Schoeps V4 U – vahvasti vintage-hengessä

Image

 

Erityisesti lauluäänityksiin suunniteltu V4 U perustuu Schoepsin CM 51/3 -malliin (vuodelta 1953), mutta niin uutukaisen mekaaninen rakenne kuin sen elektroniikkakin ovat ehtaa nykypäivää.

Pienikalvoisen kapselin ja rungon väliin jäävä kapoisa kaula auttaa suuntakuvion fyysistä hallintaa ja samalla se on oleellinen osa klassista ulkonäköä. Mikrofonia valmistetaan sinisenä ja harmaana, ja varustepaketin voi valita joko kiinteällä haarukka-adapterilla tai kuvassa näkyvällä kehtoripustuksella.
V4 U on tarkoitettu nimenomaan studioäänityksiin lähietäisyydeltä ja sen suuntakuvion suunnittelussa lähtökohtana on ollut, että ympäröivä tila saa kyllä kuulua, mutta se ei muodosta yhtä olennaista osaa informaatiosta kuin jos tehtäisiin konserttiäänityksiä tavanomaisilla pienikalvoisilla mikrofoneilla. Tilasoinnin on välityttävä miellyttävästi, pikemminkin kuin orjalllisen dokumentaristisesti. Tavoitteeksi asetettiin suuntaava kapseli, jonka kautta kaikista suunnista kuuluva ääni olisi luonteeltaan mahdollisimman miellyttävää.
Lopputulokseen ilmeisen tyytyväinen Schoeps luonnehtii V4 U:n soundia luonnolliseksi ja lämpimäksi. Odotamme tesiyksilön saamista koeäänityksiin. 

Lisätiedot