiheesta niin, että käski valmistaa 600 soitinta, joilla tultaisiin konsertoimaan eri puolilla Neuvostoliittoa.
Ensimmäinen ja samalla legendaarinen thereministi oli Clara Rockmore, jonka kyky kontrolloida käsien liikkeitä herätti ihailua. Hän kehitti myös eri sormien ojentamiseen perustuvan soittotekniikan, jolla nopeatkin juoksutukset voi soittaa puhtaasti. (Innokkaimmat voivat koittaaa hankkia Clara Rockmoren levyn "The Art of Theremin" DELOS DE 1014, joka on Theremin-klassikko.)
Clara Roskmore tulkitsee kappaleen ”joutsen” Saint-Saënsin teoksesta Eläinten karnevaali.

 

 

Onnistuneen Euroopan kiertueen myötä laite sai lisää julkisuutta ja vuonna 1927 herra Termen muutti Amerikkaan thereministi Clara Rockmoren kanssa. Kapitalismin kehdossa Termen muutti henkisen pääoman rahaksi myymällä keksintönsä RCA:lle, ja samaan syyssyyn mies muutti nimensä Leon Thereminiksi. Alkoi yhteistyö Robert Moogin kanssa ja soitin sai nimen Thereminvox.

Artisti vailla vertaa

Clara Rockmore esiintyi sinfoniaorkestereiden solistina, eikä kokeellisiakaan ulottuvuuksia vierastettu. Erikoisin esiintyminen lienee ollut vuonna 1930. Tapahtumaa varten Leon Theremin oli valmistanut tanssilattian, Terpistonen, johon oli laitettu Thereminin antenneja, jotta tanssijat voivat tanssiessaan soittaa melodioita. Tanssijoiden musikaaliset kyvyt loppuivat kuitenkin valitettavasti kesken ja performancen suoritti lopulta Clara Rockmore yksinään.
Ideointi jatkui ja 1930 Leon Theremin esitteli maailman ensimmäisen rytmikoneen Rhythmiconin. Hän myös kehitteli stroboskooppityylisiä valoefektejä, varusti Thereminin koskettimistolla, ja vuonna1932 esiteltiin Thereminsello, jossa antenni oli sijoitettu otelaudan alle. Thereminsello-orkesteri esiintyi paljon ja sai suosiota. Näytti jopa siltä, että nyt oli keksitty tulevaisuuden soitin

Kohtalon koura puuttuu peliin

Maailmansota lähestyi ja NKVD (KGB:n edeltäjä) sieppasi keksijän aluksi Siperiaan vankileirille ja myöhemmin suunnittelemaan salakuuntelulaitteita sotilaallisiin tarkoituksiin. Leon Thereminin luultiin jo kuolleen, mutta kuin haudan takaa häneen saatiin sotien jälkeen yhteys. USA:ssa pidettiin 1993 suuri Theremin-aiheinen luentosarja ja konsertti, joissa syntikkagurut (mm. Robert Moog, Roger Linn) tapasivat. Leon Theremin kuoli vain muutama kuukausi suurtapahtuman jälkeen
Thereminin perintö elää kuitenkin yhä vahvana ja tällä hetkellä maailman tunnetuin ammattithereministi, 1967 syntynyt Lydia Kavina, on saanut oppinsa mestarilta itseltään.

Katso ja kuuntele, kuinka Lydia Kavina tulkitsee Doctor Who -teeman The Radio Science Orchestran kanssa

Näyttää myös siltä, että nykyisin puolijohdetekniikalla toteutettu ja nyt jo MIDIäkin ymmärtävä soitinkummajainen kuuluu yhä useamman bändin keikkakoneiden valikoimaan. Asiasta kiinnostuneille on olemassa erittäin hyvä Theremin kotisivu, jossa on paljon tietoa, linkkejä ja hyviä vinkkeja.

 

Tekisitkö Thereminit?



Robert Moogin Big Briar Companyn Thereminiä saa valmiina, sekä rakennussarjana.

Sarjan rakentaminen on yksinkertaista, mutta esimerkiksi kotelon maalin tulee olla tietyntyyppistä, jotta laite toimisi. Jutun pääkuvassa näkyvän oman soittimeni kotelon jätetin varmuuden vuoksi maalaamatta ja sipaisin pintaan vain kevyesti kalusteöljyä.
Vaikka kokoaminen oli helppoa, niin laitteen virittäminen ei. Kahden kelan säädöt piti nimittäin tehdä luonnollisesti kansi avoinna. Kansi päällä laitteen kapasitanssiset ominaisuudet olivatkin sitten aivan toiset ja virityskin aina sen mukaisesti pielessä. Yritys-erehdys-menetelmällä virityskin onnistui lopulta ilman mittalaitteita.
Thereminiin on saatavalla myös MIDI-sovittimia, jolloin sillä voi soittaa tavallista syntikkaa ilmaa huitoen.


Tämä Ari Viitasen kirjoittama artikkeli julkaistiin alunperin Riffin numerossa 4/1999. Alkuperäiseen tekstiin on lisätty viittauksia uudempaan www-aineistoon linkkeineen.
Aihe on yhä edelleen ajankohtainen, mutta päätös julkaista artikkeli uudestaan juuri nyt selviää lukemalla Riffi 6/2014 pääkirjoitus.

03.12.2014
|
Teksti: Ari Viitanen | Pääkuva: Pekka Väänänen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy