Pensselit santaan!?!

Image

Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan (11.3.2015), että Suomelle talousraportin kirjoittanut Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ennustaa suomalaisille jopa 10 vuoden kamppailua, sillä maamme kilpailykyky on korkeiden kustannusten vuoksi kehno. Kotimainen maalaustyövälineitä valmistava Sokeva on kuitenkin toista mieltä. Se siirtää lastatuotannon takaisin Virosta Suomeen. Suurin syy tuotannon palauttamisen kotimaahan on Viron noussut hintataso.

Kotimainen valmistus on ensisijaisesti tahtokysymys, todetaan Sokevalta. Niinpä yritys on siirtänyt lastatuotannon Virosta takaisin Suomeen, Mikkelin kupeeseen Ristiinaan, missä yhtiö valmistuttaa kaikki siveltimiensä varret yhteistyökumppaninsa Kuomiokoski-yhtiön tehtaalla.

Sokeva Oy on ainoa kotimainen siveltimen valmistaja. Se puhuu voimallisesti suomalaisen työn ja valmistuksen puolesta.
– Valmistus Suomessa kannattaa, 
jos johtaminen ja prosessit ovat kunnossa, sanoo Sokeva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kärppä.  
Siirtoon vaikuttivat myös raaka-aineen saatavuus ja laatutekijät.

Kuluttajille on merkitystä sillä, kuinka vastuullisesti yritys toimii.

– Yksityisen sektorin rooli yhteiskunnan tukipilarina kasvaa kun luottamus valtioiden kykyyn 
ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa on laskenut koko Euroopassa, Kärppä toteaa.

 

Yhteistyötä jo 50 vuotta

Sokeva Oy on tehnyt yhteistyötä Kuomikoski-yhtiön kanssa jo 50 vuotta.  Tähän saakka puuvarsien valmistus on suoraan työllistänyt puolisenkymmentä ihmistä. 
Tuotannonsiirto Virosta Ristiinaan vaati jonkun verran muutoksia tehtaan valmistuslinjastoon.


– Työllistämisvaikutukset ovat välillisesti vieläkin enemmän, sillä koivu kaadetaan ja kuljetetaan Etelä-Savon metsistä. 
Puu on laadukkaiden ja kestävien maalausvälineiden raaka-aine. Etenkin ammattilaiset suosivat puuvartisia työvälineitä, Kärppä kertoo.

 

Kotimaisen työn tukeminen tärkeää

Sokeva Oy on mukana vuoden vaiheessa alkaneessa ”Sinivalkoinen jalanjälki” -kampanjassa. Kampanja on Suomalaisen Työn Liiton, K-ryhmän kauppojen, suomalaisen elintarvikevalmistajien ja käyttötavarateollisuuden sekä rakennus- ja remontointialan yritysten vuoden kestävä yhteiskampanja suomalaisen työn puolesta. 
Kampanjaa varten Sokeva Oy on valmistuttanut sinivalkoisia siveltimiä. Kampanja kulkee rautakaupoissa nimellä ”Sinivalkoinen sivellinjälki”.

– Päivittäisillä valinnoilla jokainen voi vaikuttaa siihen, miten Suomi elpyy. 
Kotimainen laatusivellin on ostohetkellä kalliimpi kuin tarjouslaarista löytyvä parin euron halpatuote.  
Jos asiaa punnitsee kestävyyden näkökulmasta, laadukkaampi pensseli maksaa itsensä takaisin, Kärppä toteaa.
 

Image

Sokevan lasta on pätevä, näkeehän sen jo kuvasta, sokea Reettakin.