Artikkelit

Laitetestit
Timo Östman
3/2017

IK Multimedia lupaa luonnollista akustista soundia kokonaisvaltaisesta, mutta helppokäyttöisestä ja kevyestä järjestelmästä.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Ajatus perinteikkään ja iäkkään romaninaisen levystä ei tässä maamme pop- ja iskelmämusiikin kyllästämässä kertakäyttökulttuurissa ole kovin mediaseksikäs. Mutta nyt kyseessä ei olekaan kuka tahansa laulaja: Hilja Grönfors (s. 1952) on Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2005 mestarikansanlaulajaksi nimitetty taituri, jonka äänestä kuuluu vuosisatainen perinne ja vahva musikaalisuus.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Markkina 12-kielisille akustisille kitaroille syntyi 1960-luvulla folk-musiikin suosion kautta. Tuolla vuosikymennellä alkoi myös Guild F-512:n tarina.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Dean Markleyn uudet instrumentti- ja kaiutinjohdot valmistetaan kryogeenisesti käsitellystä teräksestä, jonka ansiosta soinnin pitäisi olla perinnejohtoa kirkkaampi ja samalla kohinaakin luvataan vähemmän.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Paul Reed Smith esitteli vuonna 1985 Custom-mallinsa. Sitä pidetään definitiivisenä PRS-instrumenttina, josta alkoi merkin taival yhdeksi tämän päivän isoimmista kitaravalmistajista. Custom-malli onkin ollut tuotannossa jatkuvasti ´80-luvun puolivälistä saakka. Niinpä sellainen löytyy myös vuoden 2018 SE-mallistosta.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Raskaamman kategorian fosforipronssista valmistetuissa Center Hammered -sarjan triangeleissa on Sabianin mukaan kirkkaampi helähdys ja kantavampi ääni kuin muissa tämän hetken triangeleissa.

Haastattelut
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Tomi Palander & Tommi Saarela
3/2017

Tuomas Rauhala on tiedetty piireissä jo pidempään ainakin For the Imperium -metallibändin riveistä, mutta nuoren polven rumpali on etevä lajissa jos toisessakin.

Laitetestit
Timo Koskinen
3/2017

EHX esitteli jo 2014 suoraan sähkökitaralla ohjattavan pedaalin, jolla pystyi tuottamaan varsin autenttisia kosketinsoitinsoundeja. Urkujen, pianon ja Mellotronin jälkeen vuorossa ovat nyt syntikat: Synth9 – olkaa hyvät!

Konserttiarviot
Teksti: Matti Rinne | Kuvat: Minna Hatinen

Harvoin, jos koskaan, konsertissa on aivan kaikki kohdallaan. Harvoin arviota kirjoittaessa tulee tunne, että on täysin mahdotonta edes yrittää selvittää lukijalle kokemaansa. Yritän parhaani.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Mooer on tuonut Red Truck -multiefektinsä rinnalle Black Truck -mallin, ”modernille kitaristille”.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Reverb-mallin putkiohjattu jousikaiku ja uusi EQ-lohko laajentavat alkuperäisen Black Magick -vahvistimen soundikirjoa.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Viime vuosina erityisesti videomikrofonien puolella vahvasti esiin marssinut Rode on tuonut markkinoille iOS-laitteille suunnitellun mikrofoni/sovitin-paketin, joka on suunnattu erityisesti haastattelutöihin.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Harrisonin MPC-mikseriin 1975 kehitetty ekvalisaattori oli alkujaan digitaalisesti kontrolloitu analogikorjain, jonka erikoisuus oli peräti neljän oktaavin laajuudella portaattomasti toimiva taajuusvalinta.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuva: Jesse Lambert
3/2017

Kesän 2017 Pori Jazz -vieraisiin kuulunut Fantastic Negrito ei ollut varmaankaan juhlien tunnetuimpia esiintyjiä. Saapumista Poriin siivitti kuitenkin kovan luokan näyttö – Last Days of Oakland -albumi, joka oli alkuvuodesta kahmaissut blues-Grammyn.

Laitetestit
Timo Östman
3/2017

Analogisen JFET-etuasteen ja dsp-prosessorin yhdistelmä antaa Sunset Drivelle puitteet kuuden erilaisen särötyypin tuottamiseen. Antimet on jaettu kahteen kanavaan, joita voi käyttää myös samanaikaisesti.

Levyarviot
Toni Honkala

Quairós koostuu trumpetististä (Tom Arthurs), kitaristista (Markus Pesonen), kontrabasistista (Miles Perkins) ja perkussionistista (Janne Tuomi). Artistit tapasivat soittaessaan Berliinissä vapaan improvisaation klubilla, ja päättivät perustaa bändin. Vela on kokoonpanon ensimmäinen julkaisu.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Marshall DSL5CR erityisesti treenikäyttöön ja kotistudion varusteeksi sopiva kombo, jonka käyttötarkoitus on otettu huomioon wattimäärässä. Nimellistehoa vahvistin tarjoaa viisi wattia, mutta tehonalennuksella päästään aina 0,5 wattiin. Jotta soundi olisi kuitenkin uskottava, vahvistin on varustettu 10-tuumaisella Celestion Ten-30 -kaiuttimella.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Oma pikkumikseri langattomalla applikaatio-ohjauksella ja Bluetooth-vastaanotin musiikin toistoon kuuluvat akkukäyttöisen FreePlay Liven varusteluun.

Uutiset
Timo Östman

Gibson esitteli Les Paul Junior -kitaran vuonna 1954 edullisempana vaihtoehtona varsinaiselle LP-mallille. Kitaraa valmistettiin alun perin vain vuoteen 1963 sekä yhden että kahden soololoven mallina. Soittimen käyttäjiin ovat kuuluneet esimerkiksi John Lennon, Mick Jones, Peter Frampton, Joan Jett sekä tietysti Green Dayn Billie Joe Armstrong.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

12- ja 18-kanavaiset mikseriuutuudet on varustettu omilla WiFi-moduuleillaan, eivätkä vaadi erillistä reititintä tai ulkoista langatonta verkkoa.
Ohjaimeksi kumpikin kelpuuttaa niin iOS- kuin Android-tabletit, Mac- ja pc-tietokoneet, sekä midi-laitteet.