Artikkelit

Tuoteuutiset
Timo Östman

Edullisia kitaroita ja bassoja Aasiassa valmistava Sire julkisti kesällä tämän vuoden version Marcus Millerin viisikielisestä nimikkobassosta.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Aika ajoin tulee bändi, joka tekee retrosta uuden keitoksen omalla freshillä tavallaan. Tämän bändin käsittelyssä 70-luvun purkkapop herää henkiin suomeksi laulettuna. Kissa on nostettu pöydälle!

Tuoteuutiset
Timo Östman

Powerstage-sarjan uusin versio on malliston pienin päätevahvistin ja sen todetaan olevan tarpeeksi kompakti mahtuakseen myös pedaalilautaan.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

SSL toi markkinoille kahden räkkiyksikön laitteen, johon on koottu analogisia elvytys/elävöitysvälineitä miksauksen loppukiillotukseen.

Haastattelut
Teksti ja kuva: Lauri Paloposki
1/2023

Tammikuiset aamukahvit juotiinkin soitinverstaalla, jonka isäntä aloittaa oman kolumnipalstansa kirjoittamisen tässä samassa numerossa.

Laitetestit
Anssi Eriksson
3/2022

Yamaha esitteli suositun Revstar-kitaramallistonsa uuden vuosikerran keväällä 2022 ja poimimme tuolloin kaksi hieman erilaista kitaraa tuoreeltaan kokeiltavaksi. Tämä juttu on alunperin julkaistu Riffin printtinumerossa 3/2022.

 

Tuoteuutiset
Timo Östman

Sheraton on yksi Epiphonen klassisia malleja, ja myös siitä on tänä vuonna julkaistu valmistajan 150-vuotista taivalta juhlistava versio.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Universal Audio jatkaa pedaalivalikoimansa laajentamista.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Joakim Berghäll on tullut tunnetuksi multi-instrumentalistina, joka hallitsee puhaltimien lisäksi muun muassa kitaran. Toisella soololevyllään hän ottaa vastuun koko soitinarsenaalin hallinnasta. Lopputulos on upean rikas kokonaisuus, jossa harmoniat kutittelevat aivopoimuja.

Levyarviot
Toni Honkala

Yhtye tunnetaan siitä, että se käyttää taidokkaasti erilaisia arkistonauhoja musiikkinsa osana. Tällä levyllä kulttuurivaikutteiden kirjo laajenee entisestään ja lisäväriä tuovat myös uudet instrumentit.

Juttunäytteet
Riffi
4/2023

Verkostoituminen ja kollegiaalinen keskustelu ovat johtoteemoja naismusiikintekijöille järjestettävillä Musamimmien päivillä.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Brittivalmistaja on julkistanut uuden pienitehoisen ja -kokoisen nupin basisteille.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2022

Erityisesti bassorummulle suunniteltuja mikkejä on lukuisia, mutta aivan tällaista en ole ennen tavannut.

Levyarviot
Matti Rinne

Josh Homme joukkoineen näyttää jälleen kerran, että ehei – rock ei ole kuollut.

Juttunäytteet
4/2023

Studio, mennyttä maailmaa vai uljasta tulevaisuutta?

Juttunäytteet
Riffi
4/2023

Cranborne Audio C.A.S.T. • SSL Connex • Yamaha AG08 – ääniduunit uudelta kantilta!

Työryhmä
Riffi
4/2023

Tämän printtinumeron toimittivat:

Kari Antila
Petri Alanko
Eero Aro
Anssi Eriksson
Minna Hatinen
Kalle Heino
Samuel Järvinen
Misha Koivunen
Anders Liljeström
Jesse Lirola
Mika Nuorva
Juha Seila
Jan-Olof Strandberg
Vilma Timonen
Timo Östman

Nettitoimitus: Anssi Eriksson, Matti Rinne, Juha Seila, Topi Suuronen, Tommi E. Virtanen, Timo Östman

Ulkoasu: Mari Valotie
Kannen kuva: Minna Hatinen

Tuoteuutiset
Timo Östman

Taylorin tämän vuoden uutuuksiin kuuluu koasta rakennettu akustinen kitara.

Juttunäytteet
Riffi
4/2023

Nyt, tasan 40 vuotta myöhemmin voimme iloita, että nuorella äänittäjällä oli sisua jatkaa valitsemallaan tiellä…

Juttunäytteet
Riffi
4/2023

Germanium transistorin materiaalina on konstikas tapaus niin valmistajalle kuin rakentelijallekin, mutta kyllä sen kanssa pärjää ja tulokset saattavat olla silkkaa mannaa!