Ajankohtaista / nettispesiaalit

Nettispesiaalit
11.06.2012 - 23:15
Tommi Saarela

Suomen kansainvälisesti menestynein pelimusiikin säveltäjä Ari Pulkkinen luokittelee videopelien ei-musiikillisen audiosisällön siten, että ”sound design” sisältää ensinnäkin pelillisesti tärkeät informatiiviset äänet, jotka liittyvät siihen pelaaja tekee ja mitä tekeminen aiheuttaa. Kaikki menuäänistä ja tasokorotuksien merkkisignaaleista alkaen pitää yksitellen suunnitella sopimaan pelin äänimaailmaan.

Nettispesiaalit
11.06.2012 - 23:15
Tommi Saarela

Chisun kevätkiertue ”Kun Valaistun”-albumin tiimoilta jatkuu vielä syksyllä 2012 kolmen konsertin verran etelän isoissa kaupungeissa Turussa ja Tampereella ja Helsingissä, minkä jälkeen artisti vetäytyy jälkeen ansaitulle tauolle. Viime syksynä julkaistua albumia on myyty yli 75 000 kappaletta, ja siltä lohkaistut kappaleet ovat olleet radioiden soitetuimpia. Konserttikiertueen kuuntelupolitiikasta kertovat monitorimiksaaja Esa Salonen ja artisti Christel ”Chisu” Sundberg itse.

Nettispesiaalit
11.06.2012 - 23:14
Tommi Saarela

Frankfurtin musiikkimessujen tämänvuotisen Vintage Show -näyttelyn komeimpia täkyjä oli Chester Thompsonin rumpusetti Genesiksen kahdenkymmenen vuoden takaiselta ”We Can’t Dance”-maailmankiertueelta.

Nettispesiaalit
05.06.2012 - 20:28
Timo Östman
Lähtötilanteessa soitin normaalissa käyttökunnossaan.

Resonaattorikitaroiden rakenteesta johtuen niiden kiinteät mikrofonit ovat erilaisia kuin tavallisissa akustisissa kitaroissa käytetyt. Nekin kyllä yleensä asennetaan soittimen satulan kohdalle, mutta resonaattorikennon alapuoliseen osaan. Tämä siksi, että mikrofonin halutaan tuovan kuuluville soittimen kennon sointia.

Nettispesiaalit
20.04.2012 - 17:19
Tommi Saarela

– Audiovisual 2011 -messut olivat ovella, Sun Effects oli kasvanut kovaa vauhtia kulttiasemaan, ja messuilla oli tarkoitus juhlia lafkan 15-vuotispäiviä. Ensin piti vääntää firmasta vain joku esite, mutta sitten se lähti käsistä, valosuunnittelija Jenni Kääriäinen naurahtaa ”Auringon aika”-juhlakirjan syntyvaiheista.

Nettispesiaalit
08.03.2012 - 22:50
Jukka Oja

Yksi musiikki-instrumenttien merkittävimmistä ja vanhimmista ammattitapahtumista The NAMM Show järjestettiin jo 110. kerran Kalifornian Anaheimissa, aivan Los Angelesin naapurissa. Historian kirjoihin merkittiin nyt uusi kävijäennätys 95 709 ja näytteilleasettajia paikalla oli jo lähes 1 500. Näillä lukemilla alle 400 000 asukkaan Anaheimin kaupunginjohtaja on varmasti tyytyväinen niistä 70 miljoonasta dollarista, jotka messuvieraat kylvävät kaupungin palveluihin ja yrityksiin vajaan viikon aikana. Messujen lukemattomien uutuustuotteiden joukosta poimimme mielenkiintoisimmat laitteet ja ilmiöt tähän Riffin nettispesiaaliin.

Nettispesiaalit
07.03.2012 - 23:14
Tommi Saarela
Aku Syrjä & Pearl Masters  © Pasi Ristolainen

Vuoden vaihteessa Pearlin artistiperheeseen liittyi todellinen herrasmiesrumpali, yli 30 vuotta alalla toiminut Aku Syrjä, joka tunnetaan parhaiten Eppu Normaalin rytmin kivijalkana. Akun yllykkeenä työkalujen kokonaisremonttiin oli Pearlin uudentyyppinen Legend-rumpumallisto, paljastaa Eppujen hoviäänittäjä Tomi Pietilä, joka isännöi Akun Tehtaan MixRoom-studiota.

Nettispesiaalit
07.03.2012 - 23:14
Tommi Saarela

Svenska Teatern korkkaa kevätkautensa Abba-miesten Kristina från Duvemåla -musikaalilla. Parivuotisen remontin jäljiltä avatun Svenskanin tsaarinaikaisen infrastruktuurin uudistus kaapelointeineen, tietoverkkoineen ja signaaliohjauksineen oli esitysteknisen remontin haastavin osuus. Mutta nyt se piti tehdä jos koskaan, kun talo joka tapauksessa purettiin rangaksi asti.

Nettispesiaalit
07.03.2012 - 23:14
Misha Koivunen

Festival Django Reinhardt kokoaa vuosittain Samois-sur-Seinen kylään valtavan määrän gipsy jazzin ystäviä viikoksi. Mukana oli myös suomalainen AJL-Guitars, jonka kojusta löytyivät Ari-Jukka Luomarannan apureina Olli Soikkeli ja Kimmo Iltanen.

Nettispesiaalit
07.03.2012 - 23:14
Tommi Saarela

Zildjianin Gen16-uutuusmerkin elektroakustisten AE-peltien kanssa onnistuvat helposti monet luovat erikoisvirittelyt, joita rumpali kaipaa ja osaa arvostaa, mutta jotka eivät ole olleet mahdollisia sähkörummustojen kumisilla tai muovisilla symbaalipadeilla.

Nettispesiaalit
18.02.2012 - 18:49
Misha Koivunen

Helsinkiläinen Waltari on saavuttanut kunnioitettavan kahdenkymmenen viiden vuoden iän. Käsittämättömällä tavalla eri musiikkityylejä yhdistelevä kvintetti on mitä parhain esimerkki suomalaisesta hulluudesta ja ennakkoluulottomuudesta.

Nettispesiaalit
29.01.2012 - 19:26
Tommi Saarela
Dsp-voimalla ryyditetty Eleven Rack on mainio perusäänikortin vaihtoehto Pro Tools 10 -softaa käyttävälle kitaristille.

Pro Toolsin kymppiversiota on kritisoitu julkaisusta lähtien siitä, ettei se ole 64-bittinen ulkomaailmaan päin, mutta tämä on Avid-yhtiöltä harkittu ele – eihän mikään 64-bittinen arkkitehtuuri olisi tukenut vanhemman sukupolven ”sinistä” HD-laitekantaa. Nyt vanhat laitteet saivat jatkoaikaa uusien rinnalla.

Nettispesiaalit
25.01.2012 - 07:18
Tommi Saarela

Hauskaa Wavedrum Minin kanssa riittää. Ainakin kuuntelijoiden ilmeet ovat näkemisen arvoiset kun ensi kerran hämmästyttää yleisöä tömistämällä ilmoille bassarisoundia pelkällä lenkkitossulla!

Nettispesiaalit
25.01.2012 - 07:18
Mikko LInna

Mikko Linnan kirjoittama artikkeli huilujen tekemisestä ja niiden käytöstä koulusoittimina julkaistiin Riffin numerossa 1/2012.
Jutussa mainitut nettilinkit tiedon lähteille ovat tässä:

Nettispesiaalit
25.01.2012 - 07:18
Teksti: Misha Koivunen Kuva: Juha Seila
Abdissa "Mamba" Assefa Riffi ©Juha Seila

Lyömäsoittaja Abdissa "Mamba" Assefa työskentelee free lance -muusikkona, eikä aseta liiemmin genre-rajoja tekemisilleen. Mies ei halua halua tai osaa nimetä lempimusiikkiaan, tekeminen on suhaamista laidasta laitaan, yhtälailla kuin joidenkin asioiden tekeminen on kausittaista.

Nettispesiaalit
02.12.2011 - 20:38
Jarmo Lehtelä
Roland GR-55 Riffi

Uutta Rolandin kitarasyntikkaa mainostetaan soitontunnistukseltaan nopeimmaksi ikinä ja triggaamista kehutaan luotettavimmaksi kitarasyntetisoinnin historiassa. Nämä teesit voivat pitää paikkansa, mutta joko nyt ollaan vaativalle muusikolle riittävällä tasolla?

Nettispesiaalit
30.11.2011 - 21:13
Tommi Saarela
Striking 12 ©Ville Akseli Juurikkala

Studio Pasilassa pyörivän Striking 12 -musikaalin soitinkattauksen erikoisuus on Mark Woodin kehittelemä harvinainen kuusikielinen Viper-sähköviulu, joka on efekteineen olennainen osa show’n esitysohjeistusta. Studio Pasilassa näyttelevän, laulavan ja soittavan Veera Railion käsissä instrumentti luo sovituksiin poikkeuksellisen äänimaiseman.

Nettispesiaalit
30.11.2011 - 21:13
Lauri Paloposki
Staffan Malmström, hankkeen primus motor

Lapinjärven Kitarakartano on Suomen ensimmäinen, pysyvästi yleisölle avoinna oleva kitaranäyttely. Staffan Malmström, hankkeen primus motor, ei mielellään käytä näyttelystä kuitenkaan nimitystä museo, vaikka nykyisin siviilipalvelusmiesten koulutuskeskuksena palvelevan kartanon päärakennuksessa museoikäisiä soittimia runsaasti onkin.

Nettispesiaalit
30.11.2011 - 21:13
Martin Berka

Gibsonin ensimmäinen lankkumallinen sähkökitara, vuonna 1952 ilmestynyt Les Paul Standard, oli ulkonäöltään tietoisesti melko lähellä firman perinteisiä orkesterikitaroita. Konservatiiviset muusikot hyväksyivät rungon klassisen pyöreän muodon helpommin kuin ruuvikaulaisen ja tasakantisen Fender Telecasterin. Les Paulin kaarevassa kannessa oli myös se lisäetu, että työn vaativuuden takia se oli huomattavasti hankalampaa kopioida.

Nettispesiaalit
30.11.2011 - 21:12
Tommi Saarela
AudioVisual 2011 Riffi

Audiovisual 2011 -messuilla järjestetyn äänitetuotannon muutosta ruotivan paneelikeskustelun puheenjohtaja Janne Viksten muistuttaa ettei ole kauan aikaa siitä, kun tuotantotahti oli albumi viikossa: bändi äänitti arkipäivät, viikonloppuna miksattiin ja sunnuntai-iltana levy oli masterointia vaille.
– Ei sellaisia bändejä enää ole jotka osaisivat tai viitsisivät puurtaa viikon studiossa ja tehdä valmista jälkeä soittamalla. Nyt vain pannaan äkkiä jotain kamaa sinne kovalevylle tyyliin ”kyllä siitä saa tehtyä”, Finnvoxin Arto Tuunela kertoo asenneilmastosta.

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy