Sting, Hartwall-areena Helsinki, 28.9.2017

Suomessa kiitettävän usein keikkaileva Sting piipahti jälleen piristämässä syksyyn totuttelevaa kansaa. Gordon Sumneriksi ristitty, tänään tasan 66 vuotta täyttävä artisti jakaa mielipiteitä eikä jätä kylmäksi.

Edellisestä Sting-konsertistani olikin päässyt vierähtämään jo 13 vuotta, joten oli korkea aika tarkistaa miehen nykyinen lavakunto. Kova oli!
En ollut tutkinut etukäteen yhtään, mitä mahdollisesti olisi tulossa, joten se, että heti alkuun, keikan alettua kymmentä vaille iltayhdeksän, lyötiin pöytään The Policen Synchronicity II, oli enemmän kuin mieluinen yllätys! Omalaatuisuudessaan ja energisyydessään Stingin ex-bändin parhaita vetoja, eikä tunnu tuota 1980-luvun helmeä mitenkään rapauttavan.

Sting on esiintynyt sooloartistina jo vuosikymmeniä, ja tehnyt paljon musiikkia laajalla skaalalla. Jazz vei miehen välillä, mutta nyt on tultu takaisin perus-poprockin pariin ainakin hetkeksi ja kiertueella ollaan 2016 ilmestyneen ”57th & 9th”-levyn tiimoilta. Settilistasta tätä tosin ei voinut päätellä, se kun painottui niin vahvasti miehen aiempaan tuotantoon. 

Yksi maailman ilahduttavimmista soolokitaristeista, Dominic Miller, on pysynyt Stingin mukana jo vuosia, ja oli kokoonpanossa nytkin.

Puhutaan aina vähemmän soittamisesta. Miller vie termin uudelle tasolle. Parhaimmillaan hänen soittonsa on niin vähäeleistä, että soittaa hädin tuskin ”ollenkaan”. Tyylikäs, tyynikasvoinen taituri. Yhtyeestä löytyi tällä kertaa toisena kitaristina myös poika-Miller, Rufus.

Sumner Jr.,  Joe, puolestaan lämmitteli yleisöä ennen isänsä osuutta ja liittyi myöhemmin yhtyeeseen tamburiinia soittaen ja stemmoja laulaen.

 

Rummuissa haastetta vastaanottamaan oli pestattu myös uudella levyllä soittava Josh Freese. Retkueen täydensi eläväinen harmonikkaa ja taustalaulua hoidellut Percy Cardona.

Keikan kestäessä ällistytti The Policen kappaleiden määrä, toisena kuullun If I Ever Lose My Faith In Youn jälkeen kun saatiin heti kuulla Spirits In The Material World.
Tietenkin settilistan laatiminen on vaikeata, kun takana on pitkä ura ja”entisiä” bändejä. Stingin kohdalla on kuitenkin kieltämättä vaikeampi ymmärtää, mistä lopulta on kysymys. Ja jos kerran The Policea pitää soittaa, niin olisiko kerta kiellon päälle mitään? Andy? Stewart?

 

Esillepano oli askeettinen, vain pari screeniä yksityiskohtien projisointiin näkyväksi myös takariveille. Valo-show oli pientä ja tyylikästä.
Odotin melko pitkään kokonais-soundia selkiytyväksi, mutta ei. Rumpujen miksaus ei sitten petraantunut erittelevämmäksi, ja vaikka mitään älytöntä kokonaisäänisummaa ei silmille saatukaan, olisi vähempikin riittänyt. Vähän liian standardi-rock-keikkameininki, kun ottaa huomioon esiintyjän.

Sting näytti kadehdittavan salskealta, ja lauloi hyvin. Myös ne korkean rekisterin tavaramerkkihuutonsa. Ja Fender Precision maukui miehen osaavissa hyppysissä kyllä oikein nautittavasti, siitä ei ole kahta sanaa.

 

Taitaa olla niin, että Suomi on Sting-maaperää siitä otollisimmasta päästä. Jo neljäntenä kuullussa Englishman In New Yorkissa kun massa lauloi ja söi isännän kädestä, mitä tämä halusi. Ilman, että piti ensin kerrata riimejä. Näin kun ei aina ole.

Kappaleet soitettiin selkä selkää vasten miltei yhteen menoon, mutta David Bowie-cover Ashes To Ashes oli nimimiehelle suunniteltu hetkellinen lepohetki keikan puolivälissä, kun poika-Sumner pääsi ottamaan vetovastuun.

Kappaleiden välissä olisi voinut antaa sentään itsensä ja yleisönsä hengähtääkin. Välipuheetkin mies aloitti jo aplodien kestäessä. Mitä tällä urheilumaisella tehokkuudella haluttiin viestiä ?

Se, että Dominic Miller ei soittanut yhtään ”normipituista” tai pitempää kitarasooloa, jäi kaihertamaan. Niitä ”paikattiin” vuorosoitannaisilla soolonpätkän vaihdoilla Cardonan kanssa. Kun kaikki asiaan vihkiytyneet ja me muutkin vielä tiedämme, että Sting piipahti visiittinsä yhteydessä myös säveltämänsä The Last Ship -musikaalin suomalaisversion näytöksessä Turussa (Viimeinen laiva) ja ehti antaa haastatteluja jopa TV:lle, ihmettelee tätä ultra-tehokasta settiä Areenassa.

Puolitoista tuntia on Stingille lyhyt setti. Encoreina kuultiin mm. varmat Every Breath You Take ja Fragile, joka vihoviimeisenä esityksenä sai Stingin vaihtamaan bassonsa nailonkieliseen kitaraan.

Mutta kiitos, Sting, kaikesta omituisuudestasi huolimatta – ja siitä, että osaat jo melkein Paul McCartneyn tapaan suomea – peukkuni on ylöspäin.

 

Settilista oli best-of-tyyppinen, mutta erittäin nautittava. Sting on mestari tekemään pastisseja omista kappaleistaan, kuten tuore levy osoittaa. Se on positiivinen asia. 

 

Settilista 28.9.

• Synchronicity II
• If I Ever Lose My Faith In You
• Spirits In The Material World
• Englishman In New York

Bändin esittely

• Every Little Thing She Does Is Magic
• Mad About You
• Fields Of Gold
• Shape Of My Heart
• Petrol Head
• She´s Too Good For Me
• Message In The Bottle
• Ashes To Ashes / 50 000 ( Joe Sumnerin kera )
• Walking On The Moon
• So Lonely
• Desert Rose
• Roxanne / Ain´t No Sunshine When She´s Gone

Encore I:
• Next To You
• I Can´t Stop Thinking About You
• Every Breath You Take

Encore II:
• Fragile

02.10.2017
|
Teksti: Matti Rinne | Kuvat: Minna Hatinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy