Gibson ES-275 – nyt puhuttelee puolikustinen

Punottu g-kieli, trapetsitalla, kannen f-aukot ja soololoven pyöreä venetsialainen leikkaus vievät ajatukset oitis jazziin. Sitä ei pidä 
ottaa kirjaimellisesti, sillä tästä kitarasta on 
niin moneen muuhunkin.

Jazzillisuudesta huolimatta ES-275:n koppa ei ole orkesterikitaroiden tapaan täyssyvä, vaan kyseessä on selkeästi niin sanottu thinline. Rakenteessa lainataan itse asiassa ehkä hieman yllättäenkin eräitä ominaisuuksia niin ES-335:n kuin Les Paulinkin suunnalta.

Ensimainitusta muistuttavat ES-275:n voimakkaasti kaareutuva kansi ja yhtä vahvasti muotoiltu kopan pohja, jotka on laminoitu kahdesta vaahteraviilusta ja niiden väliin puristetusta poppelikerroksesta. Kopan keskikohdalla syvyyttä on enimmillään noin sentin verran enemmän kuin 335:llä ja saman verran eroa on myös kopan reunalla.

Edestä katsottuna ES-275 on kuitenkin ratkaisevasti muutamia senttejä kapoisampi kuin ES-335, minkä ansiosta se tuntuu oleellisesti sirommalta ja istuu miellyttävästi kroppaa vasten. Pikkauskäsi ei kurottele yhtä pitkälle kuin 335:llä soittaessa, eikä olkapää toisaalta taivu ulospäin yhtä rajusti kuin täysmittaisella orkesterikitaralla tai akustisella soitettaessa.

Ruusupuisen jalustan päällä lepäävä kielisilta kannattelee kieliä hieman ulompana kannen pinnasta kuin 335:ssä ja trimmistä riippuen tuo ero on jotakuinkin seitsemän millimetrin luokkaa. Soittoasentoa ensi kertaa ottaessa asiaan ei kiinnitä varsinaisesti huomiota – plektra osuu kieliin luontevasti ja jos tyyliin kuuluu sormipikkaus, niin käsi asettuu siinäkin ihanteelliseen asentoon kuin itsestään.

ES-275:n koppa resonoi kiitettävästi. Akustinen sointi on kokoon nähden yllättävän vahva ja ennen kaikkea se on raikas. F-aukkoiselle ominaista laatikkomaisuutta, tai hieman tukahtunutta ja honottavaa klangia ei nyt ole tarjolla – tämä kitara helisee vapautuneen ilmavasti.

Sarvesta härkää, kaulasta kitaraa

Vaikka uutukaisen mahonkikaula on luusta työstetyn satulan kohdalta osapuilleen millin kapoisampi Les Paulin vastaavaan verrattuna, on kaula olemukseltaan muutoin lähisukua sille. Ruusupuisen otelaudan pinta kaareutuu samalla 12 tuuman radiuksella kuin LP:ssä ja 335:ssä, ja mensuurikin on Gibsonin vakiomittaa, 24,75 tuumaa. Sormet löytävät helposti paikkansa ja tuntuma kieliin on tutun oloinen heti alusta asti, vaikka nauhojen koko onkin jumbo ja profiili varsin pyöreä. Todetaan nyt kumminkin, että jumboisuus ei tarkoita sentään XXXL-kokoa, vaan suhteutuu pikemminkin Gibsonin perintöön, jossa kapeaakin kapeampi kantikas nauha on ollut se vakioratkaisu.

Punottua g-kieltä voi soittaessa hieman tuupata linjasta sivuun, mutta varsinainen venyttäminen vaatisi hurjia näppivoimia. Kahden ohuimman kielen kohdalla sekin tulee kyseeseen, vaikka tämän tyyppisen soittimen luontaisiin ilmaisukeinoihin taitaa kyllä kuulua pikemminkin kohdesäveleen päätyminen nauhan yli liukumalla lipsauttaen kuin lähestyminen kieltä venyttämällä.

Pikanttina kuriositeettina mainittakoon, että ES-275:ssä on valmiiksi ainoastaan kieltenpitimen kiinnityskohtaan integroitu takimmainen hihnatappi. Etummaista ei ole ollenkaan, ei edes kotelossa irrallisena osana omatoimista asennusta varten. Jos pelimanni kaipaa hihnaa, sen toinen pää solmitaan vanhanaikaisesti viritinlapaan, tai sitten käväistään soitinverstaalla asennuttamassa kokonaan uusi hela tarkoituksenmukaiseen kohtaan soitinta.

Historialliseen tyyliin

Uuden ja vanhan yhdistely on pelin henkenä myös ES-275:n sähköpuolella. Joitakin vuosia sitten vuosikertamallien uusintapainoksia varten kehitetyt MHS-humbuckerit (Memphis Historic Specs) ovat jakaneet ulkomaisilla keskustelufoorumeilla mielipiteet rajusti puolesta ja ehdottomasti vastaan, joten mauttomiksi ja hajuttomiksi niitä tuskin voi nimittää. MHS-buckereiden kelat on käämitty hieman vajaiksi, ja ominaisuuksien pitäisi vastata alkuperäisiä 50-luvun PAF-malleja.
Sellaisiin en ole päässyt itse tutustumaan, mutta 275:n MHS-mikit olivat mielestäni sointivärin osalta kyllä erittäin miellyttävät ja dynamiikaltaan antoisat. Ne eivät ole likikään niin kompressoituneet ja vahvat kuin nykyiset Gibsonin vakio-humbuckerit, eivätkä ne myöskään puske vahvistinta niin helposti särölle, mikä sopii tämän kitaran luonteeseen erinomaisesti. Asiansa voi ilmaista koko skaalalla hiljaisemmista vihjauksista käskysanoihin asti ja sävy vastaa voluumia.

Mikit ovat myös keskenään hyvässä tasapainossa niin soinnin voimakkuuden kuin sen sävynkin suhteen. Molemmille mikrofoneille on omat volume- ja tone-potentiometrinsä ja ne ovat myös käyttökelpoisia – sävyä voi himmata ja voluumia justeerata ilman että äänestä katoaisi selkeys tai yty.

Mikrofonin valintaan on kolmiportainen vipukytkin, jolle ei edes kopan yläreunassa ole tarjolla suoraa pintaa ja niinpä vipstaaki onkin istutettu joustavan kumirinkulan keskelle. Se toimii samalla vaimentimena, eikä herkästi resonoiva koppa turhaan vahvista kytkimen naksautuksesta syntyvää ääntä, kuten varmastikin kävisi, mikäli osa olisi mekaanisesti suoraan kansipuussa kiinni.

Ei mitään lisättävää

ES-275 on ylellinen soitin – sellainen jonka mielellään talvi-illan tummetessa nappaisi syliin kotisohvalle ihan vaikka vain akustisesti näppäiltäväksi (jätän takkatulen eloisuuden, taljan kodikkuuden ja tulppaninmuotoisen lasin sisältöineen tarkemmin kuvailematta). Tai kaivaisi kotelostaan esiin klubin hämyssä, rumpalin tapaillessa sudeillaan ensimmäisiä suhinoita virvelin pinnasta ja basistin hahmotellessa aloituskipaleen perustaa muutamin tarkoin valituin äänin.

Valitettavasti suhteeni jazziin on kumminkin haparoiva, joten koesoitossa keskityin ihan muihin tyylilajeihin. Onneksi ES-275 istuu oivallisesti myös muuhun juurijuonteiseen musiikkiin, jossa täyteläinen ja tarvittaessa samettinenkin yleissävy on eduksi.
Ja jossa säröpedaalin tuoman voiman sijasta kaivataan yksiääniseen melodiasoittoon pikemmin pianomaista kiinteää, selkeää ja puhdasta klangia. Sitä löytyy, ja kovemmalla otteella rouhaistessa ES-275:n äänessä on lisäksi mukavan puraisevaa särmää, mikä nostaa esimerkiksi alakielillä nakutellut boogie-kuviot napakasti esiin.

Sisältä täysin avoin koppa asettaa vahvistimen käytölle luontaiset rajansa, mutta äänekkääseen luukutukseen onkin ihan omat soittimensa. Niihin muihin tilanteisiin tässä on monipuolinen ja erittäin onnistunut kitara.


Gibson ES-275

Puoliakustinen sähkökitara

• mensuuri 24,75 tuumaa
• täysin akustinen ”thinline”-koppa
• laminoitu koppa, vaahtera/poppeli/vaahtera
• mahonkikaula, ”pyöreä C” -profiili, liimaliitos
• otelauta ruusupuuta, kaarevuus 12 tuuman säteellä
• 22 jumbo-nauhaa, pyöristetty profiili
• viimeistelty nitroselluloosalakalla
• kaksi MHS-humbuckeria, kolmiasentoinen valintakytkin
• kaksi volume- ja kaksi tone-säätöä
• hintaluokka < 4 000 euroa

Lisätiedot: Into-Luthman
 

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tämäkin laite on edelleen ajankohtainen ja sen tekniset ominaisuudet vastaavat testattua kappaletta, joten avasimme jutun myös nettiin vapaasti luettavaksi. 

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

04.11.2017
|
Teksti: Lauri Paloposki

Artikkelit / Laitetestit

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy