Sadan kämpän leveydeltä – Sound-Inn

|
Image

Nykypäivän huolella akustoidut ja hyvin varustellut treenikeskukset sopivat bändiharrastuksen ohella vaikka mihin – niissä voi pyörittää äänityspajaa, vääntää hiphop-biittiä tai pitää vaikka soittokoulua.

Treenikämppien laatustandardeissa on otettu melkoinen loikka, jos vertaa takavuosikymmenien lepakkoluolia nykyisiin huolella akustoituihin ja kulunvalvonnalla varusteltuihin harjoitustiloihin. Valtakunnallisesti toimiva Sound-Inn on pioneereja uudenlaisessa toimintakulttuurissa, jossa huomioidaan tämän päivän musiikinharrastuksen moni-ilmeisyys, sen moninaiset tarpeet ja käyttötarkoitukset.

Reilu vuosikymmen sitten Helsingin Herttoniemessä vanhan ompelimon tiloissa toimintansa aloittanut Sound-Inn on avannut treenikeskukset myös Lahteen – ja viimeksi Tampereelle.

Sound-Innin isännöitsijän Markus Wallon mukaan Tampereen Vuolteenkadulla sijaitsevan Vuoltsun treenikeskuksen valtteja on sijainti, joka tulee olemaan entistäkin keskeisempi kun tekeillä oleva jättimäinen Kauppakeskus Ratina valmistuu aivan viereen. Samalla saadaan parkkipaikat oven eteen, mikä tekee roudauksesta entistä kätevämpää.

 

Image

Markus Wallo laskeskelee, että Sound-Innin asiakaskuntaan kuuluu parisataa bändiä ja tuhatkunta soittajaa neljässä treenikämppäkeskuksessa Helsingissä, Lahdessa ja Tampereella.

Normikämppien rinnalla Tampereen toimipiste tarjoaa Lahden tapaan myös näppärän tuntihuoneen, joka palvelee tilapäisissä treenitarpeissa ja tarjoaa bändikamat käyttövalmiina.

Vaikka Sound-Inn vuokraa harjoitustiloja ensisijaisesti musiikinharrastajille, pitkäaikaisten vuokralaisten joukosta löytyy myös ammattilaiskokoonpanoja ja -artisteja Amoral-metallibändistä Matti Johannes Koivuun.

Helsingin Ompelimon viereen kolmisen vuotta sitten valmistunut Koneistamo on Sound-Innin uusin toimipiste, jolla puolestaan vastataan pääkaupungin kovaan kysyntään. Ennen käyttöönottoa kiinteistö rempattiin uusiksi sekä sisältä että ulkoa, eli yrittäjällä täytyy olla järkkymätön usko asiaan?
– Koneistamon tapaisia investointeja tehdään pitkäkestoisesti, ei muutaman vuoden jänteellä, Wallo nyökkää. – Ja nyt jälkeenpäin voi todeta, että se kannatti, koska talo buukattiin heti täyteen!

 

Image

Rumpupedagogi Sari Kujala hyödyntää Tampereen Vuoltsun treenikeskuksen tiloja soitonopetukseen.

Lisätiedot: Sound-Inn 
 

Oheinen nettispesiaali on jatkoa Tommi Saarelan toimittamaan artikkeliin, jonka löydät Riffin printtinumerosta 3/2016.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.