Ibanez NU Tubescreamer – Nutubea ja muutakin uutta

Ibanezin Tubescreamerin soundilla on ollut rock-musiikissa sukupolvia yhdistävä vaikutus. Pedaalista on lukuisia versioita, ja erityisen pidettyjä ovat olleet 4558-operaatiovahvistinta hyödyntäneet mallit.

Ensi viikon NAMM-messuilla Ibanez esittelee Tubescreamerista uuden version, jossa säröytyminen tehdään op-ampin sijaan Nutube-putkella.

Korgin ja Noritake Itronin kehittämä Nutube perustuu VFD-teknologiaan, ja se muistuttaa rakenteeltaan triodi-putkea. Sen virrankulutus on kuitenkin vain noin kaksi prosenttia verrattuna perinteiseen 12AX7-triodiin.

Ibanez NU Tubescreamerissa säröytymisen määrää kontrolloidaan vanhaan malliin Drive-potikalla. Nutuben kautta kulkevaa säröytynyttä signaalia voi kuitenkin nyt yhdistää puhtaaseen soundiin oman maun mukaan uudella MIX-säätimellä. Kun säädin on keskiasennossa ollaan perinteisen Ibanez Tubescreamerin tehdasasetuksessa.

Puhtaampaa, mutta silti tälle pedaalille ominaisen keskialue-korostuksen säilyttävää sointia löytyy vasempaan vääntäessä. Kun säädintä taas kääntää oikealle, puhtaan signaalin osuus pienenee ja käsillä on tuhdimpi särö.

Tone-säätimellä voi puolestaan muokata soinnin ylätaajuuksien sävyä, ja Level vastaa pedaalista ulos lähtevän äänen voimakkuudesta.

 

Nutuben ja MIX-säätimen ohella Ibanez NU Tubescreamer tarjoaa vielä yhden uuden ominaisuuden: pedaalia voi käyttää peräti 18 voltin verkkomuuntajalla. Tämä paitsi laajentaa sen dynaamista aluetta, myös lisää volumea. 18 voltin jännitteellä pedaalin virrankulutus on 60 milliampeeria. Myös käyttö perinteisesti 9 voltin paristolla onnistuu.

Efektin ohitus on tehty on true bypass -relekytkennällä.

Lisätiedot: Ibanez

18.01.2018
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy