The End – uusi alku uralle vaiko alku uudelle uralle?

Image

Solar Films, Ikaalisten ja Luopioisten Säästöpankkisäätiö sekä Aito Säästöpankki järjestävät käsikirjoituskilpailun, jonka voittaja saa 10 000 euroa rahaa. Ja saa mahdollisesti voitokkaan työnsä myös elokuvaan.


Solar Filmsin tuottaja Rimbo Salomaa kertoo, että kilpailut ovat harvinainen tapa etsiä elokuvakäsikirjoituksia.
– On ilo olla mukana tällaisessa kilpailussa, josta saattaa nousta esiin yllättäviä tarinoita ja uusi käsikirjoittajia.


The End -kilpailuun voi osallistua kirjoittamalla maksimissaan 30-sivuisen treatmentin eli käsikirjoitustiivistelmän, joka kertoo tarinan alusta loppuun niin, että siitä voi hahmottaa kokonaisuuden; teemat, tarinan, muodon ja sisällön. Lisäksi osallistuja kirjoittaa maksimissaan viiden sivun mittaisen dialogikohtauksen sekä elokuvan henkilöluettelon lyhyin luonnekuvauksin.

Materiaalin viimeinen palautuspäivä on 29.9.2017 ja voittajat valitaan tammikuun lopussa 2018. Kilpailun raatiin kuuluvat elokuvaohjaaja Markku Pölönen, elokuvaohjaaja Petri Kotwica, tuottaja Rimbo Salomaa sekä kilpailun koordinaattori Marketta Vaismaa.



Solar Films toteuttaa The End -elokuvakäsikirjoituskilpailun yhdessä Ikaalisten ja Luopioisten säästöpankkisäätiöiden ja Aito Säästöpankin kanssa.

Voittaja saa 10 000 euron arvoisen pääpalkinnon, ja lisäksi Solar Films varaa oikeuden voittajatekstin työstämiseksi elokuvaksi.



Lisätiedot: Solar Films