DigiTech Dirty Robot on minisyntikka pedaalina

Image

Digitech Dirty Robot on stereofoninen syntikka, jota ohjataan suoraan tavallisella sähkökitaralla tai -bassolla. Valittavana on kaksi synteettistä ääntä. Näistä ensimmäinen on analogis-henkinen verhokäyrän ohjauksessa muuttuva synteesi, kun taas toinen perustuu vokaali-formantteihin ja soveltuu robottisoundien ja vocoder-imitaatioiden tuottamiseen.

Tuplapotentiometrien käytöllä on saatu pieneen kansilevyyn mahtumaan kosolti säätöjä. Esimerkiksi samalle akselille sisäkkäin sijoitetetuista Mix/Mod-säätimistä ensimmäisellä määritetään syntikkaäänen voimakkuus suhteessa kitaran alkuperäiseen ääneen ja jälkimmäisellä kontrolloidaan puolestaan sitten syntikkaäänen chorus-efektin voimallisuutta.

Uutukainen perustuu pitkälti Digitechin aiempaan Synth Wah -pedaaliin, mutta täysin uutena ominaisuutena on Drift-säätö, jonka avulla synteettisiin Sub- ja Octave-soundeihin voi lisätä neliöaaltoa (Square Wave). Drift-potentiometrin säätö kattaa täydet 360 astetta ja se tarjoaa sulavan morfauksen kaikkien kolmen ääneksen välillä.
Samalle akselille sijoitettu Sensitivity-potentiometri säätää kynnystason, jonka ylittävä signaali liipaisee morfaus-pyyhkäisyn ja ulommalle akselille sijoitettu Time-säätö määrittää pyyhkäisyn nopeuden.

Start- ja Stop-potentiometreillä voidaan asettaa suodin- tai formanttipyyhkäisyille alku- ja päätekohdat.

Image

Ainutlaatuinen vibraton ohjaustapa puolestaan mahdollistaa sen, että synteettisen äänen huojutus toimii vain silloin, kun jalkakytkintä pidetään pohjaan painettuna. Efekti lakkaa, kun kytkin jälleen vapautetaan. Toiminnon ansiosta yksittäisiä ääniä tai fraaseja voi vaaputtaa mielin määrin, vaikka muuten käyttäisikin suoraa syntikkaääntä ilman vibraa.
Vibran toiminnan aikana efektin päälläolosta kertova led hohtaa vihreänä ja kun vibrato lakkaa, led palaa jälleen punaisena.

Pedaalin ohituskytkentä on tehty true by-pass -periaatteella, joten signaali kulkee kokonaan pedaalin elektroniikan ohitse silloin, kun efekti on pois päältä.

Image

Dirty Robotin mukana toimitetaan potentiometrien suojaksi asetettava StompLock-kansi sekä pedaalin pohjaan liimattava tarralaatta pedaalilauttaan kiinnittämistä varten.

LisätiedotEM Nordic