Peavey Vypyr 30 – vakuuttava hybridi hoitaa hommat

|
Image
 

Teksti: A-J Syrjänen, kuvat: Tommi Posa

Vypyr-sarjan soundeissa analoginen särö ja edistyksellinen mallinnus tuottavat sointiherkkuja monen tyylin kitarismiin.

Vypyr 30 kertoo mallitunnuksellaan päätetehonsa määrän. Vahvistin on mukava roudattava kevyehkön 16 kilon painon ja muotoilultaan oivan kantokahvan ansiosta.
Liitäntöihin kuuluvat aux-tulo ulkoiselle musasoittimelle ja kuulokelähtö, joka toimii myös väylänä äänityksissä. Erillistä efektilenkkiä ei ole tarjolla.

Hybriditekniikkaa

Vypyr 30 perustuu pitkälti mallinukseen, mutta etu- ja päätevahvistus tapahtuu Peaveyn patentomalla analogisella Transtube-teknologialla. Mallinnuspuolesta vastaa väkevästi vääntävä 32-bittinen SHARK-prosessori.
Vypyr tarjoaa kolmattakymmentä efektiä sijoitettaviksi sekä ennen vahvistinta että sen jälkeen. Valikoima on kiitettävän laaja otanta yleisimmistä perusmausteista ja mahtuupa joukkoon yksi erikoisuuskin. Peaveyn räätälöimä MOG-efekti (Monophonic Octave Generator) tuottaa oktaavikerrannaisen soitetun sävelen ala- ja yläpuolelle. Yhdessä maksimiasetuksilla olevan reverse-viiveen kera saa aikaan – ainakin subjektiiviesti – vaikkapa hienoja lo-fimaisia avaruussoundeja.
Vypyrin mausteet ovat pitkälti esiasetettuja, mutta eivät sentään aivan kokonaan: soittaja voi hallita efektiä kahden oleellisimman parametrin osalta. Esimerkiksi Tubescreamer-särössä voi viilata särön määrää ja volumea kun taas tremolon kohdalla efektin nopeutta ja sen voimakkuutta.

 

  HUOM! Oheinen katkelma oli vain lyhyt näyte artikkelista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin painetussa versiossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.