Thelonius Monk innoittaa edelleen

Image

Pianisti-säveltäjä Thelonius Monk (1917 – 1982) loi musiikkia, jota ei saata kuvailla kaikkein helpoimmin lähestyttäväksi. Jazziin uppoutuvalle se tarjoaa ehtymättömältä vaikuttavan aarteiston, josta voi tonkia esiin kaikenlaista.

Kadi Quartetista tunnettu tullut suomalainen jazzlaulaja Kadi Vija sekä kanadalainen pianistilahjakkuus Lucas Dann ovat löytäneet oman lähestymiskulmansa Monkin musiikkiin ja juhlistavat mestarin 100-vuotispäiviä oman duonsa debyyttialbumilla Ugly Beauty.

Levy julkaistaan 10. maaliskuuta Helsingissä G18 Juhlasalissa perjantaina 10.3.2017 kello 20.00. 

Duon jäsenet tapasivat toisensa, kun Kadi Vija oli suorittamassa maisteriopintoihinsa kuuluvaa vaihtojaksoa Amsterdamissa.
– Puhumme musisoidessamme aivan täysin samaa kieltä, sanomatta verbaalisesti sanakaan. Thelonious Monkin musiikki tuo meissä esiin mielenkiintoisimman musiikillisen ilmaisuvoiman, Kadi Vija kertoo. 

Kadi Vija (s. 1985) on suomalaisen nuoren sukupolven lahjakas jazzin ja improvisoidun musiikin äänitaiteilija. Harvinainen lähestymistapansa laulamiseen on saanut vaikutteita instrumentaalisesta jazzmusiikista, virtaavista ajatuksista sekä abstraktiudesta. Vijan musiikki on täynnä havaintoja ihmisistä, arkielämästä sekä äänimaailmoista.

Lucas Dann (s. 1997) on kuuluisan klassisen violasoittajan Stephen Dannin nuorin poika, joka on opiskellut mm. huippuarvostetun jazzpianistin Fred Herschin kanssa. Tällä hetkellä Dann opiskelee Conservatory van Amsterdamissa. 

Ugly Beauty, Texicalli Records (2017)