VOX AC Radio – merkkivuoden kunniaksi!

Vox AC täyttää 60 vuotta ja sen johdosta valmistaja hellii vannoutuneita diggareita tyylinmukaisella radiolla! Nyt inokas voxisti voikin sisustaa keittiön tai mökin verannan kätevästi samaan tyyliin olohuoneen tai miesluolan kanssa.

Voxin tiedotteessa todetaan, että television keksiminen mullisti kyllä mediaa ja niin teki myös suuri internet-tulva, mutta yksi säilyttää silti asemansa ja yhdistää ihmisiä edelleen joka puolella maailmaa kaikkein tehokkaimmin – radio.
Se on väline, jonka kautta voimme esimerkiksi seurata realiaikaista keskustelua ja kuulla uutta musiikkia.

Vox AC30 -vahvistimelta muotonsa lainannut AC30 Radio tarjoaa nyt välineen kuunteluun mieltyneille ja ”perinteisen mökkiradion” kokoisena se kulkee mukana reissussakin. Jälkimmäisessä kätevän paristokäytön (6 kpl AA) vaihtoehtona on pysyvämpää sijoitusta – esimerkiksi yöpöydälle plaseerausta – palveleva liitäntä virtalähteelle.
Mainittu käyttöpaikka on sikäli luonteva, että Vox AC Radio sisältää kellon ajastimineen, joten siitä on iloa niin tuudittajana kuin herättäjänäkin. Eurooppalaisia kun ollaan, kellokin pelaa 24 tunnin näytöllä.  

 

 

Vox AC Radio toimii sekä AM- että FM-vastaanotossa ja tämän jälkimmäisen viritysikkuna kattaa alueen 65,0 – 108,0 MHz (0,1 MHz:n tai 0,051 MHz:n askelin).

Radio-ohjelman vaihtoehdoksi laitteeseen voi kytkeä myös ulkoisen äänilähteen, jota varten on stereotulo 3,5 mm:n miniplugille.
Kuulokeliitäntä samaa kokoa kuuluu sekin speksiin.

Nimellistehoksi ilmoitetaan noin yksi watti (RMS) per kaiutin ja kaiuttimia on kaksi. Kooltaan ne ovat kolmituumaisia.

Mitoiltaan Vox AC Radio on varsin kompakti. Sen pituudeksi ilmoitetaan 170 mm, korkeudeksi 128 mm ja syvyydeksi 80 mm. Paino ilman paristoja on 640 grammaa. 

Kuusi ensiparistoa ja virtalähde kuuluvat vakiovarusteisiin.

LisätiedotEM Nordic

13.12.2017
|
Lauri Paloposki

Artikkelit / Tuoteuutiset

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy