Laulaen Lontooseen!

Image

Shure järjestää avoimen laulukilpailun, jonka päävoittona on matka Lontooseen kahdeksi päiväksi. Perillä voittajaa odottaa Masterclass-laulukurssi, jonka opetuksesta vastaa Academy Of Contemporary Music, ja sen lisäksi ohjelmaan kuuluu osallistuminen äänityssessioon Metropolis-studiolla.

Shuren Vocal Mastery -kilpailusa etsitään uusia kykyjä ja se on suunnattu laulajille, jotka ovat täysi-ikäisiä, mutta eivät vielä ansaitse säännöllisiä tuloja laulamalla. Kilpailuun voi osalistua Euroopan lisäksi myös Keski-Aasiasta ja Afrikasta.

Voittajat julkistetaan tammikuussa 2016 ja monikkomuoto on juuri oikea ilmaus, sillä laulukurssille Lontooseen pääsee kaikkiaan viisi valittua. Mestarikurssin lisäksi voittajat saavat kukin Shuren tuotepalkinnon, jonka arvoksi ilmoitetaan 1000 euroa.

Kisaan voi osallistua lataamalla oman laulusuorituksena tallenteena kilpailun verkkosivustolle aikaisintaan lokakuun 1. päivänä 2015 ja viimeistään joulukuun 22. 2015.
Shure toivoo, että myös kotijoukot ja tukijat osallistuisivat mittelöön kannustamalla omia suosikkejaan.
Sivustolle aukeaa kilpailun aikana myös sarja opetusvideoita, joissa käsitellään monipuolisesti sekä laulamista että laulun äänitystä. Videomateriaalin sisällöstä vastaavat Shure sekä Academy Of Contemporary Music yhteistyössä.

Tammikuun alussa 2016 Shure lupaa julkistaa 20 kärkiehdokasta, joiden lisäksi loppukahinoihin pääsee vielä yksi vokalisti yleisöäänten määrän perusteella.
Näiden 21 kilpailijan lopullisen sijoituksen ratkaisee tuomaristo, johon kuuluvat ACM:n laulunopettajat Erika Footman ja Jono McNeil, sekä Universal Music & Kobalt Music Publishing -yhtiön kykyjenetsijä Konrad Birnbauer. 

Viiden voittajan nimet julkistetaan tammikuun lopussa 2016.

Lisätiedot kilpailusta löytyvät nettisivustolta tämän linkin kautta. 

Shuren tuotteita Suomessa edustavan Noretron Audion sivut aukeavat puolestaan tästä linkistä.