Vuorensaku Laplander – lap steel ekstrakierteellä

|
Image

Vuorensaku Guitars on tunnettu rouhean tyylikkäistä T.Family-kitaroista ja -bassoista. Nyt Vuoren rakentamana saa myös Fender Stringmaster -henkistä lap steel -kitaraa, joka on varustettu palm bendereillä. 

 

Jyväskyläläisen Vuorensakun soittimissa on yleensä käytetty paikallista puuta, ja niin on asian laita nytkin, sillä Laplanderin runko tehty Pukkilassa kasvaneesta männystä. Otelauta on alumiinia, ja senkin on valmistanut oman alueen yritys, muuramelainen Serimadia Oy. Tyyliltään otelaudan design vie aatokset vintageen, ja samoin tekee Klusonin lap steel -virityskoneisto, jossa virittimet mekaniikkoineen on sijoitettu Champion-tyyliseen aluskelkkaan.

 

Image

 

Ensimmäinen huomio soittimesta oli se, että se painaa enemmän kuin esimerkiksi omat lap steel -kitarani. Laplander ei ole toki liian raskas, ja pysyy yli neljän kilon painollaan erittäin jämäkästi paikallaan soittajan sylissä. Mikäli Laplanderia haluaisi soittaa dobrohihnan kanssa, voisi paino alkaa jonkin verran tuntumaankin.

Kielten soiva pituus on 25 tuumallaan pidempi kuin lap steel -kitaroissa perinteisesti. Tämä mahdollistaa alhaisemmat viritykset, ja soitin olikin viritetty avoimeen C-viritykseen (C, G, C, E, G, C), joka vastaa intervallisuhteiltaan D-viritystä sävelaskeleen alempana. Kielisetin paksuudetkin olivat melko tanakat (0.16 – 0.64), varsinkin alimman kielen osalta.

Laplanderin soinnissa oli virityksestä ja paksuista kielistä johtuen tuhtia otetta, mutta myös nuottien erottelevuus ja soivuus (sustain) oli mainiolla tolalla. Soivuus säilyi hyvin myös ylemmässä rekisterissä, ja vastaavasti alarekisteri soi sekin komeasti. Ainoastaan alimman kielen kohdalla sointi muuttui vähän tukkoiseksi, kun liu’uttelin alimmilta nauhoilta ylöspäin, kun taas muilla kielillä tätä ongelmaa ei ollut. Olisiko syytä kokeilla ohuempaa kieltä, onhan 0.64 jo tosi paksu?

 

Kolme eri soundia

Laplanderin humbucker-mikki on niin ikään Vuorensakun tuotantoa. Siinä on käytetty hieman normaalia vahvempaa Alnico 8 -magneettia. Mikistä saa kolme soundivaihtoehtoa, jotka valitaan kolmiasentoisella kytkimellä. Talla-asennossa humbuckerin kelat soivat sarjassa ja keskiasennossa taas rinnan. Kolmas vaihtoehto on yksikelainen, jolloin käyttöön jää tallaa lähimpänä oleva ruuvisäädettävä kela.

Image

Päädyin itse käyttämään lähinnä ensimmäistä ja kolmatta vaihtoehtoa, vaikka kaikki vaihtoehdot olivat kyllä riittävän erilaisia. Sarjaan kytketty humbucker oli tietysti se keskialueelta vahvin vaihtoehto, ja rinnankytketty vaihtoehto taas vähemmän ”mutainen”, enemmänkin yksikelaisen tapainen. Pidin kuitenkin puolitetusta vaihtoehdosta enemmän kuin rinnankytketystä. Se oli miellyttävän kirkas ja kuitenkin riittävän voimakas. 

Laplanderin volume-potikka toimi myös oikein hyvin, eikä soundi menettänyt kirkkauttaan mitenkään merkittävästi, vaikka volumea laski reilumminkin 

 

Kampihommiin

Laplanderin bonus on ranskalaisen Certanon valmistamat rullatalla, -satula ja ”palm benderit”. Kämmenkammet on asennettu kakkos- ja kolmoskielelle ja säädetty siten, että ensinmainittu nostaa omaa kieltään kokosävelaskeleen (G ⇒ A) ja jälkimmäinen puolisävelaskeleen (E ⇒ F). Sävelmuutokset voi tietysti itse säätää aina virityksen mukaan – tälle viritykselle ne oli säädetty loogisiin kohtiin. Kielten harotus tallassa ja satulassa oli myös sopivan leveä, jota soittotatsi ylipäätään tuntui helpolta ilmankin kampia.

Kampien jäykkyys oli hyvin säädetty, joten pystyin pitämään oikeaa kämmensyrjää jatkuvasti niiden päällä, kun taas venytykseen riitti vain määrätietoinen painallus. 

Ihan kämmenen asennosta johtuen kakkoskielen kampea oli ehkä hieman vaivattomampi käyttää. Kakkoskielen kammella onnistuin tekemään myös puolisävelaskeleen venytyksen (G ⇒ G#) ilman erillistä säätämistä, kunhan asiaa tarpeeksi harjoitteli. 

Myös molempien kampien yhtäaikainen benderöinti onnistui ihan kivuttomasti. Kampien leveyttä toisiinsa nähden voi sitäkin muuttaa ihan tuosta vaan, ja hakea siten soittotuntumaa itselle sopivaksi.

Olen kokeillut vastaavaa bender-systeemiä aikaisemminkin, joten siinä mielessä operointi ei ollut mitenkään vaikeaa, vaikkakin tyylikäs käyttö osana soittoa vaatii kyllä treenaamista. Helposti sortuu liialliseen liialliseen käyttöön, vähän kuin jonkun uuden efektin kohdalla. Vireen benderit pitivät ihan hyvin, ainakin näillä kielillä.

 

Käsityön hinta

Vuorensakun Laplander on erinomainen soitin, ja ainoa huomautukseni koskee tuota alimman kielen paksuutta. Kämmenbenderit ovat mukava lisä lap steelin peruspalikoihin, niillä saa soittoon lisävivahdetta, kunhan ei odota, että lap steel muuttuisi niillä pedaalikitaraksi.

Hinnaltaan Laplander on sitä tasoa, minkä käsintehdyltä instrumentilta nykyään osaa odottaa. Se tietenkin tarkoittaa, että tätä lap steeliä ei ehkä myydä suurille joukoille, vaan niille, joilla on halua sijoittaa laatuun ja yksilöllisyyteen. 

 

Vuorensaku Guitars T.Family 

”Laplander No.2” (sarjanumero: #43141)

Käsintehty lap steel -kitara

• runko: mäntyä (Pukkila, Keski-Suomi)
• otelauta: alumiinia
• kielten soiva pituus: 25 tuumaa
• mikrofoni: Vuorensaku Custom DogBucker (ulostulo: 7,8k - Alnico8)
• säätimet: volume, tone, kolmiasentoinen kytkin (sarjaan, rinnan, kelojen puolitus)
• talla: Certano Roller + B/G Palm Benderit
• virityskoneistot: Kluson Lapsteel
• paino: 4,3 kg
• väri: ”Light Aged Biker Black”
• hintaluokka: 3200 €

Lisätiedot: Vuorensaku Guitars

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2022. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.