Electro-Harmonixin Operation Overlord tarjoaa säröä koskettimistoille – ja muillekin soittimille

Image

Efektipedaalit suunnitellaan melkein aina sähkökitaralle, mutta tapana on mainita, että totta kai bassolle tai muille soittimillekin niitä voisi käyttää.

Aina se ei ole ihan itsestään selvää. Pedaalin komponenttien arvot saattavat olla sellaisia, että toiminta on parhaimmillaan kitaran taajuuksilla ja kehnompaa vaikkapa bassolla. Tai tulosignaalin jännite on juuri sopiva kitarasta, mutta ei kosketinsoittimesta lähteneenä.

Koska erityisesti kosketinsoittimille suunnattuja säröpedaaleja on vähän, Electro-Harmonix teki sellaisen: Normandian maihinnoususta nimensä ottaneelta Operation Overlord – Allied Overdrivelta voi odottaa melkoista voimankäyttöä ja niinpä siinä on sekä boostia että gainia. Gain annostellaan kolmessa JFET-vaiheessa ja boost kytkee yliohjautumisen soundia tekevän piirin näiden eteen.

Jottei Operation Overlord kokonaan kosketinsoittajien yksityisomaisuudeksi, pedaalissa on kytkimellä hoideltava kolmialueinen tulosignaalin tason valinta, ja näin ollen muillekin soittimille sitä voi käyttää.

Lisätiedot:

• DLX Music

• Uraltone

Electro-Harmonixin perustaja Mike Matthews innostuu itsekin firmansa uudesta kehitelmästä: