Kirkas tähti syntikkataivaalla

|
Image
   

 

Englantilaisyritys Novation rynnisti syntikkamarkkinoille hieman yli puoli vuosikymmentä sitten. Läpimurtotuotteena oli tuolloin BassStation, uuden ajan monofoninen analogisyntetisaattori, josta tuli nopeasti lähes kulttilaite. Sen jälkeen tehdas on suurempia meluja itsestään pitämättä aina aika ajoin putkautellut esiin omaperäisiä ja mielenkiintoisia laitteita. Nyt tutustuttavana on Nova II: neljän oktaavin koskettimistolla varustettu analogiaa mallintava syntetisaattori. 

Nova II:n laadukkuus paljastuu jo sitä laatikosta otettaessa. Pelkästään laitteen paino kertoo, että pienikokoisuudestaan huolimatta se on tehty materiaaleista tinkimättä. Viimeistely on kaikin tavoin moitteetonta. Säätimet ja painonapit tuntuvat täsmällisiltä ja tukevilta. Ulkoasultaan Nova II on futuristisen tyylikäs sekoitus mustaa, sähkönsinistä sekä toisiinsa sointuvia pastellisävyjä; ja tällaisena sen voisi ajatella miellyttävän myös kauniimman sukupuolen - erityisesti musiikkilaitteiden kohdalla vaativaksi tunnettua - esteettistä silmää. 

Nova II on siis perinteisiä analogisoundeja tietokonemallinnuksen avulla tuottava 12-ääninen syntetisaattori. Tämä määritelmä paljastaa kuitenkin vain osan siitä, mihin Nova II pystyy. Mallinnustekniikan suomien monipuolisten mahdollisuuksien avulla on mahdollista luoda analogisoundeja, jotka ovat kaikkea muuta kuin perinteisiä. Ja toisaalta Nova II:n arkkitehtuuri taipuu rajoitetussa määrin myös FM-äänisynteesiin, joka taas edustaa tyypillistä digitaalisoundimaailmaa. Lisäksi soitin on vielä äänimäärältään laajennettavissa joko 24- tai 36-ääniseksi. Se sisältää myös vokooderin ja monipuolisen efektiprosessorin, sekä niin paljon kaikkea kivaa ja kiintoisaa, etten todellakaan tämän testin puitteissa ehtinyt päästä kaikesta siitä selville; puhumattakaan, että pystyisin sanallisesti kuvailemaan kaikkia soittimen tarjoamia mahdollisuuksia. 

Lyhyesti sanottuna: Novation Nova II on tähän mennessä monipuolisin mallintava analogisyntikka, johon allekirjoittaneella on ollut tilaisuus tutustua.

Teksti: Matti Rantatalo
Kuva: Pekka Väänänen

Oheinen ote on lainaus Matti Rantatalon kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 1/2001. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.